Lund University/Gunnar Menander

Arvoitus ratkesi: Piispalla oli arkussa seurana sukua

Uusi ruotsalainen tutkimus paljastaa, kuka jakoi arkun vuonna 1680 siihen lasketun Lundin piispan kanssa.

Vuonna 2015 piispa Peder Winstrupin sarkofagi siirrettiin Lundin tuomiokirkon kryptasta rakennuksen pohjoistorniin. Tutkijat käyttivät tilaisuutta hyväkseen tutkiakseen ruumiin, joka oli epätavallisen hyvin säilynyt.

Kerroskuvauksessa piispan jalkojen alta havaittiin outo käärö. Skannaus paljasti käärön kuolleena syntyneen lapsen ruumiiksi. Nyt dna-analyysilla on selvitetty, kuka lapsi oli.

Valkoinen nuoli osoittaa, missä käärö sijaitsi. Se oli piilotettu yrtteihin ja muihin kasveihin, joiden tuoksun oli määrä peittää ruumiin löyhkä.

© Lund University/Gunnar Menander

Ensin tutkijat arvelivat, että lapsella ei välttämättä ollut mitään yhteyttä piispaan. 1600-luvulla oli tärkeää, että lapsi kastettiin ennen kuolemaa, jotta se voitiin haudata siunattuun maahan, sillä muuten vainaja ei olisi päässyt taivasten valtakuntaan.

Vanhemmat olisivat siksi voineet piilottaa kuolleena syntyneen lapsen piispan arkkuun, jotta lapsi olisi voinut seurata piispaa paratiisiin. Tutkijat kuitenkin erehtyivät.

© Lund University/Gunnar Menander

Piispan suku sammui

Dna-analyysin mukaan poikalapsi oli hyvin todennäköisesti Winstrupin lapsenlapsi. Nyytin sijainti piispan jalkojen välissä viittaa siihen, että lapsen vanhemmilla oli ollut vielä vuosien päästä pääsy kryptaan, missä he olivat voineet avata sarkofagin.

Piispa nukkui ikuista untaan lapsenlapsensa kanssa, jonka kuolema merkitsi suvun sammumista. Piispan poika Peder Pedersen Winstrup ei nimittäin saanut lisää lapsia. Piispalla oli myös kaksi tytärtä, mutta he jäivät lapsettomiksi.

Katso video nyytin sisällön skannauksesta:

Video