Elokuussa 1908 eteläranskalaisen kaivajan hakku osui pääkalloon. Pian sen jälkeen maan alta paljastui täydellinen neandertalinihmisen luuranko.
Iäkkäälle miehelle kuulunut luuranko lähetettiin Pariisin luonnontieteellisen museon kuuluisalle geologille ja antropologille Marcellin Boulelle.
Neandertalinihmisten jäännöksiä oli löydetty ennenkin, mutta tämä oli ensimmäinen lähes täydellisenä säilynyt neandertalilaisen luuranko.
Luurangon kallo, kädet, jalat, kylkiluut ja selkäranka olivat säilyneet niin hyvin, että professori Boule pystyi niiden avulla päättelemään, miltä neandertalilaiset näyttivät ja miten he liikkuivat.
Boule julkaisi tutkimuksensa tulokset vuonna 1911. Hänen mukaansa noin 60 000 vuotta vanha luuranko osoitti neandertalilaisten olleen karkeita, apinamaisia olentoja, jotka pystyivät tuskin kävelemään pystyssä.
Boulen analyysi levisi laajalle, ja iäkästä neandertalilaismiestä alettiin pitää sukunsa tyypillisenä edustajana. Samalla sinetöityi käsitys neandertalilaisten alkukantaisuudesta.
Väärän käsityksen taustalla oli sairaus
Vuonna 1957 eli 15 vuotta Boulen kuoleman jälkeen iäkkään neandertalilaisen luuranko tutkittiin uudelleen.
Tuolloin tutkijat totesivat, että miehen kumara asento johtui korkeasta iästä ja pitkälle edenneestä nivelrikosta – ja että Boule oli tulkinnut nämä sairauden merkit väärin.
Sittemmin käsitykset neandertalilaisista ovat muuttuneet, ja viimeaikaisten tutkimusten mukaan he olivat älykkäitä ja monin tavoin yhtä kehittyneitä kuin Homo sapiensit.