Arvoituksen ratkaisu on lähellä: Antiikin Titanic

Antiikin arvokkain lasti

Yli 2 000 vuotta sen jälkeen, kun yksi antiikin ajan arvoituksellisimmista laivoista upposi Kreikkaan kuuluvan ­Antikytheran saaren edustalla, meriarkeologit yrittävät selvittää sen salaisuuksia nykyaikaisen tekniikan avulla.

Tähän mennessä tehdyt löydöt ovat muuttaneet tutkijoiden käsityksiä antiikin ajasta, toteaa tutkimushankkeessa jo kuusi vuotta mukana ollut meriarkeologi Brendan Foley Lundin yliopistosta:

”Antikytheran laiva on paitsi haastanut käsityksemme tekniikan kehityksestä vuosisatojen saatossa myös antanut meille paljon uutta tietoa historiasta.”

Hylky löydettiin keväällä 1900, kun kreikkalaiset merisienensukeltajat tutkivat merenpohjaa Antikytheran saaren edustalla ja löysivät 40–50 metrin syvyydestä merenpohjasta lukuisia arvokkaita marmori- ja pronssipatsaita.

”Laiva oli kuin kelluva aarreaitta”, Foley ­toteaa istuessamme hänen työhuoneessaan, joka on täynnä sukellus­varusteita ja Antikytheran laivaa käsittelevää kirjallisuutta.

Foleyn mukaan uppoamispaikalta on löydetty myös kolikoita, jotka ovat peräisin nykyisen Turkin alueella ­sijainneista Pergamonin ja Efesoksen kaupungeista.

Niistä tutkijat ovat päätelleet, että laiva lähti viimeiselle matkalleen vuosien 85–60 eaa. välisenä aikana, ja monet seikat viittaavat siihen, että sen lasti oli sotasaalista matkalla Roomaan.

Antikytheran laivaa ei kuitenkaan tunneta parhaiten patsaistaan vaan kenkälaatikon kokoisessa puulaatikossa olleesta monimutkaisesta kojeesta.

Kojetta kutsutaan ”Antikytheran koneeksi”, ja se koostuu lukuisista hammasrattaista kuin kello, joskin sitä on ilmeisesti käytetty kuvaamaan tähtien ja planeettojen keskinäisiä liikkeitä.

Antikytheran kone on hyvä osoitus siitä, että antiikin ajan tekniikka oli paljon luultua kehittyneempää. Löytö on ­ainutlaatuinen ja antaa viitteitä siitä, että uppoamispaikalla saattaa hyvinkin olla vielä lisää vastaavanlaisia yllätyksiä.

Arkeologit kartoittivat merenpohjaa

Vuonna 2012 ryhmä kreikkalaisia ja yhdysvaltalaisia meriarkeologeja alkoi tutkia uppoamispaikkaa – yli 40 vuotta edellisen tutkimusryhmän jälkeen.

”Tuolloin laivan uppoamispaikkaa ­alettiin ensi kertaa tutkia tieteellisesti”, Brendan Foley ­toteaa ja näyttää videon, joka kuvaa hänen viimeisintä sukellustaan hylylle ja jossa hän nostaa pohjasta pronssisen patsaan käsivarren.

”Pronssipatsaan loppuosa on yhä hautautuneena pohjamutaan ja vain odottaa löytämistään”, Foley selittää innoissaan.

Foleyn tutkimusryhmä on kartoittanut nykyaikaisen tekniikoiden avulla 10 000 neliömetriä merenpohjaa ja paikantanut laivan hylyn noin 50 metrin syvyydessä olevalle kalliotasanteelle.

Vuonna 2014 ryhmä toteutti uppoamispaikalla mittavia tutkimuksia tavoitteenaan kaivaa esiin hylky ja siinä ollutta lastia. Aiempien tutkimusryhmien sukeltajat ovat lähinnä pyrkineet nostamaan pintaan lastina ­olleita arvoesineitä.

Foleyn ryhmä on kuitenkin kiinnostunut myös itse hylystä, ja uusimman meriarkeologiaan liittyvän tekniikan avulla he ovat muun muassa onnistuneet löytämään tähän asti piilossa olleita hylyn osia.

”Olemme löytäneet osan laivan rungosta, jossa yläosan lankut ja liitostapit ovat säilyneet ehjinä”, Foley selittää.

Ikävä kyllä valtaosa laivan rungosta ei ole ollut suojassa hiekan alla, ja se on Foleyn mukaan tuhoutunut matojen ja muiden tuhoeläinten käsittelyssä.

