Our website does not support Internet Explorer.

To get the best experience on our website and of our content, please use a more modern browser like Edge, Chrome, Safari or similar.

Jää paljastaa menneisyyden

Norjan vuoristojäätiköt sulavat kiihtyvällä vauhdilla ilmastonmuutoksen seurauksena. Niiden alta on paljastunut lukemattomia muinaisesineitä, mutta arkeologeilla on kiire pelastaa esineet, sillä ilman jään suojaa ne hajoavat nopeasti.

Seitsemän miestä ja yksi nainen astelee määrätietoisesti eteenpäin Norjassa Opplandin vuoristoalueella 16. elokuuta 2019. He kävelevät rinnakkain päät painuksissa kahden metrin välein tarkkaillen tiukasti jäätä ja sen alta osin paljastunutta maata.

Sitten yksi miehistä havaitsee nahkahihnoilla suljetun puisen laatikon, joka on tullut jään alta esiin lähes kokonaan. Koko ryhmä alkaa kuhista innoissaan. Kukaan heistä ei ole aiemmin nähnyt vastaavaa laatikkoa eikä tiedä, mitä se mahdollisesti sisältää.

Vasta yli viikon päästä ryhmä avaa mystisen laatikon. Se näyttää sisältävän hyvin säilyneet tulentekovälineet: puupuikon ja kuusipuun purua. Laatikko voi olla satoja vuosia vanha, ja se on ilmeisesti kuulunut paikalliselle kulkijalle, joka on käyttänyt sitä tulen tekemiseen lämmitelläkseen kylmässä vuoristossa.

Kahdeksan hengen ryhmä työskentelee arkeologisessa Secrets of the Ice -pelastusohjelmassa, ja nyt löytynyt rasia on yksi niistä korvaamattomista aarteista, joita he löytävät vuosittain Norjan vuorilta.

”Laatikon löytäminen tuntui mahtavalta. On harvinaista löytää niin hyvin säilynyt esine ja kaiken lisäksi jotain, millaista emme olleet ennen nähneet. Olimme siitä aivan innoissamme”, nauraa norjalainen arkeologi Espen Finstad.

Hevosen lumikenkä kuului vuoden 2019 mielenkiintoisimpiin löytöihin.

© Innlandet Fylkeskommune, Andreas Nilsson & Espen Finstad

Hän johtaa tanskalaisen kollegansa Lars Piløn kanssa Secrets of the Ice-ohjelmaa, joka etsii joka kesä Norjan vuoristossa ja jäätiköillä muinaisjäännöksiä. He työskentelevät Innlandin maakunnassa läheisessä yhteistyössä Oslon kulttuurihistoriallisen museon kanssa, joka huolehtii löydöistä.

Erityisesti Opplandin lääni, jossa sijaitsevat muun muassa Jotunheimin ja Breheimin kansallispuistot, on osoittautunut arkeologisten löytöjen Eldoradoksi. Osia sen vuoristoisista alueista kattavat pienet jääkentät.

Ne ovat jäämuodostumia, jotka eivät liiku, toisin kuin jäätiköt. Jäätiköt ja jääkentät ovat tiivistyneet monien vuosien kuluessa lumesta jääksi kylmän ja paineen vaikutuksesta.

Esineet, jotka ovat pudonneet vähitellen jäätiköksi muuttuneeseen lumeen, pusertuvat hitaasti kohti jäätikön reunaa, josta jää lopulta ”sylkee” ne ulos, harvoin kovin hyvässä kunnossa. Jääkenttä lepää sen sijaan ikiroudan päällä, joka pitää jään paikoillaan.

Siksi jopa tuhansia vuosia sitten maastoon pudonneet esineet eivät murskaannu vaan säilyvät lähes vahingoittumattomina jään sisällä. Juuri näistä hyvin säilyneistä väläyksistä menneisyydestä arkeologit nyt iloitsevat.

”Tuskin millään muulla arkeologian osa-alueella löydetään niin paljon niin hyvin säilyneitä esineitä”, toteaa Finstad edustamastaan uudesta arkeologian alasta, jäätikköarkeologiasta.

”Tuskin millään muulla arkeologian alueella löydetään niin hyvin säilyneitä esineitä.”
Arkeologi Espen Finstad

Ilmastonmuutos on tikittävä kello

Kun vuoden 2019 kenttätyöt olivat ohi, Secrets of the Ice -ryhmä oli löytänyt jäältä 587 esinettä, mikä oli tähänastinen ennätys. Arkeologit käyvät työssään jatkuvaa kilpajuoksua aikaa vastaan.

Ilmastonmuutos nostaa lämpötilaa vuosittain, mikä tietää entistä enemmän löytöjä mutta myös haasteita.

