Jäämiehen sisuskalut kertovat ihmisen liikkeistä Euroopassa

Kivikaudelta peräisin olevan Ötzi-jäämiehen sulaneet sisuskalut viittaavat siihen, että ihmisiä saapui Eurooppaan 5 300 vuotta sitten pääasiassa Lähi-idästä – eikä siis Lähi-idästä ja Afrikasta kuten tähän asti on oletettu.

Tautien asiantuntijat ja mikrobiologit ovat kaivaneet tietoa ihmisten liikkeistä kivikaudella Ötzin suolesta.

Kaikki alkoi päälaen kuivuneesta ihosta.

Vaeltajat huomasivat Italian Alpeilla Ötztalissa vuonna 1991, että jäätiköstä pilkisti ihmisen pääläki. Pian jäämassat paljastivat uskomattoman hyvin säilyneen noin 5 300 vuotta vanhan kivikautisen miehen ruumiin.

Sen jälkeen yksi löytö on seurannut toista. Tutkimuksissa on todistettu, että Ötzi murhattiin selkään osuneella nuolella ja että hänellä oli 61 tatuointia vartalossaan. Ja lisäksi tiedetään, että hänen viimeinen ateriansa oli koostunut reilusta annoksesta vuorikaurista.

Ja nyt Ötzi yllättää jälleen: jäämiehen suolistosta on löydetty bakteeri, joka viittaa siihen, että Ötzin elinaikana Eurooppaan saapui ihmisiä Lähi-idästä – eikä Afrikasta ja Lähi-idästä kuten tähän asti on oletettu.

Ötzin suolistossa piili yllätys

Italiassa Etelä-Tirolissa Bolzanossa sijaitsevan Euroopan akatemian tutkijat ovat julkaisseet tutkimuksensa Science-lehdessä. Heidän tulostensa mukaan Ötzin suolessa viihtyi Helicobacter pylori (H. pylori) -bakteeri.

H. pylori on bakteeri, joka on majaillut ihmisen vatsassa yli 100 000 vuotta. Siitä on kehittynyt erilaisia muunnelmia sitä mukaa kun ihminen on vaeltanut eri puolille maapalloa.

Meidän esivanhemmillamme Lähi-idässä ja Afrikassa oli erilaisia H. pylori-bakteereja kuin meillä nykyisin, ja noin puolella Euroopan asukkaista on ruuansulatuskanavassaan H. pylori -bakteerin versio, joka on syntynyt Lähi-idästä tulleen ja Afrikasta saapuneen bakteerin sekoittuessa toisiinsa.

Ötzin tapauksessa tutkijat yllättyivät siitä, että hänen bakteerinsa ei ollutkaan Euroopassa nykyisin yleinen sekoitusvariantti, vaan Ötzin bakteeri sijoitti hänen juurensa Lähi-itään.

Ötzin vanhemmat tulivat Lähi-idästä

Havainto viittaa siihen, että Ötzin aikaan ja aikaisemmin nuoremmalla kivikaudella Eurooppaan tuli ihmisiä pääasiassa Lähi-idästä. Aiemmin oletettiin, että Eurooppaan saapui ihmisiä Afrikasta jo jääkaudella noin 20 000 vuotta sitten, mutta tämä muuttoaalto alkoikin vasta Ötzin kuoleman jälkeen eli noin 5 300 vuotta sitten.

”Muuttoaalto, jonka mukana afrikkalainen Helicobacter pylori saapui Eurooppaan, ei ollut vielä alkanut toden teolla silloin, kun Ötzi kulki Alpeilla”, toteaa tutkimusryhmässä mukana ollut geenitutkija Yoshan Moodley CBC News -uutiskanavalle.

Uutta tutkimuksessa ei ole tieto, että Ötzi oli kotoisin Lähi-idästä. Se saatiin selville jo vuonna 2008, kun kivikautisen muumion perimä kartoitettiin. Tuolloin kävi ilmi, että Ötzin geenit viittaavat nuoremmalla kivikaudella Vähässä-Aasiassa eläneeseen ihmisryhmään, joka kuului haploryhmään G.

Uutta on se, että Eurooppaan saapui neoliittisella kivikaudella ennen Ötzin elinaikaa ja hänen eläessään ihmisiä Lähi-idästä, ja se, että Afrikasta ei vielä tuolloin vaellettu Eurooppaan.

Ötzi saattoi kärsiä mahahaavasta

Sen lisäksi, että Ötzin sisuskalut valottavat Eurooppaan saapuneiden ihmisten taustaa, hänen suolistobakteerinsa kertovat myös siitä, että kivikauden mies ei ollut vahvuudestaan huolimatta aivan terve.

Aiemmat sappirakkoa ja mahalaukkua koskeneet tutkimukset ovat antaneet viitteitä siitä, että Ötzi söi monipuolista ruokaa, liikkui paljon eikä kärsinyt ylipainosta. H. pylori -mikrobin löytyminen jäämiehen suolesta kertoo kuitenkin siitä, että Ötzi on kärsiä mahahaavasta vaeltaessaan Alpeilla.

Kymmenesosalle niistä ihmisistä, jotka nykyisin kantavat H. pylori -bakteeria, kehittyy iän myötä mahakatarri tai mahahaava. Ötzi oli kuollessaan 40-vuotias, mikä kivikauden olosuhteissa oli varsin korkea ikä.

”Ötzillä saattoi olla mahahaava”, toteaa paleopatologi Albert Zink, joka on myös Ötziä varten perustetun instituutin johtaja. ”Me emme kuitenkaan voi olla varmoja, sillä mahahaava voidaan todeta mahalaukun kudoksesta, eikä sitä ole säilynyt”, jatkaa Zink.

Ötziä säilytetään Bolzanossa Etelä-Tirolin arkeologisessa museossa –6 asteen lämpötilassa. Säilytystilan kosteusprosentti on 98.

© Scanpix