Kivikauden ihmiset rakensivat mystisiä tekosaaria
Skotlannissa sijaitsevien tekosaarten radiohiiliajoitus paljasti, että ne ovat tuhansia vuosia oletettua vanhempia. Ne ovat siten Stonehengeäkin vanhempia.

Halkaisijaltaan noin kymmenen metrin saari Loch Bhorgastail -järvessä on yhdistetty maihin ihmisten suurista kivistä tekemällä polulla.
Skotlannissa on satoja pieniä saaria, jotka eivät ole luonnollisesti syntyneitä vaan ihmiskätten muovaamia. Kivikauden ihmiset rakensivat saaria kivistä, savesta ja puusta jopa jo noin 5 600 vuotta sitten, kertoo uusi tutkimus, jossa Readingin ja Southamptonin yliopistojen arkeologit tekivät saarille radiohiiliajoituksen ja selvittivät, miten ne on tehty.
Tutkijat ovat vuosikymmeniä tienneet saarten olevan tekosaaria, mutta aiemmin on oletettu, että niitä on rakennettu rautakaudelta noin 800-luvulta eaa. keskiajalle. Viitteitä siitä, että teoria oli väärä, saatiin vuonna 2012, kun saarten lähistöltä löytyi kivikautisia ruukkuja ja ruukunsirpaleita.
Ehkä uskonnollinen merkitys
Hebrideillä sijaitseville kuudelle saarelle tehdyt radiohiiliajoitukset osoittivat, että ne on tehty ajalla 3640–3360 eaa. Ne ovat siis vielä vanhempia kuin esimerkiksi Stonehenge. Uusissa tutkimuksissa sukeltajat löysivät myös lisää ruukunsirpaleita, joista osa oli palaneita.
Tutkijat uskovat, että kivikauden ihmiset olivat tarkoin harkinneet saarten sijainnin ja että ruukut heitettiin veteen saarilta jonkin rituaalin yhteydessä.
”Tekosaarten valmistus on ollut vaativa ponnistus tuhansia vuosia sitten, kun ihmisten on pitänyt latoa tonneittain kiviä saareksi järven pohjaan", kertoo arkeologi Fraser Sturt Southamptonin yliopistosta.
Saaria saattaa löytyä lisää
Suurinta osaa Skotlannin tekosaarista ei ole ajoitettu tieteellisin menetelmin, ja Irlannissa on vielä lisää tutkimattomia saaria. Tutkijat uskovatkin, että muinaisia tekosaaria löydetään vielä lisää tulevina vuosina.