On nimittäin tärkeää, että sulavasta jäästä paljastuvat esineet löydetään ja konservoidaan mahdollisimman nopeasti. Heti kun jää ei enää suojaa esineitä, alkaa hajoamisprosessi, jonka metrien paksuinen jää on tuhansia vuosia estänyt.

Varusteita kuljetetaan arkeologien perusleiriin muun muassa hevosilla.

© Innlandet Fylkeskommune, Andreas Nilsson

Arkeologeilla on edessään jättimäinen hyinen aarrekammio, joka kuitenkin uhkaa hävitä, jolleivät he toimi riittävän nopeasti. Hetkeäkään ei ole hukattavana.

Aika ei ole heidän puolellaan. Maapallon ilmastohistorian ja sen vaihtelevien kausien perusteella meidän pitäisi nyt siirtyä hitaasti kohti uutta jääkautta. Nykyinen ilmastonmuutos viittaa sen sijaan lämpötilan nousuun ja jäätiköiden sulamiseen kiihtyvällä vauhdilla.

Jos tämä kehitys jatkuu, Norjan vuoristojäätiköt ovat mahdollisesti kutistuneet olemattomiin seuraavaan vuosisadan vaihteeseen mennessä.

Muinaisesta peuranmetsästyksestä löytyy paljon arkeologisia todisteita

Opplandin historia alkoi ensimmäisistä peuroista, jotka saapuivat vuorille noin 12 000 vuotta sitten. Ihmiset seurasivat pian perässä metsästämään eläimiä.

Norjalaiset metsästivät vuorilla ja kävivät kauppaa muun muassa laaksojen asukkaiden kanssa.

Reitti Lomseggivuoren yli oli paljon käytetty, ja sieltä on tehty paljon löytöjä.

Jouisien palasia

Arkeologit ovat löytäneet etenkin jousien osia, sillä rikkoontuneet jouset ilmeisesti hylättiin. Ainoa ehjä Opplandista löytynyt jousi oli tehty jalavasta ja ajalta noin 1300 eaa.

Universitetet i Oslo,, Kulturhistorisk Museum, Mårten Teigen & Vegard Vike. Innlandet Fylkeskommune, Aud Hole

Hylätty vatte

Lomseggivuorella käytiin kauppaa ja metsästettiin paljon. Osia vuoresta peittää Lendbreen-jääkenttä, josta on löydetty paljon esineitä, mm. hyvin säilynyt tunika 300-luvulta. Sen omistaja on ehkä paleltunut kuoliaaksi, mutta luurankoa ei ole löydetty.

Universitetet i Oslo,, Kulturhistorisk Museum, Mårten Teigen & Vegard Vike. Innlandet Fylkeskommune, Aud Hole

Tutkimus alkoi kengästä

Peurannahkakenkä löydettiin vuonna 2006, ja siitä alkoivat arkeologiset tutkimukset Opplandin vuorilla.Kenkä on ajoitettu noin vuoteen 1400 eaa.

Universitetet i Oslo,, Kulturhistorisk Museum, Mårten Teigen & Vegard Vike. Innlandet Fylkeskommune, Aud Hole

Nuolia on kaikkialla

Nuolet kuuluvat Opplandin yleisimpiin löytöihin. Niitä on löydetty yli kaksisataa viimeisen kymmenen vuoden aikana. Vanhimmat ovat kivikaudelta ajalta 4000–3700 eaa.

Universitetet i Oslo,, Kulturhistorisk Museum, Mårten Teigen & Vegard Vike. Innlandet Fylkeskommune, Aud Hole

Metsästäjät hiihtivät

Metsästäjien piti pystyä liikkumaan Opplandin syvässä lumessa, ja arkeologit ovat löytäneet jäältä sekä suksia että lumikenkiä. Vanhin löydetty suksi on ajoitettu vuoteen 600 eaa. Se oli neljänä palasena, jotka löydettiin yli 250 metrin etäisyydeltä toisistaan.

Universitetet i Oslo,, Kulturhistorisk Museum, Mårten Teigen & Vegard Vike. Innlandet Fylkeskommune, Aud Hole

Uusi tutkimusalue avautuu

Jäässä on säilynyt kaikkea veitsistä, keihäistä ja kengistä tuhansia vuosia vanhoihin suksiin, joita ilmastonmuutos nyt paljastaa.

Globaalin ilmaston lämpenemisen johdosta jäätiköt ja jääkentät sulavat kovaa vauhtia, mikä on lisännyt myös arkeologisia löytöjä esimerkiksi Pohjois-Amerikassa, Alpeilla ja Norjassa.

Pelkästään Opplandissa on löydetty yli 3 000 muinaisesinettä yli 50 paikasta. Löytömäärä on merkittävä etenkin ottaen huomioon sen, että vuotuinen kenttätyökausi on hyvin lyhyt, vain elokuun puolivälistä syyskuuhun eli edellisen talven lumen sulamisesta seuraavan talven alkamiseen asti.

