BLfD/Zenger

Keskiajan nainen sai hautaansa taittotuolin

Löytö yllätti tutkijat, sillä kuka tahansa ei saanut 600-luvulla arvotuolia mukaansa ikuisuuteen.

Muinaisissa naisten haudoissa on usein hautalahjoina arkisia esineitä, kuten kampoja, astioita ja koruja. Siksi Etelä-Saksasta löydetty 600-luvun hauta yllätti tutkijat: 40–50-vuotiaan naisen haudassa oli ruumiin lisäksi metallinen taittotuoli.

600-luvulla kristinusko oli levinnyt jo suureen osaan Eurooppaa, mutta tapa haudata vainajan mukaan hautalahjoja ei ollut vielä hävinnyt. Taittotuolit ovat kuitenkin harvinaisia keskiajan haudoissa; niitä on löydetty aiemmin eurooppalaisista haudoista vain 29, joista vain yksi Saksasta.

Baijerin muinaismuistoviraston (BLfD) arkeologien mukaan tuolilla on suuri symbolinen merkitys.

Arkeologit ajoittivat löydön 600-luvulle ajalle tyypillisten lasihelmien avulla.

© BLfD/Zenger

Taittotuoli oli vallan merkki

”Kokoontaitettavat tuolit ovat antiikin ajoista lähtien olleet yhteiskunnan yläluokkaan, kuten piispoihin, pappeihin ja korkea-arvoisiin upseereihin, liitettyjä vallan symboleita. Yllättävä kyllä useimmat taittotuolit on löydetty naisten haudoista, mikä osoittaa, että nämä vallan symbolit yhdistettiin myös naisiin”, Hubert Fehr BLfD:stä kertoo.

Arkeologit toivovat tarkempien tutkimuksien kertovan lisää naisen yhteiskunnallisesta asemasta. Siitä he ovat varmoja, että nainen on kuulunut yhteiskunnan eliittiin. Hautalahjoissa oli myös useita rintakoruja sekä värikkäistä lasihelmistä tehty helminauha.