Jäämuumio Ötzi tietää kivikauden salaisuudet

Turisteja virtaa tuhat­määrin pohjoisitalialaiseen museoon, ja toisaalta Ötzi tarjoaa sadoille oikeuslääkäreille, ­radiologeille, dna-asiantuntijoille ja monille muille tutkijoille korvaamat­toman ­arvokasta tietoa ­kivikauden elämästä.

Ötzin muumio löydettiin jo vuonna 1991, mutta vasta noin kymmenen vuoden kuluttua selvisi, että hän ei kuollut Similaunvuorella 3 200 metrin korkeudessa kylmyyteen.

Röntgenkuvista paljastui vuonna 2001, että Ötzi kuoli nuolenosumaan.

Kaksi vuotta myöhemmin muun muassa Ötzin hampaiden ja luiden sisältämien strontium-isotooppien perusteella määritettiin, missä hän oli asunut.

Yksinkertaistaen voi sanoa, että jokaisella alueella maaperässä on oma strontiumisotooppikoostumuksensa, ja strontiumia kulkeutuu juomaveden kautta elimistöön ja varastoituu esimerkiksi 3–5-vuoden iässä muodostuviin hampaisiin.

Hampaista voi siis päätellä lapsuusaikaisen elinalueen. Reisiluu puolestaan kehittyy koko elinajan ja kertoo siksi myöhemmistäkin asuin­alueista.

Ötzin reisiluusta löytyi erilaisia arvoja, mikä tarkoittaa Etelä-Tirolin arkeologisen museon arkeologin Günther Kaufmannin mukaan, että Ötzi vaihtoi aikuisena asuinpaikkaa.

– Missä Ötzi aikanaan eli?

”Hampaiden profiili vastaa maaperää Bolzanon itäpuolella. Reisiluu puolestaan osoittaa, että aikuisena hän asui Adigen laaksossa Meranon ja Trentinon välillä.”

Tutkijat löysivät ehkä Ötzin kotikylän

Arkeologit ovat löytäneet juuri Adigen laaksosta jälkiä kahdesta kivikautisesta asuinpaikasta. Toinen on lähellä Latschin kylää ja toinen lähellä keskiaikaista Juvalin linnaa.

On kiehtovaa ajatella, että jompikumpi niistä on ollut Ötzin koti.

Latsch ja Juval sijaitsevat lähellä kapean Val Senales -laakson suuta. Se vie ylös vuorille, ja Ötzi lienee kulkenut juuri siellä 5 300 vuotta sitten matkallaan kohti kuolemaansa huipulla.

Nykyisin seutu on turistien suosimaa vaellusaluetta.

Hotelleja on tiiviisti vuoristotien varrella; ensimmäinen rakennettiin jo 1950-luvulla. Kivikaudella alueella kuitenkin kasvoi aarniometsää, kertoo ­kivikautta esittelevän ArcheoParc-­keskuksen antropologi Simone Bacher.

”Metsä oli vaikeakulkuista, sillä kaatuneet puut jäivät niille sijoilleen lojumaan”, Bacher kertoo.

”Ihmiset löysivät kuitenkin metsästä kaiken tarvitsemansa, kuten taulakääpää, jolla he sytyttivät tulen. Kääpää kasvoi juuri kuolleiden puiden rungoilla.”

Ennen kaikkea metsästä sai polttopuuta ja rakennusmateriaalia.

”Tältä alueelta ei ole löytynyt jälkiä kivikautisesta ihmisasutuksesta.

Laakso ei sopinut maanviljelyyn, sillä kasvukausi on niin lyhyt. Piikivilöydöt kertovat kuitenkin siitä, että laaksossa on kulkenut ihmisiä”, Bacher selittää.

ArcheoParcissa on rakennettu taloja niillä materiaaleilla ja menetelmillä, joita kivikaudellakin käytettiin.

”On vaikea sanoa, olemmeko tehneet todenmukaisen rekonstruktion. Tämä on aina arvailua”, Bacher tunnustaa.

Pohjatieto on arkeologisilta kaivauksilta, joita on tehty maan tasalle tuhoutuneilla asuinpaikoilla.

”Aluksi arvelimme esimerkiksi, että ulkoseinät oli rakennettu laudoista. Nyt uskomme, että seinät olivat ennemminkin savea ja että kaivauksissa löydetyt rungoista halkaistut puun kappaleet ovatkin olleet kattopaanuja.”