Lisäksi mastot ja kylkilankut ovat luultavasti ­tuhoutuneet jo parinsadan vuoden sisällä laivan uppoamisesta. Säilyneistä rungon osista voi kuitenkin päätellä, että Antikytheran laiva oli hyvin suuri.

Laivassa oli jopa 1 200 tonnia lastia

Vaikka merestä on nostettu vain melko vähän laivan osia, kuten purjeiden kiinnityksessä käytettyjä pronssirenkaita ja metallipiikkejä sekä laivan pohjaa suojanneita lyijylevyjä, tutkijat ovat voineet arvioida aluksen kokoa niiden avulla.

”Tämän laivan lankut ovat paksumpia kuin mistään muusta antiikin aikaisesta hylystä löydetyt. Ne ovat vielä nykykunnossaankin 10–11 senttimetrin paksuisia”, Foley kertoo.

Ainoat säilyneet antiikin aikaiset hylyt, jotka vetävät koossa vertoja Antikytheran laivalle, ovat kaksi keisari Caligulan Nemijärvelle kelluviksi palatseiksi rakennuttamaa laivaa. Ne löydettiin vuonna 1929 Nemijärven pohjasta hieman Rooman eteläpuolelta.

”Kyseiset alukset olivat 70–80 metriä pitkiä ja niiden syväys oli melko matala. En usko, että Antikytheran laiva oli aivan niin pitkä, mutta toisaalta Nemijärven laivojen kylkilankut olivat ohuempia kuin sen lankut”, Foley toteaa.

Hän arvioi, että Antikytheran laivan pituus vesilinjassa oli 40–50 metriä ja että alus rakennettiin alun perin viljakuljetuksia varten. Suuri laiva on luultavasti kuljettanut vehnää Sisiliasta, Egyptistä ja Pohjois-Afrikasta Roomaan.

Viljankuljetuksissa käytettiin valtavia laivoja, ja esimerkiksi kreikkalainen kirjailija Lukianos kommentoi Ateenan satamassa Pireuksessa näkemäänsä viljalaivaa:

”Miten suuri se oli!” Hän myös kutsui näkemäänsä suurta viljalaivaa kunnioit­tavasti ”hirviöksi” ja kertoi sen olevan suurempi kuin mikään muu hänen näkemänsä laiva. Lukianos myös jutteli aluksen miehistön kanssa:

”He sanoivat aluksen voivan kuljettaa niin paljon viljaa, että sillä määrällä voisi ruokkia joka ikisen attikalaisen [niemimaa, jossa Ateena sijaitsee] kokonaisen vuoden ajan!”

Lukianoksen mukaan laiva oli noin 55 metriä pitkä, noin 14 metriä leveä ja noin 13 metriä korkea kölistä kannelle. Näiden mittojen perusteella asian­tuntijat ovat laskeneet, että alukseen mahtui noin 1 200 tonnia viljaa.

Yhtä suuria rahtilaivoja alettiin rakentaa Euroopassa seuraavan kerran vasta 1500-luvulla eli yli tuhat vuotta Rooman valtakunnan romahtamisen jälkeen.

Moni asia viittaa siihen, että Antikytheran laiva oli yksi noista antiikin suurista rahtialuksista. Siinä tapauksessa se on ensimmäinen kyseisen kaltainen antiikin aikainen laiva, josta on löydetty jäännöksiä.

Rooma vuokrasi laivoja Kreikasta

Rooman noin miljoona asukasta kuluttivat vuosittain valtavia määriä – luultavasti 250  000–400  000 tonnia – viljaa. Suurin osa viljasta tuotiin muualta, ja sen kuljettamiseen tarvittiin tuhansia Antikytheran laivan kaltaisia aluksia.

Rooman valtio ei halunnut investoida valtavia rahamääriä laivojen varustamiseen ja merimiesten palkkaamiseen, ja niinpä se ulkoisti viljakuljetukset yksityisille yrittäjille.

Useimmat viljalaivat olivatkin kreikkalaisten, foinikialaisten tai syyrialaisten omistuksessa, sillä toisin kuin roomalaisilla, heillä oli pitkät perinteet merenkulussa ja he tunsivat Välimeren kuin omat taskunsa.

