Kiinasta löytyi pienoiskokoinen terrakotta-armeija
Uusi löytö osoittaa, että ylhäiset kiinalaiset, joilla ei ollut mahdollisuutta samanlaiseen terrakotta-armeijaan kuin keisari Qinillä, saattoivat silti teettää itselleen oman hauta-armeijan – tosin vähän pienemmässä koossa.

Miniatyyriarmeijaan kuului noin 49 ratsuväen ja 300 jalkaväen sotilasta.
Arkeologit ovat kaivaneet Itä-Kiinassa esiin noin 2 100 vuotta vanhoja pieniä savifiguureja, jotka ovat kuuluneet jonkun ylhäisen kiinalaisen hautaan.
Vaikuttava löytö koostuu noin 500 hahmosta, ja niihin kuuluu muun muassa sotilaita, hevosia ja villieläimiä. Hahmot oli aseteltu minikokoiseen linnoitukseen, jossa oli muun muassa vartiotorneja, viljavarastoja ja jopa teatteri.
Ylhäiset halusivat oman hauta-armeijan
Löytö muistuttaa kuuluisaa terrakotta-armeijaa, joka löytyi Kiinasta Xi’anin läheltä vuonna 1974. Se koostui yli 8 000 ihmisen kokoisesta savipatsaasta, ja sitä pidetään yhtenä Kiinan merkittävimmistä arkeologisista löydöistä.
Sotilaiden tehtävä oli vartioida vuonna 210 eaa. kuolleen keisari Qin Shi Huangdin hautaa ja suojella häntä tuonpuoleisessa. Uuden löydön perusteella muut Kiinan ylhäiset ja kuninkaalliset halusivat jäljitellä Qinin hauta-armeijaa.
Nyt löydetyt sotilaat ovat poltettua savea, kuten Qininkin sotilaat, mutta vain 30 senttiä korkeita. Ne ovat hyvin yksityiskohtaisia, ja niiden aseet, varusteet ja kypärät ovat sen kaltaisia kuin Han-dynastian aikana käytettiin. Hauta onkin mahdollisesti kuulunut Han-dynastian prinssille.
Hauta tuhottiin rautatietöissä
Arkeologit uskovat, että varsinainen hauta, jonka yhteyteen savihahmot ovat kuuluneet, on sijainnut jossakin lähellä.
Paikalliset ovat kertoneet, että alueella on ollut hautakumpu, joka hävitettiin 1960-luvulla uuden rautatien tieltä. Arkeologien mukaan hauta onkin ilmeisesti joko tuhottu täysin tai tasattu maan alle niin, että sitä voi olla mahdotonta löytää.