”Jäätikköarkeologia on uusi ala, joka on syntynyt ilmastonmuutoksen seurauksena.
Löytöjen määrä on kasvanut valtavasti viimeisten 20 vuoden aikana kaikkialla maailmassa”, Lars Pilø kertoo.

Monet luonnolliset prosessit ja ihmisen toiminta vaurioittavat usein maaperässä olevia esineitä, mutta jään sisällä löydöt makaavat suojassa kuin pakastimessa. Toisaalta jää reagoi paljon nopeammin ilmaston ja sään muutoksiin kuin maaperä.

”Sen vuoksi useimmat lumeen jääneet esineet ovat ajan mittaan sulaneet irti yhden tai useamman kerran. Kun ne sulavat irti, ne usein huuhtoutuvat sulamisveden mukana jäätä pitkin. Olemme löytäneet yhden suksen osia 250 metrin päässä toisistaan”, Pilø selittää.

1: Keppiin sidottu puunpalanen pitää ääntä osuessaan keppiin.

2: Noin metrin mittainen keppi iskettiin lumeen.

© Universitetet i Oslo, Kulturhistorisk Museum

Peurojen pelote

Yksi jäätikköarkeologien yleisimmistä löydöistä ovat metsästyksessä käytetyt ”pelotekepit”. Opplandin vuorilla metsästäjien suurin haaste oli päästä riittävän lähelle saalista, noin 10–20 metrin päähän. Koska peurat pelkäsivät ja varoivat ihmisiä, avoimessa lumimaastossa niitä ei ollut helppo yllättää. Sitä varten keksittiin pelotekepit.

Kepit olivat noin metrin pituisia, ja niiden toiseen päähän oli kiinnitetty ohut ja kapea puunpalanen. Kun tuuli puhalsi, se heilutti puunkappaletta, joka piti ääntä osuessaan tikkuun.

Peurat pitivät sekä liikettä että ääntä uhkana ja lähtivät niitä pakoon toiseen suuntaan. Asettamalla tällaisia keppejä oikeaan paikkaan metsästäjät saattoivat ohjata peurat haluamaansa suuntaan, jossa he itse väijyivät.

Opplandista on löydetty yli tuhat tällaista keppiä, jotka ovat ajalta 300–1000 jaa. Määrä osoittaa, miten laajaa peurojen metsästys oli rautakaudella ja viikinkiajalla.

Kaikki alkoi muinaisesta kengästä

Jäätikköarkeologian suuri läpimurto Norjassa tapahtui vuonna 2006. Tuolloin paikallinen arkeologian harrastaja Reidar Marstein havaitsi yli kahden kilometrin korkuisella Kvitingskjølen vuorella Opplandissa tumman esineen jäässä.

Marstein toimitti esineen heti Opplandin arkeologeille. Muutaman viikon tutkimuksissa selvisi, että kyse oli eläimen – todennäköisesti peuran – nahasta tehdystä kengästä, joka oli peräisin ajalta 1420–1260 eaa.

Se oli vanhin Norjasta löydetty kenkä ja yksi parhaiten säilyneistä pronssikautisista kengistä, mitä on koskaan löydetty. Vaikuttavan löydön innoittamana arkeologit lähtivät Marstein oppaanaan syrjäisille vuorille.

He löysivät sieltä jäältä ja sen alta monia esineitä, jotka pitivät arkeologit kiireisinä vuosia. Vuodesta 2007 he ovat joka kesä käyneet jäätiköillä, ja varsinainen pelastusohjelma aloitettiin vuonna 2011.

Videolla kerrotaan arkeologien työstä vuorilla.

Työ olisi voitu aloittaa jo aiemmin

Syyskuussa 1974 Per Dagsgard -niminen opiskelija oli vaeltamassa Opplandin vuorilla, kun hän yhtäkkiä näki jotain pistävän esiin jään ja kivien välissä Lendbreenin jääkentällä.

Se oli keihäs, joka oli kahtena kappaleena mutta muuten hyvässä kunnossa. Dagsgard toimitti sen Oslon yliopiston muinaismuistokokoelmaan, mutta museolla ei ollut riittävästi henkilökuntaa perehtyä Opplandin löytöihin ja se piti muutenkin löytöä onnenkantamoisena. Siksi päätettiin, että lisätutkimukset alueella eivät olleet tarpeen.

”Dagsgard kertoi myös muun muassa löytäneensä reen jäännöksiä, mutta sekään ei johtanut mihinkään. Jos jo silloin olisi alettu tutkia tarkemmin, mitä jään alla piilee, jäätikköarkeologia olisi voinut alkaa Opplandissa jo 30 vuotta sitten”, Pilø pohtii.

