Ilmakuvaukset paljastivat 24 piilotettua rakennelmaa Amazonilla

Amazonin alueen laserkeilaukset paljastivat 24 tuntematonta rakennelmaa, jotka on tehty yli 500 vuotta sitten. Ja tämä on vasta alkua. Tutkijat arvioivat, että puunlatvojen alla piilee ainakin 10 000 muuta rakennelmaa.

Amazon, LiDAR, esikolumbiaaninen

Maakerrostumat ovat merkkejä siitä, että ihmiset ovat muokanneet maata – yleensä maataloutta varten.

© Mauricio de Paiva

Amazonin alue on 5 500 000 neliökilometrillään tiheää trooppista kasvustoa maailman suurin sademetsä. Ilmasta katsottuna alue näyttää yhtenäiseltä, tiheältä ja rehevältä puiden ja kasvien peitteeltä.

Tiheän latvuston alle kätkeytyy kuitenkin muinaisen sivilisaation jälkiä. Arkeologit ovat löytäneet uuden teknologian avulla tähän mennessä 24 ennestään tuntematonta jäännöstä rakenteista, kuten kylistä, seremoniallisista paikoista ja muistomerkeistä, jotka ovat peräisin ajalta ennen kuin Kolumbus rantautui Amerikkaan.

Brasilialainen tutkija Vinicius Peripato ja hänen tiiminsä ovat löytäneet niin sanotut maaperäkerrostumat LiDAR-tutkalla. Erityinen valotutka toimii siten, että lentokone lähettää lasersäteitä maahan ja mittaa niiden avulla, kuinka korkealla maa on. Näin tutkijat pystyvät havaitsemaan pienetkin muutokset maastossa ja löytämään puiden latvojen alle piilotettuja rakenteita.

Tutkijat käyttivät varmuuden vuoksi myös algoritmia, jota on opetettu ennustamaan satojen tunnettujen maakerrostumien tietojen perusteella, onko uskottavaa, että ihmiset ovat asuneet siellä, missä lasermittausten mukaan on asuttu.

LiDAR-mittausten ja algoritmin yhdistelmä antoi varsin suuren varmuuden siitä, että nämä maanrakennustyöt ovat tosiaan niiden alkuperäisyhteisöjen tekemiä, jotka ovat asuttaneet aluetta 12 000 vuoden ajan.

Asukkaat olivat taitavia maanviljelijöitä. Arkeologit ovat löytäneet todisteita siitä, että täällä on viljelty maissin, jamssin ja kurpitsan kaltaisia kasveja jo 4 500 vuotta sitten.

Menestyksekäs maanviljely synnytti pieniä yhteisöjä, jotka jättivät maisemaan pysyviä jälkiä. LiDAR-teknologia on nyt paljastanut nämä jäljet.

Amazon, LiDAR, esikolumbiaaninen

Perehtyminen viljelysmaan muokkaamiseen johti siihen, että Amazonin alueen asukkaat pystyivät rakentamaan vankkoja ja kestäviä maavalleja.

© Mauricio de Paiva

Amazonin alue on täynnä unohdettuja muinaismuistomerkkejä

Löydetyt 24 asuinpaikkaa ovat vasta alkua. Tähän mennessä vain noin 0,08 prosenttia sademetsän kokonaispinta-alasta on tutkittu.

Tutkijat ovat kuitenkin laskeneet uusia havaintoja vastaaviin tutkimuksiin vertaamalla, että Amazonin viidakossa on todennäköisesti 10 272–23 648 muuta rakennelmaa.

Tutkijoiden mukaan havainnot korostavat tarvetta suojella uhanalaista sademetsää.

"On ironista, että nykyaikainen metsänhakkuu poistaa nimenomaan todisteet esikolumbiaanisesta maankäytöstä, sillä nämä ihmiset pystyivät muokkaamaan maisemaa ilman laajamittaista metsänhakkuuta", todettiin tutkimuksessa, joka on luettavissa [Science]-lehdessä (https://www.science.org/doi/10.1126/science.ade2541 {"target":"_blank"}).