Bulgariasta löytyi historian vanhin kultakoru

Arkeologit tekivät muinaisen rakennuksen raunioista Bulgariasta löydön, joka mullistaa historiallisia käsityksiä.

Guldperle

Historian vanhin kultakoru

Pieni koru – suuri merkitys

Arkeologit ovat tehneet löydön, joka osoittaa, että ihmiset koristautuivat kullalla ja kimalluksella jo paljon varhemmin kuin tutkijat ovat tähän asti uskoneet.

Arkeologit löysivät esihistoriallisen rakennuksen raunioista etelä-Bulgariasta pienen kultakorun, joka painaa vain 0,15 grammaa ja on läpimitaltaan 4 millimetriä.

Koru on ajoitettu 4600-luvulle eaa., joten se on 200 vuotta vanhempi kuin vanhin tähän asti tunnettu kultakoru, joka löytyi vuonna 1972 myös Bulgariasta.

Tulokkaat rakensivat kaupungin

”Löytö on todella merkittävä. Kyseessä on pieni pala kultaa, mutta se saa suuren paikan historiassa”, sanoi professori Yavor Boyadzhiev Bulgarian tiedeakatemiasta.

Boyadzhiev on vakuuttunut siitä, että koru ei ole tuontitavaraa vaan se on valmistettu paikallisesti Bulgariassa. Professorin mukaan korun löytöpaikalla oli yksi Euroopan vanhimmista kaupungeista, jossa eli edistynyt yhteisö 8–9 000 vuotta sitten.

Kaupungin asukkaat olivat ”maahanmuuttajia” nykyisen Turkin alueelta, ja he toivat mukanaan Eurooppaan muun muassa viljely- ja metallintyöstöosaamistaan.

Ihmiset palvoivat lintuja

Läheltä kultakorun löytöpaikkaa on löydetty myös noin 150 keraamista lintuhahmoa, joilla on ehkä ollut uskonnollinen merkitys.

Tutkijat uskovat, että kaupunki tuhoutui pohjoisesta noin 4100 eaa. alueelle tunkeutuneiden vihamielisten heimojen hyökkäyksissä.

Kaupungin raunioista on kaivettu myös luurankoja, joissa on kirveiden iskujälkiä. Se viittaa siihen, että asukkaat ovat saattaneet joutua verilöylyn uhriksi.