Arkeologit uskovat, että myös Antikytheran laiva kuului yksityiselle kreikkalaiselle laivanvarustajalle. ”Kaikki todisteet viittaavat siihen, että se oli kreikkalainen rahtilaiva, joka kuljetti upotessaan kreikkalaisia ylellisyysesineitä”, Brendan Foley toteaa.

Laivan rakennusmateriaalien kemiallinen analyysi tukee hänen käsitystään. Esimerkiksi laivan pohjaa peittävien lyijylevyjen raaka-aine oli peräisin Koillis-Kreikassa sijaitsevan Halkidikin niemimaan kaivoksista.

Halkidikiläistä lyijyä olivat myös veden syvyyden luotaamiseen käytetyt painot. Hylyn luota löydettyyn juoma-astiaan puolestaan on kaiverrettu kreikkalainen nimi, mistä päätellen aluksen miehistö oli kreikkalainen.

Antikytheran laivan miehistö on ollut sekalaista sakkia. Vanhojen lähteiden perusteella merimiehet kuuluivat yleensä yhteiskunnan alimpaan kastiin: he olivat köyhiä maalaispoikia, karanneita orjia ja rikollisia, joille merimieheksi ryhtyminen oli usein ainoa keino työllistyä.

Kreikkalainen piispa Synesios matkusti 400-luvulla kauppalaivalla ja kertoi jälkeenpäin, että merimiehet kutsuivat toisiaan lempinimillä, jotka viittasivat heidän moniin vammoihinsa ja vaivoihinsa, kuten ”Rampa”, ”Oksentaja” ja ”Kierosilmä”.

Synesioksen mukaan nimet huvittivat matkustajia: ”Naurumme kuitenkin tyrehtyi, kun jouduimme vaaraan, ja aloimme parkua kohtaloamme, joka oli noiden vajavaisten miesten käsissä!”

Yksi suurimmista vaaroista merellä olivat merirosvot, ja Antikytheran laivan arvokas lasti on epäilemättä ollut ryöväreille houkutteleva saalis.

Hylystä tehty erikoinen löytö kuitenkin osoittaa, että merimiehet olivat varautuneet merirosvojen hyökkäyksiin.

Lyijypommi murskasi vihollislaivan

Brendan Foleyn ryhmä löysi vuonna 2014 uppoamispaikalta pisaran muotoisen oudon esineen. Tutkimuksissa selvisi, että noin 45 sentin pituinen ja sadan kilon painoinen ”pisara” oli valettu lyijystä ja että sen toisessa päässä oli ehkä ollut metallipiikki.

Antiikin lähteiden avulla tutkijat päättelivät, että kyseessä oli todennäköisesti ”sotadelfiini”, joka voitiin nostaa köydellä ja taljoilla roikkumaan laivan maston raakapuun päähän.

Tarpeen tullen sotadelfiini pudotettiin köydellä vihamieliseen laivaan, kun hyökkääjät ohjasivat laivansa aivan kauppalaivan viereen vallatakseen sen.

Aseen mainitsee muun muassa antiikin kreikkalainen historioitsija Thukydides, joka kertoo sisilialaisen Syrakusan kaupungin sotalaivojen seuranneen sotadelfiinein aseistautunutta kauppalaivaa.”Kaksi Syrakusan alusta joutui taistelussa liian lähelle ja ne tuhottiin. Toinen vallattiin miehistöineen.”

Sotadelfiinit olivat ilmeisesti tehokkaita aseita, sillä niitä käytettiin yli 400 vuoden ajan. Foleyn mukaan Antikytheran laivassa oli todennäköisesti kaksi sotadelfiiniä, jotta miehistö pystyi torjumaan hyökkäyksiä laivan molemmilla puolilla.

Ajanlaskumme alkua edeltävällä vuosisadalla, jolloin Antikytheran laivakin lähti kohtalokkaalle matkalleen kohti Roomaa, merirosvot olivat vakava ongelma Välimerellä ja etenkin Vähän-Aasian rannikolla.

Merirosvoilla oli kokonaisia laivastoja, joilla ne ryöstelivät kauppalaivoja, ja he aiheuttivat suuria aineellisia menetyksiä muun muassa Roomalle.

Antiikin kreikkalaisen historioitsijan Strabonin mukaan merirosvot kävivät ­valepuvuissa merimiesten suosimissa sataman kapakoissa ja salakuuntelivat näiden keskusteluja saadakseen tietoa laivojen reiteistä ja lastista: ”Sitten he iskivät kauppalaivojen kimppuun merellä ja ryöstivät niiden lastin.”