Kivikautiset talot olivat melko pieniä, eikä niissä ollut tilaa kotieläimille. Talossa oli yksi huone, jossa oli savesta poljettu lattia ja makuupaikat seinillä.

Keskellä oli tulisija, ja savu pääsi poistumaan päädyssä olleesta reiästä.

Ötzin kodin sisäilma on varmasti ollut tukahduttavaa, mikä selittää, että hänellä oli aktiivisesta ulkoilmaelämästä huolimatta mustuneet keuhkot.

Viljely oli vielä uutta

Latschin ja Juvalin asutusten perusteella tiedetään, että yhteisöt olivat pieniä ja lähellä toisiaan. Professori Walter Leitner Innsbruckin yliopistosta kertoo:

”Sillä tavoin oli helpompi jakaa töitä. Kylissä tarvittiin ihmisiä hoitamaan viljelyksiä sekä käsittelemään satoa, mutta niissä tarvittiin myös savenvalajaa ja piikiven työstäjää, jotta kylät voisivat toimia. Jokaisen oli erikoistuttava omaan tehtäväänsä.”

Ötzin aikaan ihmiskunta kävi läpi historiansa siihen asti suurinta muutosta: siirtymää metsästäjistä maanvilje­lijöiksi. Kansainvaellukset Vähästä-Aasiasta nykyisestä Turkista ­levittivät Eurooppaan uusia tapoja.

”Tulijat kohtasivat alkukantaisia metsästäjiä, jotka ovat varmasti olleet ­ihmeissään. Heikompi osapuoli omaksuu aina vahvemman tapoja, ja niin maanviljelyn, kotieläinten pidon ja keramiikan osaaminen levisivät kansainvaellusten mukana Eurooppaan.”

Leitner ei usko, että siirtyminen metsästäjistä viljelijöiksi olisi tapahtunut kerrasta, vaan se on varmasti ollut asteittainen ja kestänyt useita sukupolvia. Viljelijän oli aina pystyttävä myös lähtemään metsälle, jos sato oli heikko. Hedelmällisillä alueilla muutos tapahtui nopeasti, mutta jylhillä vuoristoseuduilla, kuten Adigen laaksossa, maanviljelyn vakiintuminen kesti pitkään.

Ötzi eli parituhatta vuotta Vähän-­Aasian kansainvaellusten jälkeen, ja hänen mahalaukkunsa sisältö osoittaa, että hän söi niin leipää kuin alppivuohta ja saksanhirveäkin eli hän sai yhä suuren osan elannostaan metsästyksestä.

Professori Leitnerin tiedot eivät perustu vain arkeologisiin kaivauksiin. Hän on myös tunnin ajomatkan päässä Inns­bruckista sijaitsevan Ötzi-Dorf-nimisen arkeologisen keskuksen tieteellinen ­neuvonantaja, ja siellä hän pystyy testaamaan kaivauslöytöjen pohjalta laadittuja teorioita käytännössä.

Ötzi-Dorfissa on muun muassa kokeiltu nahan parkitsemista, eläintenpitoa ja viljelyä kivikauden tapaan.

On esimerkiksi selvinnyt, että kivikautinen viljelijä ei kumarrellut kerätessään satoa, mikä olisi ollut aivan liian rankkaa selälle. Senaikuiset lajikkeet kasvoivat nykyisiä korkeammiksi, joten viljelijät saattoivat korjata satoa seisten selkä suorana.

Sade oli jumalten lahja

Tutkijat eivät tiedä paljonkaan kivi­kauden uskonnoista, mutta Ötzi-Dorfissa Leitner on pyrkinyt yhdistämään kaiken tiedon esihistoriallisten ihmisten uskomuksista:

”Kaikki hyvä tuli ylhäältä sateena tai auringon paisteena. Kiitokseksi jumalille ihmiset polttivat uhrilahjoja, jotka nousivat paksuna savuna kohti taivasta”, Leitner selittää ihmisten ja jumalien välistä lahjojen vaihtoa.

Kivikautisista uhrilahjoista todistavat monimetriset tuhkakerrokset, jotka ovat syntyneet uhripaikoilla vuosituhansien mittaan poltetuista vilja- ja eläinuhreista.

”Uhrijuhla on varmasti ollut eräänlainen sadonkorjuujuhla. Osa sadosta on kannettu kulkueena uhripaikalle, jossa on suoritettu seremonia musiikin säestyksellä.”

