170 000 vuotta vanhat eteläisestä Afrikasta löydetyt paahdetut juurekset viittaavat siihen, että kivikauden ihmisten paleoruokavalio sisälsi runsaasti hiilihydraatteja.
Löydön perusteella nykyinen ”paleoruokavaliona” tunnettu suuntaus, jossa monesti vältetään runsaasti tärkkelystä ja hiilihydraatteja sisältäviä ruoka-aineita, ei vastaa todellisuutta.
”Pelkäänpä, että suosittu käsitys paleoruokavaliosta on harhaanjohtava”, toteaa tutkimusta johtanut professori Lyn Wadley.
Vanhimpia paahdettuja juureksia
Kypsennetyt kasvikset löydettiin Etelä-Afrikasta Border Cave -nimisestä luolasta. Witwaterstrandin yliopiston tutkijat löysivät 55 hiiltynyttä jäännettä Hypoxis angustifolia -kasvin juuriosista. Kasvi on sukua niin sanotulle afrikkalaiselle perunalle, ja sen maavarret sisältävät runsaasti hiilihydraatteja.
Tutkijoiden mukaan kasvin juuriosia paahdettiin hehkuvien hiilten päällä, mutta osa niistä putosi tuhkaan ja on siksi säilynyt. Kyseessä on tähän asti vanhin todiste kasvisten paahtamisesta.
”Aito paleoruokavalio” oli vaihteleva
Löydettyjä kasvinjäänteitä oli niin paljon, että se viittaa juurikasvien olleen kiinteä osa esivanhempiemme ravintoa. Tämä ei ole ensimmäinen kerta, kun arkeologiset löydöt asettavat kiistanalaiseen valoon suositut käsitykset siitä, millainen oli aito paleoruokavalio.
Lyn Wadleyn mukaan juuresten syöminen oli järkevää, sillä pelkästään ihmisen aivot vaativat toimiakseen vähintään 100 grammaa hiilihydraatteja päivittäin: ”Tasapainoinen, terveellinen ravinto, jossa on sekä kypsennettyjä hiilihydraatteja että proteiineja – eli ’aito paleoruokavalio’ – antoi ihmisille tarvittavaa energiaa ja kestävyyttä.”