Valencian yliopiston meriarkeologian laitoksen sukeltajat ovat kesäkuun mittaan kartoittaneet 1,7 metrin syvyydessä Välimeressä noin 60 kilometrin päässä Espanjan Mazarrónin alueen rannikolta sijaitsevan hylyn rakoja ja halkeamia.
Kartoituksen perusteella laivasta on tehty 3D-malli.
Sen avulla voidaan löytää kohdat, joista runko voidaan irrottaa veden alla osiin ja nostaa pintaan pala palalta – ja koota se sitten uudestaan maissa kuin palapeli.
Myrskyt uhkaavat hylkyä
Hylky löytyi kirkkaasta vedestä vuonna 1994, kun rakennustyöt satamassa vaikuttivat merivirtoihin ja paljastivat aiemmin hiekan ja pohjasakan alla olleen laivan. Arkeologit ovat tutkineet sitä jo ennen nykyistä kartoitusta.
Hylky on suojattu metallirakenteella sekä pohjaan hiekkasäkeistä tehdyillä suojavalleilla, mutta voimakkaat myrskyt ovat silti jatkuva uhka. Jos myrskyt peittävät hylyn uudestaan, se voi murskaantua hiekan painosta.
”On järkevämpää pelastaa alus, käsitellä se ja asettaa se näytteille museoon ihmisten ihailtavaksi kuin odottaa kauhulla jokaista uutta myrskyä”, sanoo tutkijaryhmän johtaja Carlos de Juan Reutersille.
De Juanin mukaan Mazarrón II -nimen saanut alus on ”ainutlaatuinen esimerkki laivanrakennustaidosta”.
Jos kunnianhimoinen pelastussuunnitelma onnistuu, Espanjassa voi kohta päästä ihailemaan maailman parhaiten säilynyttä foinikialaista laivaa.
Arkeologit tutkimassa Mazarrón II -hylkyä