Kivikaudella yhteyttä jumaliin hoiti samaani ja musiikkia tuotettiin huiluilla ja rummuilla.

Ötzi on tuskin ollut viljelijä, sillä hänen kätensä ovat liian pehmeät ja käsivar­tensa liian heikot – mikä hän sitten oli? Leitner arvelee hänen olleen kauppias, päällikkö, samaani tai ehkä soturi.

”Kivikauden loppupuolella yhteisöihin syntyi uusi ammattiryhmä: soturit. Ihmiset olivat oppineet sulattamaan kuparia, ja niin alettiin ensimmäistä kertaa valmistaa aseita, joita ei ollut tarkoitettu metsästykseen. Kuparikaivosta oli puolustettava, ja kaivoksenomistajan oli järjestettävä sitä varten sotureita vartiokaartiksi.”

Muutaman metrin päästä Ötzin läheltä Similaunvuorelta löytyi myös kupari­kirves.

Kirveen kupari on analyysien ­perusteella peräisin kuparisuonesta Toscanasta noin 500 kilometriä etelämpää. Ei tiedetä, osasivatko Adigen laakson asukkaat sulattaa kuparia. Ehkä kuparikirves on kulkeutunut alueelle vaeltavien kauppiaiden mukana.

Ötzin kirves on ainoa tähän asti löytynyt kokonainen kuparikirves. Muut tiedot kuparikirveistä ovat peräisin vain niin sanotuista menhireistä eli ihmisen pystyttämistä ja kaivertamista kivipaasista.

Tutkijat uskovat kuparikirveen olleen niin kallis esine, että vain päälliköllä olisi ollut varaa sellaiseen.

Ötzi hyödynsi luonnon lahjoja

Syrjäisessä Adigen laaksossa ei oltu rikkaita, mutta siellä oli runsaasti jotain, mitä muutkin halusivat: marjakuusia.

Marjakuusi sopii loistavasti jousien ­tekemiseen, sillä siinä on kova ydin mutta pehmeä ulkokerros. Taitavat laaksolaiset osasivat tehdä ohuesta marja­kuusesta jousia, jotka vetivät vertoja nykyisille komposiittijousille vahvuudessaan ja joustavuudessaan.

Jänteenä käytetyt eläinten jänteet olivat yhtä vahvoja kuin ­nykyiset nailonjänteet. Nuolina ­käytettiin suoraan ylöspäin kasvavia villaheisi­pensaan oksia. Ötzin jousella saattoi ampua nuolen tappavalla voimalla 50–60 metrin päähän.

Jänteiden ja marjakuusen käyttö osoittaa osaltaan, että kivikauden ihmiset tunsivat ympäristönsä ja luonnon heille tarjoamat mahdollisuudet.

Tältä Ötzi näytti:

He oppivat myös valmistamaan koivutervaa kuumentamalla ruukuissa koivun kaarnaa.

Terva oli hyvää ­liimaa, jolla kiinnitettiin esimerkiksi nuolenkärki paikoilleen. Metsässä kasvoi myös monenlaisia sieniä.

Ötzin vyössä oli kaksi palaa taulakääpää, joilla voi tehdä tulta mutta myös desinfioida haavoja ja joista voi keittää teetä vatsakipuihin.

Ötzi oli vanha ja sairas

Ötzillä oli löydettäessä yllään liki täydellinen vaatekerta. Hänen vaatteensa oli tehty nahasta ja turkiksista, mutta kivikaudella osattiin myös kutoa kankaita villasta ja pellavasta.

Ötzin vaatteet on ommeltu tarkoin ja taitavin pistoin eläinten jänteillä lampaan, vuohen, karhun ja saksanhirven nahkoista ja turkiksista.

Vaatteet olivat kuitenkin likaiset ja kuluneet, ja niitä oli jälkikäteen korjailtu kömpelösti heinäkuidusta tehdyllä langalla.

ArcheoParcin työntekijät ovat rekonstruoineet Ötzin vaatteet, ja työ osoittautui hyvin hitaaksi.

”Siksi vaatteita paikattiin niin pitkään kuin mahdollista miettimättä sitä, miltä ne näyttivät”, Simone Bacher uskoo. – Ötzihän oli jo 46-vuotias.

Ehkä hän oli leski eikä hänellä ollut vaimoa, joka olisi korjannut hänen vaatteitaan? ”Ehkä”, Bacher naurahtaa.