Myöhemmissä tutkimuksissa on selvinnyt, että keihäs on peräisin viikinkiajalta ja että sillä ei ole ollut ilmeisesti tarkoitus tappaa eläimiä vaan ihmisiä.

”Edelleen pohditaan sitä, miksi se on jäänyt tai jätetty sinne. Vastaus saattaa vielä piillä jäässä, ja siinä tapauksessa on vain ajan kysymys, milloin se paljastuu jään sulaessa”, Pilø uskoo.

Lendbreenin jääkenttä, josta keihäs löytyi, on joka tapauksessa nykyään yksi arkeologien merkittävimmistä löytöpaikoista. Lendbreenin poikki kulki nimittäin ilmeisesti yli tuhat vuotta reitti alueen kahden tärkeimmän asutuksen, Skjåkin ja Bøverdalin, välillä.

Vuorille syntyi liikennettä

Arkeologien työn ansiosta tiedämme, että Opplandin vuorilla on ollut ihmisiä vuosituhansia. Vanhin jäästä tehty löytö on nuoli, joka on ajoitettu ajalle noin 4000 eaa.

Nuolella on ilmeisesti yritetty ampua peuraa, sillä peuranmetsästys on ollut pääasiallinen syy sille, että ihmiset ovat alun perin vaeltaneet ylös kylmille vuorille.

Peuranmetsästyksestä tuli laajaa toimintaa etenkin viikinkiajalta alkaen, ja silloin Opplandin vuorille laaksojen asutusten välille alkoi arkeologien mukaan muodostua säännöllisiä reittejä.

Laaksojen asukkaat ovat vaihtaneet tavaroita keskenään ja alueen ulkopuolisten ihmisten kanssa, ja vuoristosolia on käytetty kauppareitteinä. Vaikka sää korkealla vuorilla on voinut olla vaarallinen, nopein reitti on kulkenut siellä.

Monet löydöt kertovat kuitenkin, että vaarat ovat olleet todellisia. Sää on ollut arvaamaton, paljon esineitä on pudonnut ja kadonnut matkan varrelle, ja veto- tai kuormahevosten luita löytyy paljon.

Arkeologit tutkivat etenkin jään reunaa, josta jopa tuhansia vuosia vanhat jääkentät ovat alkaneet sulaa.

Lumi

Päällimmäisenä on kerros uutta eli alle vuoden vanhaa lunta.

Firn

Uuden lumen alla on niin sanottua firniä, ylivuotista lunta, joka on muuttumassa jääksi. Se on kovaa ja tiivistä.

Jääkenttä

Lumi muuttuu usean vuoden kuluessa jääksi. Jos se sijaitsee ikiroudan päällä, kuten Opplandissa monin paikoin, siitä muodostuu niin sanottu jääkenttä. Jääkentät eivät liiku toisin kuin jäätiköt.

Ikirouta

Alimpana on ikiroutaa, joka pitää jääkentän paikoillaan. Koska jääkenttä ei liiku, siinä esineet voivat säilyä tuhansia vuosia.

Jään sulaessa jääkentässä olevat esineet tulevat näkyviin.

Shutterstock/Carsten Skjold

Lumimyrskyt ovat tavallisia

Arkeologit ovat haravoineet viimeisen 12 vuoden aikana vuorilta jälkiä peuranmetsästyksestä sekä kauppareiteistä ja muusta liikenteestä. Elokuusta syyskuuhun 5–8 ihmistä etsii, rekisteröi ja kokoaa mahdollisimman paljon löytöjä. Ryhmään kuuluu arkeologeja, opiskelijoita ja paikallisia avustajia.

Erämaassa vietetään tuntikausia vaihtelevassa säässä ja kuljetaan kilometritolkulla päivittäin jäätiköiden lomassa, mutta osallistujat kuvailevat aikaa vuoden kohokohdaksi.

”Pontimenamme ovat muinaiset löydöt, jotka täyttävät historiamme aukkoja. Olemme onnekkaita, kun saamme työskennellä näissä upeissa luonnonmaisemissa”, Finstad toteaa.

Sää voi vuorilla muuttua täysin muutamassa tunnissa, mikä ryhmän pitää ottaa huomioon joka päivä ollessaan liikkeellä. Vuosien kokemus on opettanut sen jäsenet kestämään lunta, kylmyyttä ja rankkasateita, mutta kun luvassa on ennusteen mukaan erityisen ankaraa säätä, ryhmä tietää, että on paras hakeutua suojaan alemmaksi.

”Tutkimusten suorittaminen jäätiköillä vaatii aivan toisenlaista suunnittelua ja logistiikkaa kuin tavanomaisemmilla arkeologisilla alueilla. Olemme jääneet loukkuun leiriin lumipyryn vuoksi jopa elokuussa”, Pilø selittää.

