Kiinasta löytyi ensimmäisen kerran ”elämän eliksiiriä”

2 000 vuotta vanhan kiinalaisen juoman analyysi osoitti, että ikuisen elämän takaava mikstuura oli todellisuudessa silkkaa myrkkyä.

Eliksiiri löytyi 210 m²:n kokoisesta hautakammiosta. Arkeologit eivät vielä tiedä, kenen haudasta on kyse.

Arkeologit löysivät Kiinasta Henan provinssista pronssiruukun, joka sisälsi kellertävää nestettä. Todennäköisesti aine on elämän eliksiiriä, joita Kiinan keisarien tiedetään nauttineen.

Ruukku on peräisin Han-dynastian ajalta (202 eaa. – 8 jaa.), ja sen kansi oli niin tiukasti kiinni, että ruukun sisällä oleva neste ei ollut haihtunut.

Neste sisälsi alumiinia

Tutkijat olettivat alun perin, että ruukussa ollut 3,5 litraa nestettä oli riisiviiniä, koska se haisi alkoholilta. Analyyseissa kuitenkin selvisi, että neste koostuu pääosin kaliumnitraatista ja aluniitista (kaliumia ja alumiinia sisältävä sulfaatti), joita vanhojen taolaisten tekstien mukaan käytettiin ainesosina elämän eliksiireissä.

”Tämä on ensimmäinen kerta, kun on löydetty myyttistä kuolemattomuuden eliksiiriä”, kaivausten johtaja Shi Jiazhen totesi.

Keisari kuoli nautittuaan eliksiiriä

Elämän eliksiireistä on kuvauksia aina 200-luvulta eaa. lähtien, jolloin alkemistit valmistivat niitä Kiinassa keisareille ikuisen elämän varmistamiseksi. Tosiasiassa sekoitukset olivat usein hyvin myrkyllisiä ja niiden nauttiminen saattoi johtaa kuolemaan. Keisari Qin Shi Huang, joka haudattiin yhdessä suuren terrakotta-armeijan kanssa vuonna 210 eaa., todennäköisesti kuoli elämän eliksiirin sisältämiin myrkkyihin.

Vaikka sekä keisarit että aateliset nauttivat vaarallisia mikstuuroita aina 1700-luvulle asti, historiantutkijat eivät tiedä niistä paljonkaan. Nyt löydetyn aineen lisätutkimusten toivotaan valaisevan aihetta.