Mayakaupungin alta löytyi salainen luolasto

Ryömittyään maan alla ahtaissa käytävissä arkeologit tulivat luolastoon, jossa oli yli sata mayojen jumalille uhraamaa esinettä.

Arkeologi meni sanattomaksi löydettyään koskemattomat luolat.

© Gran Acuífero Maya / Karla Ortega

Vain kahden kilometrin päästä mayakaupunki Chichén Itzásta Meksikossa arkeologit ovat löytäneet valtavan luolaston, jossa oli runsaasti hyvin säilyneitä esineitä. Sieltä löytyi esimerkiksi pieniä jaguaarijumalaa kuvaavia figuureita, minkä vuoksi luolasto nimettiin Balamkúksi (Jaguaarijumalan luola).

Arkeologi joutui ahtaaseen paikkaan

Luolat olivat piilossa käytävillä, joita on satoja metrejä ja jotka ovat paikoin vain 40 senttiä leveitä. Ryömittyään niissä tuntikausia arkeologi Guillermo de Anda näki jotain ihmeellistä: kasoittain mayojen uhrilahjoja, jotka olivat lojuneet maan alla koskemattomina yli tuhat vuotta.

”Näky mykisti minut, ja aloin itkeä. Olen aiemmin löytänyt Chichén Itzásta luurankoja, mutta mikään ei vedä vertoja sille, mitä tunsin, kun saavuin tähän luolaan”, de Anda kertoo.

Jumalhahmojen lisäksi arkeologit löysivät 155 tuli- ja suitsukeastiaa, joissa osissa oli vielä palavan aineen jäämiä. Monissa astioissa oli kuvattu keskiamerikkalainen sateen jumala Tlaloc – mikä viittaa siihen, että mayat ovat pyytäneet uhrilahjoilla jumalilta sadetta. Myös esimerkiksi asteekit palvoivat Tlalocia.

Paikallinen ikämies oli nuorena käynyt luolissa

Paikallinen iäkäs mies oli kertonut arkeologeille luolista, joissa hän oli käynyt nuorempana. Hän kertoi, että arkeologi Victor Segovia Pinto oli löytänyt luolat jo vuonna 1966. Pinto oli kuitenkin määrännyt luolaston suljettavaksi tutkimatta luolia tai niissä olevia esineitä.

Pinton päätöksen vaikuttimia voi vain arvailla, mutta sen ansiosta luolasto on säästynyt käytännössä koskemattomana näihin päiviin asti.

Espanjalaiset antoivat Chichén Itzán suurelle temppelille nimen El Castillo (linna).

© Shutterstock