Elokuussakin Norjan vuorilla voi sattua lumimyrskyjä, jotka voivat lähes haudata tutkijoiden teltat alleen.

Ryhmällä on edelleen tuoreessa muistissa se, miten kuluvana vuonna heidät yllätti niin huono sää, että heidän oli pakattava varusteensa, jotteivät ne olisi tuhoutuneet, ja lähdettävä. Heti kun siihen oli mahdollisuus, ryhmä kuitenkin palasi ja pystytti leirinsä uudelleen.

”Ryhmämme koostuu ihmisistä, jotka pystyvät selviytymään ongelmista vuorilla”, joukon kaksi arkeologia hymyilevät.

Selviytyminen ankarassa ilmastossa neljän viikon tutkimusten ajan edellyttää kuitenkin erityisvalmisteluja ja erityisiä varusteita. Perusleiri sijaitsee usein pari kilometriä merenpinnan yläpuolella, joten varusteiden on oltava kestäviä ja laadukkaita.

”Vaatteiden on oltava huippulaatua. Meillä on paljon raskaita varusteita, kuten ruokaa, teltat, makuupussit, kenttävarusteet ja valokuvauslaitteet”, kertoo Finstad, joka osaa oman pakkauslistansa vaikka unissaan.

Suuri yhteisteltta on erittäin tärkeä. Siellä säilytetään löytöjä, ja sinne kokoonnutaan aterioille ja ohjeistukseen.

Osa vuoden 2019 tutkimuksiin osallistuneesta ryhmästä.

© INNLANDET fylkeskommune, Andreas Nilsson.

Neljä viikkoa tehokasta työtä

Neljä viikkoa vuorilla on ankaraa työtä. Ryhmä työskentelee tuhansia metrejä merenpinnan yläpuolella ja voi kokea sadetta, räntää, lunta ja aurinkoa samana päivänä. Päivät ovat pitkiä, sillä on tutkittava mahdollisimman laajoja alueita ennen kun talvi tulee ja lumi jälleen peittää jään.

Pelkästään vuonna 2019 ryhmä on haravoinut yli 400 000 neliömetrin alueen esineitä etsiessään.

Rakkaus työhön on kuitenkin ilmeistä, ja moni muu arkeologi on syystäkin kateellinen. Harvoissa arkeologisissa kaivauksissa löytyy uusia näin hyvin säilyneitä esineitä joka päivä.

”Jännittävintä on kulkea alueilla, joilla emme ole aiemmin olleet. Tuntuu erityisen mahtavalta, kun olemme valinneet kartalta joitakin lupaavan tuntuisia paikkoja ja sitten löydämme niistä jotain!” Finstad riemuitsee.

Yli kymmenen vuoden kokemus on lisäksi luonut rutiineja ja kartuttanut tietoa, minkä ansiosta vuorilla vietetty rajallinen aika on mahdollista hyödyntää entistä paremmin.

”Nuolen etsiminen jäältä on kuin neulan etsimistä heinäsuovasta, jollemme työskentele järjestelmällisesti”, selittää Pilø.

Yksi tärkeimmistä tavoista tehostaa etsintää on keskittyä alueisiin, joilla on merkkejä peuranmetsästyksestä tai vuorilla kulkeneista kauppareiteistä. Ne antavat arkeologeille parhaat lähtökohdat arvioida, mistä kohtaa jäätä on mahdollista tehdä eniten löytöjä.

He työskentelevät lisäksi tiiviissä yhteistyössä paikallisten sekä kokeneiden vuoristovaeltajien kanssa ja saavat näiltä apua sekä etsintäretkillä että muina aikoina.

Päivä kentällä

  • Klo 7.00

    Aamulla kokoonnutaan yhteistelttaan kahville ja aamiaiselle, joka on kaurapuuroa, kuten tavallista. Täyttävä ja ravitseva ruoka on tärkeää, jotta jaksaa koko rankan päivän ulkona.

  • Klo 8.30

    Vuorilla ryhmän jäsenet kulkevat rivissä jään reunaa pitkin noin kahden metrin päässä toisistaan. Kesällä ilman lämmetessä jäätä sulaa ja alta paljastuu paljasta maata.

    Rivin ulommaisina olevat merkitsevät tutkittavan alueen kepeillä, kun ryhmä kävelee hitaasti myötäpäivään katsellen tiiviisti maata ja tutkien jäätä löytöjen varalta.

    ”Oho, jotain suurta, onko se kangasta, vai nahkaa? Mitähän se mahtaa olla?” arkeologi Espen Finstad huudahtaa.

  • Noin klo 10.00

    Löytöpaikat merkitään kepillä, jonka päässä on sinistä nauhaa, ja pian alueelle nousevat ensimmäiset siniset merkit. Joku on löytänyt nuolen, toinen hevosen luun, kolmas kangasta.