Sotadelfiinit olivat laivanvarustajille tehokas keino suojella omaisuuttaan. ­Antikytheran laivan miehistöllä oli suojeltavanaan paitsi arvokasta lastia myös varakkaita matkustajia.

Luurangot kertovat karua tarinaa

Vuonna 2016 Foleyn ryhmä teki uppoamispaikalta epätavallisen löydön. Noin puolen metrin paksuisen hiekka- ja ruukunsirukerroksen alta paljastui kolme käsivarren luuta, useita kylkiluita, kaksi reisiluuta ja osa pääkalloa, jossa oli tallella kolme hammasta.

Kaikki luut kuuluivat yhdelle ja samalle henkilölle, todennäköisesti nuorelle miehelle. Jacques Cousteau löysi myös uppoamispaikalta luita vuonna 1976, ja tähän mennessä sieltä löydetty jo kuuden eri ihmisen jäännöksiä.

”Kyseessä on ainoa tunnettu antiikin aikainen laivanhylky, josta on löydetty ihmisen luita”, Foley toteaa. Hän uskoo, että luut kuuluvat kannen alle loukkuun jääneille matkustajille.

Ajanlaskumme alun aikoihin ei ollut olemassa varsinaisia matkustajalaivoja, vaan ihmiset matkustivat kauppalaivoilla. Tähän mennessä luiden dna-analyysit ovat osoittaneet, että uhrien joukossa on niin miehiä kuin naisiakin ja että he olivat kotoisin Egeanmeren ympäristöstä.

Yksi parhaista kuvauksista matkasta roomalaisella rahtilaivalla löytyy kenties yllättäen Uuden testamentin kirjasta Apostolien teot. Siinä kerrotaan, että apostoli Paavali matkusti Vähästä-Aasiasta Roomaan roomalaisella viljalaivalla.

Valtaosa laivalla olleista 276 ihmisestä oli matkustajia ja osa vankeja, kuten Paavali, jota oltiin viemässä Roomaan tuomittavaksi. Kreetan lähettyvillä laiva joutui rajuun myrskyyn.

”Moneen päivään emme nähneet aurinkoa emmekä tähtiä, ja kun myrsky yhä raivosi ankarana, menetimme lopulta kaiken toivon selvitä hengissä”, tuntematon kirjoittaja kertoo. Kun laiva oli ajelehtinut 14 päivää, merimiehet luotasivat veden syvyyttä ja huomasivat, että alus lähestyi maata.

”Merimiehet pelkäsivät meidän ajautuvan karikkoihin, ja siksi he laskivat laivan perästä neljä ankkuria ja jäivät odottamaan päivän valkenemista.” Laiva ajoikin karille lähellä maata – luultavasti Maltaa – mutta kaikki laivalla olijat pääsivät uimaan maihin.

Samoihin aikoihin roomalais-juutalainen historioitsija Josefus selvisi niin ikään hengissä haaksirikosta: ”Laivamme upposi keskellä Adrianmerta ja me – yhteensä noin 600 miestä – jouduimme uimaan koko yön.” Seuraavana aamuna sattumalta paikalle osunut laiva pelasti Josefuksen ja 80 muuta miestä merestä.

Antikytheran laivan matkustajat olivat todennäköisesti varakkaampia kuin Paavalin ja Josefuksen matkatoverit.

Uppoamispaikalta löydettyjen naisen luiden lähellä oli nimittäin kultakoruja ja hopeakolikoita. Muut arvokkaat löydöt, kuten kauniisti muotoiltu lasimalja sekä kauniit korvarenkaat, joita koristaa Eroksen kuva, smaragdi ja 20 helmeä, ovat luultavasti myös kuuluneet matkustajille, joiden hytit olivat kannen alla.

Rikkauksista ei kuitenkaan ollut apua laivan upotessa.

Antiikin ajan arvokkain lasti

Antikytheran laiva kuljetti upotessaan antiikin ajan kenties arvokkainta – ja arvoituksellisinta – lastia. Mukana oli ainakin 50 suurta marmori- ja pronssipatsasta, hienoja huonekaluja sekä kalliita vateja ja maljoja.

Tonnien painoisten patsaiden joukossa oli useita marmoriveistoksia, jotka esittivät Homeroksen sankarieeposten Iliaan ja Odysseian sankareita, kuten Akhilleusta ja Odysseusta.

