Penn Museum
Ištar, jumalatar, Nimrud.

Irakista löytyi 2 800 vuotta vanha temppeli

Muinaisen Nimrudin kaupungin raunioista on löytynyt hedelmällisyyden jumalatar Ištarin temppeli. Se on yksi harvoista muinaismuistoista, jotka selvisivät Isisin tuhovimmasta vuonna 2015.

Vuonna 2015 terroristijärjestö Isis tuhosi vimmalla muinaista Nimrudin kaupunkia Irakissa.

Tuhansia vuosia vanhoja monumentteja räjäytettiin ja muinaiskaupunkia jyrättiin maan tasalle puskutraktoreilla.

Isisin jäljiltä tuhoutui noin 90 prosenttia kaupungin tunnetuista muinaismuistoista.

Jotain jäi silti vielä jäljelle.

Tämä käy ilmi Pennsylvanian yliopiston arkeologien suorittamista uusista kaivauksista – tutkijat ovat juuri kertoneet lehdistötiedotteessa löytäneensä alueelta 2 800 vuotta vanhan temppelin.

Temppeli on omistettu jumalatar Inannalle, joka tunnetaan myös Ištarina. Tämä oli rakkauden ja hedelmällisyyden jumalatar ja samalla valtavan Assyrian valtakunnan tärkein jumalatar. Nimrud oli tuolloin Assyrian pääkaupunki.

Tutkijaryhmä, johon kuului myös irakilaisia arkeologeja, löysi temppelistä muun muassa steelan, jossa jumalatar on kuvattuna tähtisymbolin sisällä. Ryhmä johtaja Michael Danti kuvaa löytöä huikeaksi.

Nimrud oli maailman runsasväkisin kaupunki

Temppelin lisäksi arkeologit ovat aloittaneet läheisen palatsin kaivaukset.

Palatsin on rakennuttanut Assyriaa vuosina 810–783 eaa. hallinnut kuningas Adad-nirari III.

Kaivauksissa on löytynyt muun muassa suuria kiviä, joissa on Assyrian aiempien kuninkaiden nimiä.

Ištar, jumalatar, Nimrud.

Ištar on kuvattu tähden sisällä viittauksena jumalattaren yhteyteen Venus-planeetan kanssa.

© Penn Museum

Assyrian valtakunta oli vuosina 1300–700 eaa. alueen hallitseva suurvalta.

Valtakunta oli mahtavimmillaan Adad-nirarin aikana, ja 75 000 asukkaan Nimrudin kaupunki oli tuolloin maailman runsasväkisin kaupunki.

Vuonna 612 eaa. viholliset kuitenkin hyökkäsivät kaupunkiin ja tuhosivat sen.

Nimrudin rauniot löydettiin vasta vuonna 1845 englantilaisen arkeologin Austen Henry Layardin johtamissa kaivauksissa.

Yli 150 vuoden kaivaustöiden tulokset valuivat kuitenkin hiekkaan, kun Isis sai alueen hallintaansa vuonna 2015 ja alkoi tuhota järjestelmällisesti Nimrudin arkeologisia jäänteitä ja museoituja muinaisaarteita.

Kaupunki vapautettiin vuonna 2016, ja Irakin armeija valvoo nyt Isisin jäljiltä säästyneitä muinaisjäänteitä sekä vastikään löytynyttä temppeliä.

VIDEO: Isis tuhoaa Irakin muinaisaarteita