3 500 vuotta vanha kallo ja reisiluu ovat saaneet arkeologit innostumaan.
Luurangon kappaleet löydettiin nimittäin muinaisen Sapinuwan alueelta. Kaupunki oli arvoituksellisten heettiläisten rakentama.
”Löytö on erittäin merkityksellinen”, kuvaili professori Aygül Süel Hitit Üniversitesistä turkkilaismedialle.
Voi valaista heettien arvoitusta
Süelin mukaan luut ovat nuoren naisen, joka on ehkä kuulunut heettiläiseen kuningasperheeseen, ja se tekee löydöstä mullistavan:
”Heettiläisten kuningashautoja tai luurankoja ei ole aiemmin löydetty.”
Se johtuu siitä, että heettiläiset yleensä polttivat vainajansa, ja tähän asti arkeologit ovat löytäneet vain pieniä luun palasia, joista ei ole irronnut paljon tietoa.
Nyt löydettyjen luiden hiiliajoitus kertoo niiden iän tarkemmin, ja dna-analyysi voi kertoa enemmän heettiläisten alkuperästä.
Loivat mahtavan imperiumin
Sapinuwa, josta luiden kappaleet löytyivät, oli yksi heettiläisten suurimmista uskonnollisista ja hallinnollisista keskuksista, ja se oli myös monien kuninkaiden asuinpaikka.
Heettiläiset asettuivat Anatoliaan 2000-luvulla eaa., ja vuoteen 1400 eaa. mennessä he olivat rakentaneet yhden pronssikauden mahtavimmista imperiumeista, joka hallitsi suurinta osaa Vähästä-Aasiasta sekä nykyisten Libanonin ja Syyrian alueita ja sotivat jopa Egyptin faraoita vastaan.
Noin 1180 eaa. valtakunnan viholliset kukistivat sen, ja heetit katosivat historiasta yhtä arvoituksellisesti kuin olivat siihen astuneet.