  • Noin klo 11.00

    Kun löytöjä on kertynyt jonkin verran, ryhmä jakautuu kahtia. Kolme henkeä etsii siniset liput, jotta löydöt voidaan kerätä ja kuvata.

    Samalla he merkitsevät löytökohdat tarkalla gps-laitteella (CPOS), joka pystyy määrittämään koordinaatit vaikuttavalla senttimetrin tarkkuudella.

    Kun löydöt on valokuvattu, ne numeroidaan ja pakataan varovasti talteen myöhempiä tutkimuksia varten.

  • Klo 12.00

    On lounasaika, ja kaikki syövät mukaan ottamiaan eväitä. Työ on fyysisesti vaativaa, joten kaikilla on nälkä. Mutustelun lomassa jutustellaan, ja tunnelma on iloinen, etenkin kun löytöjä on tullut niin monta.

  • Klo 13.00

    Syömisen jälkeen työ jatkuu taas, ja aamuinen prosessi toistuu.

  • Noin klo 18.00

    On aika palata perusleiriin. Kaikki päivän löydöt pakataan turvaan yhteistelttaan vesitiiviisti pahvilaatikoihin. Märät vaatteet ripustetaan kuivumaan, ja sitten on taas ruoka-aika.

  • Noin klo 19.00

    Illalliseksi on pasta carbonaraa, johon on käytetty 1,5 kiloa pekonia. Tukeva ruoka, kuten pasta, liha ja rasva, on välttämätöntä pitkinä päivinä kylmässä ilmastossa.

    Perjantaisin tutkimusryhmä herkuttelee aina jo perinteeksi muodostuneilla perjantaitacoilla.

  • Noin klo 21.00

    Illallisen ja rentoutumisen jälkeen on aika ryömiä telttaan ja nukkua hyvin ansaitut yöunet. Lämpötila voi laskea 10 pakkasasteeseen, joten termomakuupussit ovat tarpeen, jotta ryhmä on aamulla taas valmis päivän rankkaan, mutta mielenkiintoiseen työhön.

Viikinkimiekka lojui kalliolla

Paikallisten avun merkityksestä saatiin hyvä esimerkki vuonna 2017, kun joukko metsästäjiä saattoi esitellä arkeologeille viikinkimiekan, jonka he olivat löytäneet lojumasta kallioilta 1 640 metrin korkeudella merenpinnasta.

Arkeologit pystyivät valokuvien paikannustietojen perusteella tunnistamaan löytöpaikan, joka ei ollut kaukana vanhalta reitiltä.

Miekka oli arvokas, ja arkeologit yrittävät nyt selvittää, miksi se on jätetty vuorille.

”Miekan omistaja on ehkä kuollut ankarassa säässä”, Pilø arvelee.

Häntä harmittaa eniten se, että viikinki ei ehtinyt hieman pidemmälle ennen uupumistaan.

”Jos tämä viikinki olisi kuollut vain muutama sata metriä idempänä, missä alue on jääkenttien peitossa, olisimme saattaneet löytää ensimmäisen norjalaisen jäämuumiomme”, Pilø toteaa hymyillen.

Espen Finstad ja Lars Pilø ovat tutkineet Norjan vuoria yli 10 vuotta.

© Innlandet Fylkeskommune, Andreas Nilsson

Suurin haave

Secrets of the Icen arkeologit odottavat vielä sitä yhtä merkittävää, elämänsä löytöä.

”Okei, tunnustetaan, emme haluaisi mitään niin paljon kuin löytää jäämuumion”, Pilø sanoo.

Jäämuumiot ovat erittäin harvinaisia, mutta niistä voidaan saada valtavasti tietoa menneistä yhteiskunnista. Kun maailman kuuluisin, Ötziksi kutsuttu jäämuumio löytyi Italian Alpeilta vuonna 1991, ei heti tiedetty, että ruumis oli tuhansia vuosia vanha.

Ötzi irrotettiin jäästä hankalassa säässä ja yksinkertaisilla välineillä, kuten jäähakuilla ja porilla, jotka vahingoittivat ruumista. Vasta kun arkeologi tutki ruumista, hän tajusi Ötzin kuparikirveestä nopeasti, että kyseessä oli erittäin vanha löytö.

Seuraavina vuosina muumiolle tehtiin lukuisia tutkimuksia, jotka osoittivat, että Ötzi oli elänyt yli 5 000 vuotta sitten.

"Nuolen etsiminen on kuin etsisi neulaa heinäsuovasta, jollemme toimi järjestelmällisesti."
Arkeologi Lars Pilø

Opplandissa tutkimuksia tekevät arkeologit ovat koonneet omat ”muumiovarusteensa” ja laatineet toimintasuunnitelman Alppien jäämiehestä saatujen kokemusten perusteella niin, että he ovat valmiit, jos Norjasta löytyy vastine kuuluisalle jäämuumiolle.

