Kun kanat ja rusakot tuotiin rautakauden Englantiin noin 2 400 vuotta sitten, ne eivät päätyneet lautaselle. Sen sijaan briteille tuolloin eksoottisia eläimiä alettiin pitää pyhinä.
Brittiläinen tutkijaryhmä löysi todisteita suurella huolella haudatuista eläimistä, joita ei selvästi ollut teurastettu ruuaksi.
”Kun kulttuuri kohtaa uusia eläinlajeja, ne usein yhdistetään jumaluuteen”, selitti professori Naomi Sykes Exeterin yliopistosta CNN:lle.
Caesar mainitsi pyhät eläimet
Havaintoa tukee roomalaisen sotapäällikön Julius Caesarin huomio hänen Gallian sodista kertovassa teoksessaan:
”Britit pitävät jumalallisten lakien vastaisena syödä rusakoita, kanoja ja hanhia. He kuitenkin kasvattavat niitä huvikseen ja viihdytyksekseen.”
Tutkijoiden mukaan kanat ja rusakot tulivat Englantiin ilmeisesti 400–200-luvuilla eaa., ja ne yhdistettiin siellä nopeasti paikallisiin jumaluuksiin.
Roomalaisissa lähteissä esimerkiksi kerrotaan, että sotakuningatar Boudicca päästi ennen roomalaisten vastaista taistelua helmoistaan vapaaksi rusakon varmistaakseen voittonsa.
Nälkäiset britit ryöstömetsästivät
Kanat ja rusakot olivat edelleen pyhiä Englannin roomalaisella aikakaudella, mutta niiden lukumäärän lisääntyessä niitä syötiinkin yhä enemmän.
Roomalaisten lähtöä Britanniasta 400-luvulla seurasi taloudellinen romahdus, ja samoihin aikojen rusakoiden ja kanojen määrä laski dramaattisesti – mahdollisesti siksi, että niitä metsästettiin silloin runsaasti. Kantojen taas pienennyttyä eläimet saivat jälleen erityisaseman.
Kun normannit nousivat Englannissa valtaan 1000-luvulla, aatelisto söi yhä rusakoita, mutta kanoja suosittiin etenkin paaston aikaan, jolloin nelijalkaisten eläinten syönti oli kristityiltä kielletty.