Israelin muinaismehiläiset peräisin Turkista

Arkeologit ovat löytäneet kivikautisesta Tel Rehovista noin 200 mehiläispesää, joissa asui kenties Turkista tuotuja mehiläisiä.

Kolme tuhatta vuotta vanhat mehiläispesät kummas­tuttavat arkeologeja: pesissä asuneet mehiläiset on ilmeisesti tuotu Israeliin nykyisen Turkin alueelta. Välimeren pohjukan kauppa ja maan­viljelys on siis ilmeisesti ollut paljon kehittyneempää kuin tähän asti on luultu.

”Löytö on hämmästyttävä, sillä aiemmin ei ole löydetty viitteitä eläinten kuljetuksista näin pitkien matkojen päähän, eikä varsinkaan mehiläisten, joiden kasvattaminen edellyttää erityistä osaamista”, kertoo arkeologi Amihai Mazar.

Mehiläistuntija Gene Kritskyn mukaan italialaisten mehiläisten tuonti Yhdysvaltoihin 1800-luvulla herätti suurta kohua, mutta israelilaiset ­toivat mehiläisiä muualta jo 3 000 vuotta sitten.

Mehiläispesät löydettiin Tel Rehovin kivikautisesta kaupungista jo vuonna 2007, mutta pesien asukkaita on voitu tutkia vasta nyt.