Vaikka ihmisiä on kuollut paljon vuorilla, mahdollisuus löytää jäämuumio on melko pieni. Jotta ruumis säilyisi ihmisen kuoltua, se edellyttää monia erityisolosuhteita. Jos esimerkiksi ihmiset tai eläimet ovat kosketuksissa ruumiiseen, sen säilymisaste heikkenee huomattavasti.

Kun Opplandin ryhmän vuoden kenttäkausi päättyi syyskuussa 2019, jäämuumiovarusteet olivat yhä käyttämättä. Laatikot olivat kuitenkin täynnä muita vasta löydettyjä kiinnostavia esineitä, joten ryhmän ei tarvinnut palata vuorilta alas lainkaan pettyneinä.

Kenttäjakson aikanakin löytöjä lähetetään jatkuvasti Norjan vuoristokeskukseen Lomiin, jossa niistä hauraimmat päätyvät säilytykseen museon pakastimeen ja kestävimmät asetetaan näytteille, osa museon erityisvalmisteisiin kylmävitriineihin.

Kenttäkauden päätyttyä löydöt viedään Osloon Kulttuurihistorialliseen museoon, joka vastaa niiden konservoinnista, analysoinnista ja säilytyksestä. Seuraavana kesänä vuorilla etsitään jälleen vimmaisesti esineitä, joita ilmaantuu sulavasta jäästä.

Ihmiset tulivat vuorille peurojen perässä – Opplandin historia vanhalta ajalta keskiajalle

Opplandin historia alkoi ensimmäisistä peuroista, joita vaelsi vuorille noin 12 000 vuotta sitten.

Pian ihmiset seurasivat perässä metsästämään peuroja.

Opplandin muinaisilla metsästäjillä piti olla paksut turkisvaatteet selviytyäkseen kylmässä vuoristossa.

© Universitetet i Oslo, Kulturhistorisk Musem, Mårten Teigen & Veigen Vike, Innlandet Fylkeskommune, Aud Hole

Vanha aika – Ensimmäiset tulijat

Viimeisen jääkauden aikana noin 115 000–12 000 eaa. Skandinaviaa peitti jää ja siellä vallitsi kylmä ilmasto. Vasta noin 10 000 vuotta sitten Etelä-Norjassa jää oli sulanut niin paljon, että metsästäjä-keräilijäyhteisöt saattoivat siirtyä pohjoiseen vuorille, joilla riitti runsaasti saalista, peuroja.

Etenkin Opplandissa metsästettiin peuroja, ja ihminen alkoi seurata riistaa ja eläinten vuodenajan määräämiä vaellusreittejä.

Lämpiminä kesäpäivinä peurat vaelsivat ylös jäätiköille päästäkseen pakoon niitä piinaavia loisia, saivartajia, jotka munivat eläinten iholle tai karvapeitteeseen mutta eivät selviytyneet jäätiköllä.

Muinaiset metsästäjät oppivat pian peurojen käyttäytymismallin ja tiesivät, missä peuralaumat milloinkin liikkuivat ja saalista oli runsaasti saatavilla ja hyödynsivät tietoaan metsästäessään eläimiä.

Henkiinjäämisen kannalta tärkeä peurajahti vaati paljon valmistautumista. Oli tärkeää tehdä yhteistyötä, sillä metsästäjien piti päästä lähelle eläimiä pystyäkseen pyydystämään niitä. Metsästäjien onneksi peurat liikkuvat suurissa laumoissa, joten ne oli helppo löytää, ja yhteistyössä toimivat metsästäjät pystyivät kaatamaan useita peuroja yhdellä jahdilla.

Hyvien nuolten tekeminen oli aikaavievää eikä niitä haluttu hukata. Niinpä ohilaukaistut nuolet pyrittiin aina löytämään ja noukkimaan talteen. Tuhansien vuosien kuluessa nuolia kuitenkin katosi lumeen, ja nyt arkeologit löytävät niitä jään sulaessa.

Ajan kuluessa laaksoissa alettiin myös viljellä maata. 700-luvulta eaa. on merkkejä siitä, että viljaa on viljelty 1 000 metriä merenpinnan yläpuolella.

Peuranmetsästys oli Norjassa tuottoisaa toimintaa.

© Shutterstock

Viikinkiaika – Viikingit kehittivät metsästystä

Noin 800 jaa. muutkin kuin paikalliset kiinnostuivat Opplandin peuroista. Myös Norjan ulkopuolella avautuivat peuransarvien ja -nahkojen markkinat. Nahkoista tehtiin etupäässä vaatteita, ja sarvista valmistettiin muun muassa koriste-esineitä ja kampoja.

