Egyptistä löytyi kolme hienoa sarkofagia
Egyptin viranomaiset ovat julkistaneet lähellä Kuninkaiden laaksoa tehtyjen mittavien kaivauksien tulokset.

Kammiosta poistettiin yli 300 kuutiometriä maa-ainesta, jotta sarkofagi saatiin irti.
Monta kuukautta kestäneet kaivaukset lähellä Egyptin vanhaa hallintokaupunkia Thebaa ovat tuottaneet vaikuttavia tuloksia. Kaivauksissa löytyi muun muassa kaksi sarkofagia haudasta, jota kutsutaan nimellä ”TT33”.
Hauta on 330 metriä pitkine käytävineen suurempi kuin monet faraoiden haudat. Sieltä löydetyt sarkofagit ovat 18. dynastian (1550–1292 eaa.) ajoilta. Se oli Egyptissä murrosaikaa, jolloin esimerkiksi faraot Hatšepesut ja Akhenaten hallitsivat.
Toinen sarkofageista avattiin tiedotusvälineiden läsnä ollessa. Kun kansi nostettiin, esille tuli toimittajien iloksi hyvin säilynyt muumio. Tutkimuksissa on sittemmin selvinnyt, että kyseessä on todennäköisesti Poya-niminen nainen.