Irlantilaiset säilöivät voita suohon
Tuoreen tutkimuksen mukaan irlantilaiset säilöivät voita soihin jo 3 500 vuotta sitten. Tapa jatkui ainakin keskiajalle asti.

13,5 kilon kimpale suovoita sekä puinen astia, jossa se oli, on ajoitettu ajalle 360–200 eaa.
Voita tiedetään valmistetun jo 2500 eaa., sillä sumerilaisissa kivitauluissa kuvataan voin kirnuamista. Tutkijat eivät kuitenkaan ole olleet varmoja siitä, miten voi saatiin säilymään.
Dublinin University Collegen ja Irlannin kansallismuseon uuden tutkimuksen mukaan Irlannissa säilöttiin voita soissa jo 3 500 vuotta sitten.
Soissa oli oivat olosuhteet
Soiden viileissä, vähähappisissa ja happamissa olosuhteissa voi on pysynyt pitkään tuoreena. Voi upotettiin suohon esimerkiksi suurissa nahalla peitetyissä puuastioissa.
Irlantilaistutkijoiden mukaan voi on saattanut olla suon sylissä useita satoja vuosia, ennen kuin se muuttui siksi kovaksi, syömäkelvottomaksi massaksi, jota viime vuosina on löydetty Irlannin soista. Tutkijat uskovat myös, että joskus voita on saatettu upottaa suohon uhrilahjana tai sitä on kätketty sinne.
Kimpaleet painoivat jopa 60 kiloa
Tutkijat määrittivät hiiliajoituksella kaikkiaan 32 kivettyneen voikimpaleen iän. Raskaimmat tutkituista voikimpaleista painoivat jopa 60 kiloa. Vanhin niistä oli ajalta 1745–1635 eaa., mutta tutkimusten perusteella irlantilaiset säilöivät voita suohon vielä keskiajalla.
Tutkijat selvittivät myös suovoikimpaleiden kemiallista koostumusta varmistaakseen, että kyse oli voista eikä muista eläinrasvoista – ja 32 tutkitusta voikimpaleesta 29 osoittautui maidosta valmistetuksi.