Maasta nousi 700 vuotta vanha miekka

Erittäin harvinainen ja hyvin säilynyt miekka löytyi viemäritöissä Tanskan Aalborgista. Sen omistaja todennäköisesti kuoli taistelussa.

Kaksi viemärinkaivajaa koki elämänsä yllätyksen kesken työpäivän Aalborgissa Tanskassa, kun kaivurin kauhasta pilkisti metallinen terä. Osoittautui nimittäin nopeasti, että kyseessä oli hyvin säilynyt, satoja vuosia vanha miekka.

Arkeologi Kenneth Nielsen Pohjois-Jyllannin historiallisesta museosta hälytettiin paikalle, ja hän pystyi kertomaan miehille, että nämä olivat tehneet varsinaisen huippulöydön.

Erittäin harvinainen löytö

112 senttiä pitkä miekka on 1300-luvulta ja erittäin harvinainen, sillä tuon ajan miekat olivat erittäin kalliita. Niinpä useimmat niistä löydetään soturien haudoista, jonne ne on laskettu omistajansa mukana. Nyt haudasta ei kuitenkaan löytynyt mitään viitteitä.

”Löytöpaikka voi viitata siihen, että miekka on jäänyt niille sijoilleen taistelussa”, Kenneth Nielsen selittää.

Miekassa on taistelun jälkiä

Tanska oli suuren osan 1300-luvusta holsteinilaisten kreivien läänitysmaata, mikä johti sisällissodan kaltaiseen tilanteeseen. Miekan omistaja on ehkä kuollut valtataistelujen tuoksinassa.

Miekan tutkimuksissa on löytynyt taistelun jälkiä, jotka viittaavat siihen, että sillä on lyöty 3–4 iskua, ennen kuin se putosi omistajaltaan kaupungin silloisen puolustusvallin mutaan.

Hieno miekka puhdistetaan ja kunnostetaan, minkä jälkeen se asetetaan näytteille Aalborgin historialliseen museoon.