Miten arkeologisia löytöjä ajoitetaan?
Arkeologisten löytöjen ajoittamiseen voi käyttää useita erilaisia menetelmiä.
Vanhin on niin sanottu suhteellinen ajoitus, jossa löydön ikää arvioidaan yleisellä, hieman epätarkalla tasolla. Sitä käytettäessä uusia löytöjä voidaan esimerkiksi verrata aiempiin löytöihin, joiden ikä on jo määritetty.
Toinen perinteinen tapa on tutkia maakerroksia, joista löydöt ovat peräisin. Yleensä vanhimmat esineet löytyvät alimmista kerroksista, joten tutkijat voivat ajoittaa samalta paikalta tehtyjä löytöjä suhteessa toisiinsa. Tätä tapaa käytettiin esimerkiksi antiikin Troijan ajoittamisessa.
Näin löytöjen ikä määritetään
Tutkijoilla on käytettävissään useita erilaisia tapoja ajoittaa arkeologisia löytöjä. Yleisimpiä ovat muun muassa hiili-14-, vuosirengas- ja stratigrafiamenetelmät.
Atomit paljastavat kuolinhetken
Luonnontieteet auttavat arkeologeja ajoittamaan löydöt tarkemmin.
Orgaanisia löytöjä, kuten luurankoja, voidaan ajoittaa niin sanotulla radiohiiliajoituksella. Kaikkiin eliöihin kulkeutuu niiden eläessä ympäristöstä hiili-14:ää, mutta se alkaa hajota heti eliön kuollessa. Siksi tutkijat voivat päätellä eliön kuolinajan mittaamalla sen jäännösten sisältämän hiili-14:n määrän.
Jos löytö on puuta, tutkijat voivat tarkastella sen vuosirenkaiden leveyksiä ja päätellä niiden perusteella, koska puu on kaadettu.
Joskus löydöt voidaan ajoittaa jopa puolen vuoden tarkkuudella ja selvittää, missä puu on kasvanut.
