Arkeologit uskovat kolikoiden kuuluneen klaanijohtajalle Alasdair "Maclain" MacDonaldille. "Maclain" kieltäytyi Skotlannin mahtavan MacDonald-klaanin johtajana vannomasta uskollisuutta monarkille William III:lle, joka tunnetaan myös nimellä William Oranialainen. Hänet kruunattiin Englannin, Skotlannin ja Irlannin kuninkaaksi vuonna 1689.
Klaanin jäsenet lähtivät pakoon
Vuonna 1692 kuningas luopui pyrkimyksestä saada Maclainit kuriin ja nuhteeseen, ja hän päätti sen sijaan kukistaa kapinallisen klaanin lopullisesti.
Helmikuun 13. päivänä 120 hallituksen sotilasta marssi Glencoeen yksi tavoite mielessään. Seuraukset tunnetaan Glencoen verilöylynä. Sotilaat tappoivat häikäilemättä noin 38 MacDonaldin klaanin jäsentä, mukaan lukien itse klaanin johtajan.
Arkeologit uskovat, että "Maclain" onnistui piilottamaan perheen omaisuuden takkaan ennen sotilaiden hyökkäystä.
Oletus perustuu siihen, että viimeisimmät kolikot ovat peräisin 1680-luvulta. Arkeologit näkivät kuitenkin myös, että ruukku oli piilotettu varsin huolellisesti, mikä olikin järkevää. Verilöyly alkoi varhain aamulla 13. helmikuuta 1692, ja "Maclain" on saattanut kiirehtiä piilottamaan aarteen takan sisään ennen kuin yritti paeta.
Hämmästyttävää oli se, ettei löytöä tehnyt kukaan kokeneista arkeologeista vaan nuori arkeologian opiskelija Lucy Adams Glasgow'n yliopistosta ja vieläpä ensimmäisillä kaivauksillaan:
"En todellakaan odottanut näin jännittävää löytöä ensimmäiseltä kaivaukseltani. En usko, että innostun enää koskaan niin kuin silloin, kun näin kolikot saviruukussa", Adams sanoi lehdistötiedotteessa.
Kauniiden kolikoiden lisäksi arkeologit ovat löytäneet vanhasta metsästysmajasta myös monia muita esineitä. Niihin kuuluu metsästysvälineitä, kuten piikivenpaloja, luoteja ja ruudin mittaamiseen tarkoitettuja astioita.
Arkeologit analysoivat nyt kaikki löydöt muidenkin innokkaiden arkeologian opiskelijoiden avustamina.