Brendan Foleyn mukaan patsaat eivät olleet uusia tilaustöitä, vaan ne olivat ­todennäköisesti olleet alun perin esillä jossakin muualla: ”Olemme löytäneet lyijytappeja, jotka osoittavat, että patsaat oli alun perin kiinnitetty marmorijalustaan ennen kuin ne oli irrotettu ja lastattu laivaan.”

Uppoamispaikalta on löydetty myös kolme marmorihevosta, jotka ovat kiinnostaneet arkeologeja siitä lähtien, kun ne nostettiin syvyyksistä vuonna 1901.

Ne ovat luultavasti olleet osa sotavaunuja ja ajajaa esittävää veistosta, jonka puuttuvat osat makaavat kenties yhä mudan ja hiekan alla merenpohjassa.

Foley on varma, että Antikytheran laivan uppoamispaikalla on vielä lukemattomia aarteita, jotka odottavat löytäjäänsä. Vuosina 2014 ja 2015 hänen ryhmänsä esimerkiksi löysi kaksi kahden metrin mittaista pronssikeihästä.

”Ne ovat ensimmäiset koskaan löydetyt patsaaseen kuuluneet keihäät”, toteaa Foley. Hän arvelee, että keihäät ovat saattaneet kuulua marmoristen sotavaunujen ajajalle, joka on voinut olla esimerkiksi sotataidon jumalatar Athene, sillä tämä kuvattiin usein ajamassa sotavaunuja.

Vuonna 2017 Foleyn ryhmä löysi keihäiden löytöpaikalta useita patsaan osia, kuten pronssisen viitan sekä käsivarren, josta puuttui kaksi sormea mutta joka oli muuten hyvässä kunnossa.

Löytöjen perusteella tutkijat arvioivat, että merenpohjan sedimenttiin on hautautuneena vielä ainakin seitsemän patsasta. Myös aiemmin löydettyihin patsaisiin voi vielä kätkeytyä yllätyksiä.

Vuonna 1976 Cousteaun ryhmä löysi uppoamispaikalta pienen pronssipatsaan, jonka pyöreässä pohjassa on kolo ja etupuolella avaimenreikää muistuttava aukko. Tutkijat arvelevat, että pohjan kolossa on saattanut olla koneisto, joka on pyörittänyt patsasta, kun avainta on väännetty.

Sotasaalista Vähästä-Aasiasta?

Pergamonilaisen ja efesolaisen kolikon löytyminen uppoamispaikalta viittaa vahvasti siihen, että Antikytheran laiva lähti viimeiselle matkalleen Vähästä-Aasiasta.

Tutkijat ovat ajoittaneet matkan vuosien 85 eaa. ja 60 eaa. väliseen aikaan, jolloin Rooma kävi verisiä sotia Mustanmeren rannalla sijainneen Pontoksen upporikasta kuningasta Mithridates VI:ta vastaan.

Mithridates oli murhauttanut tuhansia nykyisen Turkin alueella asuneita roomalaisia Roomaa koetelleen sisällissodan aikana vuonna 88 eaa.

Joukkomurha teki hänestä Rooman arkkivihollisen, ja vuodesta 73 eaa. lähtien roomalainen sotapäällikkö Lucius Lucullus soti häntä vastaan menestyksekkäästi kuuden vuoden ajan.

Kun Lucullus palasi kotiin, hän toi mukanaan valtavat määrät sotasaalista, jota hän esitteli roomalaisille triumfikulkueessaan. Sotasaaliin joukossa oli muun muassa kultainen Mithridateen patsas ja paljon muita arvoesineitä.

Plutarkhos kuvaili Luculluksen triumfia: ”Kahdeksan muulia kantoi selässään kullattuja leposohvia, 56 muulia kantoi hopeaharkkoja ja 107 muulia kuljetti noin 2,7:ää miljoonaa hopeakolikkoa.”

Tutkijoiden mukaan Lucullus on voinut vuokrata Antikytheran laivan kuljettamaan osan sotasaaliistaan Roomaan. Hänen tiedetään rakastaneen ylellistä elämää, ja vuonna 60 eaa. hän vetäytyi viettämään eläkepäiviään loisteliaaseen huvilaan, joka oli täynnä taidetta kaikkialta tunnetusta maailmasta.

Jos Antikytheran laivan lasti kuului Lucullukselle, hän on varmasti ollut surun murtama, kun laiva ei koskaan saapunut perille. Välimeri on hyvin oikukas, ja tutkijat ovat arvioineet, että antiikin aikaan noin joka viides laiva joko upposi tai menetti muuten lastinsa ennen saapumistaan määränpäähän.

