Löytö tehtiin osana pitkäaikaista yhteistyötä, jossa kroatialaiset sukeltajat ovat viime vuosina tehneet sukelluksia italialaisilta Natoon kytkeytyviltä miinanraivaaja-aluksilta.
Miinat ovat yhä ongelma Kroatiassa. Arvioidaan, että Kroatian itsenäisyyssodassa 1991–1995 kroaatit ja serbit levittivät maahan yhteensä noin kaksi miljoonaa miinaa, usein varsin sattumanvaraisesti. Monen vuoden työn jälkeen suurin osa miinoista on saatu raivattua, mutta niitä arvioidaan yhä olevan yli 17 000 piilossa niin maan alla kuin vedessäkin rannikoilla.
Illyrialaiset janosivat Rooman viiniä
Sotilassukeltajat käyttävät samanlaisia laitteita kuin meriarkeologit, muun muassa kauko-ohjattuja vedenalaisia ajoneuvoja, joten ei ole kovin yllättävää, että he havaitsivat koulutuksen aikana merenpohjassa jotain poikkeuksellista.
Paikkaa tutkimaan kutsuttiin meriarkeologeja Kroatian kulttuuri- ja mediaministeriöstä sekä Splitin yliopistosta. He totesivat, että havaittu kohde oli 50 metrin syvyydessä oleva hyvin säilynyt hylky. Lastina olleiden lukuisien amforien perusteella arkeologit päättelivät, että laiva oli 200-luvulta eaa.
Tutkijat eivät tiedä varmuudella, mistä alus oli lähtöisin, mutta todennäköisesti Rooman valtakunnasta. Nykyisen Kroatian alue oli 200-luvulla eaa. illyrialaisten hallinnassa. Esimerkiksi vuonna 2012 tehdyt löydöt ovat osoittaneet, että Illyrian ja Rooman valtakunnan välillä käytiin kauppaa, ja erityisesti Roomasta vietiin Illyriaan paljon viiniä juuri nyt löydettyjen kaltaisissa amforissa.
Noiden löytöjen julkistus 11 vuotta sitten yllätti monet, koska Rooman ja Illyrian välit olivat muutoin kireät ja kärjistyivät suuriin sotiin vuodesta 229 eaa. alkaen. Rooma kukisti Illyrian kuningaskunnan lopulta vuonna 168 eaa.
Sotilaat ja arkeologit tekivät yhteistyötä
Sotilaat ja arkeologit tekivät yhteistyötä, ja tutkimuksissa hyödynnettiin muun muassa sotilaallista kaikuluotaus- ja kamerakalustoa. Yhteistyö onnistui hyvin, ja se avaa mahdollisuuksia laajentaa yhteistyötä Kroatian puolustusministeriön ja arkeologien välillä.
Kroatian kulttuuri- ja mediaministeriö kaavailee jakavansa sotilaspuolen toimijoille tietoa tunnetuista ja mahdollisista arkeologisista kohteista, joiden tutkimuksissa yhteistyöstä voisi olla apua.