Vientimahdollisuus lisäsi peuranmetsästystä valtavasti ja teki siitä vaurauden lähteen. Siksi viikingit kävivät Opplandissa todennäköisesti myös sisäisiä valtataisteluita.

Kaupankäynnin ja siitä saatavien voittojen tavoittelun myötä peuranmetsästyksestä tuli järjestelmällisempää ja metsästysmenetelmät kehittyivät. Vuorille rakennettiin pyyntijärjestelmiä, joissa peuralaumoja ajettiin suuriin aitauksiin ja tapettiin.

Myös niin sanottua vesiansaa käytettiin. Siinä peurat johdatettiin veteen, missä niiden oli vaikeampi liikkua ja paeta kuin maalla, ja näin metsästäjät pääsivät lähemmäs eläimiä tappaakseen ne.

Laajamittainen peurajahti vaati paljon ihmisiä, ja kaivauksissa vuorilta on paljastunut pieniä suojia, joissa metsästäjät ovat asuneet jahtikaudella.

Alhaalla laaksoissa myös maanviljely kehittyi ja kasvoi, ja alueen metsiä alettiin raivata viljelymaiksi. Kylien ja markkinapaikkojen välinen kauppa kehittyi valtavan nopeasti, ja koska nopein tapa kuljettaa kauppatavaroita oli usein vuorten yli, sinne muodostui pysyviä reittejä.

Arkeologit ja harrastajat viettävät joka vuosi kuukauden etsimässä sulavan jään alta paljastuvia esineitä.

© James H. Barrett, University of Cambridge

Keskiaika – Metsästys lähes hävitti peurat

Myös keskiajalla Opplandin vuorilla harjoitettiin laajaa metsästystä. Norjalaiset kävivät tuottoisaa kauppaa muun muassa viemällä peurannahkoja Englantiin.

Nopean väestönkasvun ja huonon hygienian vuoksi täit olivat yleinen ongelma, mikä nosti myös sarvien kysyntää, sillä niistä voitiin tehdä kampoja.

Nahoille ja sarville oli suuret kansainväliset markkinat, ja siksi metsästystä alettiin harjoittaa yhä suuremmassa mittakaavassa. Vuorille rakennettiin suuria pyyntirakennelmia, aitauksia, joihin voitiin ajaa kokonaisia peuralaumoja satimeen niin, että ne voitiin tappaa siinä paikassa.

Suurten pyyntirakennelmien jäännökset viittaavat siihen, että peuranmetsästys saavutti huippunsa 1200-luvulla. Eläimiä pyydettiin niin järjestelmällisesti ja niin paljon, että se johti lähes peurojen häviämiseen.

Kun ruttoepidemia alkoi 1300-luvun puolessavälissä, Opplandin metsästäjien kulta-aika oli siten jo hiipumassa ja rutto koetteli alueen asukkaita ankarasti. Tuolta ajalta Opplandin jäästä on löydetty huomattavan niukasti esineitä.

Ajalla 1300–1850 Pohjois-Euroopassa vallitsi niin sanottu pieni jääkausi, ja Norjan vuorien jäätiköt ja jääkentät paksunivat. Kylmyys tuhosi satoja, ja nälänhätä vuosina 1695–1697 surmasi kymmenisen prosenttia Norjan väestöstä.

Kun ilmasto alkoi 1800-luvulla taas lämmetä, jää alkoi sulaa ja vähitellen avata aarrekammioitaan ja paljastaa kätkemiään esineitä.

Lue myös:

Arkeologia

Kuka vaelsi aktiivisella tulivuorella 349 000 vuotta sitten?

2 minuuttia
Arkeologia

Arkeologisia aarteita tuhoutuu jään sulaessa

2 minuuttia
Arkeologia

Saksasta löydetty soturinhauta ihastuttaa

3 minuuttia

Kirjaudu sisään

Tarkista sähköpostiosoite
Salasana vaaditaan
Näytä Piilota

Oletko jo tilaaja? Oletko jo lehden tilaaja? Napsauta tästä

Uusi käyttäjä? Näin saat käyttöoikeuden!

Nollaa salasana

Syötä sähköpostiosoitteesi, niin saat ohjeet salasanasi nollaamiseksi.
Tarkista sähköpostiosoite

Tarkista sähköpostisi

Olemme lähettäneet sinulle sähköpostia osoitteeseen . Siinä on ohjeet, joiden avulla voit nollata salasanasi. Jos et ole saanut sähköpostia, tarkista, että se ei ole joutunut roskapostin joukkoon.

Anna uusi salasana.

Nyt sinun pitää antaa uusi salana. Salasanassa pitää olla vähintään 6 merkkiä. Kun olet luonut uuden sanasanan, sinua pyydetään kirjautumaan sisään palveluun.

Salasana vaaditaan
Näytä Piilota