Miehistö taisteli hengestään

Antiikissa laiva oli ylivoimaisesti nopein ja halvin tapa matkustaa. Jalkaisin matka taittui parhaimmillaan 25–30 kilometriä päivässä, kun taas laivalla päivämatka saattoi tuulista riippuen olla jopa 150 kilometriä.

Aina purjehtiminen ei kuitenkaan ollut mahdollista. Roomalaiset kutsuivatkin marraskuun 11. ja maaliskuun 10. päivän välistä aikaa mare clausumiksi eli suljetun meren ajaksi, sillä silloin Välimerellä myrskysi ja laivojen oli vaikea navigoida auringon ja tähtien avulla.

Välimeri saattoi kuitenkin olla oikukas myös kesällä. ”Heti kun laiva nostaa ankkurin ja lähtee satamasta, merimiehet purjehtivat rinnan Kuoleman kanssa tietäen, että heidän ainoa pelastuksensa on puu heidän jalkojensa alla”, 300-luvulla vaikuttanut kreikkalainen filosofi Libanios kirjoitti purjehtimisesta Välimerellä.

Antikytheran laivan matka Vähän-Aasian rannikolta kohti Roomaa olikin todennäköisesti jatkuvaa taistelua tuulten kanssa. Lyhyin reitti Roomaan kulki Rodoksen kautta, ja Rodoksen jälkeen luoteistuulet kuljettivat laivaa kohti Kreetan pohjoisrannikkoa.

Välimerellä saattaa kesälläkin nousta aivan yllättäen myrskyjä, ja Antikytheran laivakin saattoi joutua Kreetalta lähtönsä jälkeen myrskyyn.

”Yhtäkkiä meri alkoi kiehua ja joka puolelle alkoi kerääntyä korkeita ukkospilviä, jotka pimensivät taivaan. Raivokas tuuli riepotteli laivaa ja heitteli meitä niin rajusti, että perämies menetti täysin tiedon suunnasta”, roomalainen runoilija Petronius kuvaili erästä merimatkaansa. Antikytheran laivan perämies koki ehkä saman kohtalon.

Foleyn ryhmä on löytänyt noin 45 metrin päästä uppoamispaikalta useita ankkureita, joiden avulla miehistö kenties yritti väistää kallioita tai edes hidastaa laivaa niin, että miehistö ja matkustajat ehtisivät poistua uppoavasta aluksesta, aivan kuten Paavalia kuljettaneen laivan miehistö teki satakunta vuotta myöhemmin.

Yritys epäonnistui, kuten hylyn luota löytyneet luut Foleyn mukaan osoittavat: ”Minulle ne ovat merkki siitä, että osa miehistöstä tai matkustajista jäi loukkuun laivan kannen alle, ja se taas kertoo, että laiva upposi nopeasti.”

Uudet löydöt valottavat laivan saloja

Foleyn mukaan Antikytheran laiva ei ehkä purjehtinut yksin. Hänen ryhmänsä on nimittäin löytänyt parinsadan metrin päästä uppoamispaikalta toisen, pienemmän hylyn jäännöksiä, kuten ankkurin ja pronssinauloja, sekä useita amforia, jotka ovat leimojensa mukaan peräisin muun muassa Efesoksesta, Pergamonista ja Rodokselta eli samoista paikoista kuin Antikytheran laivasta löydetyt amforat.

”Olemme sukeltaneet toiselle hylylle vain muutaman kerran, mutta näkemämme perusteella on mahdollista, että toinen laiva upposi samoihin aikoihin kuin Antikytheran laiva”, Foley selittää.

Näin ollen on mahdollista, että laivat purjehtivat yhtä matkaa Vähästä-Aasiasta asti ja poikkesivat samoissa satamissa – ja myös upposivat samassa myrskyssä Antikytheran saaren edustalla.

Teoriaa on kuitenkin vaikea todistaa oikeaksi. ”Emme tiedä, liittyivätkö kyseiset laivat jollakin tavalla toisiinsa, emmekä kenties koskaan saa asiasta varmuutta”, Foley toteaa.

Antikytheran laivan tutkimukset jatkuvat. Brendan Foley ryhmineen toivoo muun muassa, että uppoamispaikalta löydettyjen luiden dna-analyysi antaa tutkijoille lisää tietoa laivan matkustajista ja valottaa ainakin osaa ”antiikin Titanicin” salaisuuksista.