”Tai poikamies!” ehdottaa Günther Kaufmann Bolzanon arkeologisesta museosta.

”Sitä emme tiedä, mutta tilastollisesti hän oli ehtinyt jo korkeaan ikään.” Ikä olikin jo alkanut painaa Ötziä. Hänellä oli nivelvaivoja polvissa ja uhkaava välilevyn pullistuma alaselässä.

Hänen kalkkeutuneet verisuonensa yllättävät, sillä yleensä vaiva yhdistetään nykyisiin elintapoihin, kuten tupakointiin, rasvaiseen ruokaan ja istumatyöhön. Ötzillä oli laktoosi-intoleranssi, mikä on ollut ongelma maanviljelysyhteisössä, jossa käytettiin paljon maitoa ja tuorejuustoja.

Ötzi kärsi myös jalkasienestä, huonoista hampaista, kivuliaista suolistoloisista ja borrelioosista. Hän ei siis todellakaan ollut enää huippukunnossa.

Murhaajan jäljillä

Ötzi pitää yhä tiukasti kiinni kolmesta ­salaisuudestaan: Kuka hän oli? Miksi hänet tapettiin? Kuka hänet tappoi?

Matkalla Innsbruckiin professori Leitner esittää teorian, jonka keskiössä on kallis kuparikirves. Siitä päätellen Ötzi on voinut olla päällikkö, samaani tai muu korkea-arvoinen henkilö.

”Ehkä hän oli vanha päällikkö, jonka seuraava sukupolvi halusi raivata tieltään. Tai jotain väärää tehnyt samaani, jolle joku yhteisössä halusi kostaa”, Leitner pohtii. Hän kertoo kaiverroksesta, joka on löytynyt noin parimetrisestä menhiristä.

Siinä mies osoittaa jousiaseella toista miestä.

”Rikos haluttiin pitää salassa, mutta jotkut tiesivät siitä silti. Tarinaa murhasta on ehkä kerrottu vuosisatoja, kunnes se on ikuistettu kiveen”, Leitner miettii.

Tähän teoriaan on suhtauduttu epäillen. Muun muassa arkeologi Günther Kaufmann Bolzanosta sanoo: ”Eikö olisi aivan liian suuri sattuma, että meidän kovin harvalukuisista kivikautisista löydöistämme kaksi liittyisivät näin suoraan toisiinsa: tapettu päällikkö ja murhaa kuvaava kivikaiverros? Menhir on satoja vuosia Ötziä myöhemmältä ajalta. Minusta se on epätodennäköistä. Kivipiirroksessa on kaksi miestä rinnakkain, ja toinen heistä pitelee jousta. Se ei kuitenkaan automaattisesti tarkoita, että hän on ampumaisillaan toisen.”

Menhir kuitenkin löytyi Latschin kylästä, josta on löytynyt myös kivikautisen asuinpaikan jäännöksiä ja jossa Ötzi on isotooppi­analyysien mukaan saattanut asua.

Jos Leitnerin teoria on oikea, Ötzi ei siis ollutkaan viaton uhri vaan julmuri, joka sai ansionsa mukaan.

Tutkijoilla on suuria odotuksia

”Arkeologin tehtävä on tarkastella asioita aina uusista näkökulmista”, Kaufmann sanoo. ”Se on kuin palapeliä, josta on käytettävissä vasta muutama pala, ja jos siirtää yhtäkin, koko kuva muuttuu.”

– Se on varmaan todella turhauttavaa...

”Päinvastoin, se on todella jännittävää! Sitä löytää vastauksia, jotka synnyttävät uusia kysymyksiä, ja niin päädytään taas aivan uusiin suuntiin”, Kaufmann selittää tutkijan kärsivällisyydellä.

Ötzi makaa Etelä-Tirolin arkeologisen museon toisessa kerroksessa kylmässä kryptassaan. Lämpötila pidetään miinus kuudessa asteessa ja ­ilmankosteus tasaisesti 99 prosentissa.

Näin muumiota voidaan Kaufmannin mukaan säilyttää lähes ikuisesti. Jos museossa sattuisi ­syttymään tulipalo, Ötzi ­evakuoitaisiin ­nopeasti erityiseen suojahuoneeseen Bolzanon sairaalaan.

5 300 vuotta vanhan Ötzin tulevaisuus on siis turvattu, ja tutkijat ovat valmiita kaivamaan hänestä yhä uusia vastauksia vielä avoimiin kysymyksiin.