Laajaan kolikkokokoelmaan kuuluu Ban Liang -kolikoita vuodelta 175 eaa. Se oli ensimmäinen kolikko, joka lyötiin sen jälkeen, kun Kiinan ensimmäinen keisari Qin Shi Huang oli yhdistänyt Kiinan.
Muut kolikot ovat peräisin 600-luvulta alkaen aina vuoteen 1265 saakka. Arkeologit uskovat siis, että ne on haudattu viimeistään 1200-luvun lopulla. Se oli myrskyisää aikaa maan historiassa, kun ensimmäiset samurait olivat vallassa mutta joutuivat puolustamaan maata lännestä tulevia valtavia hyökkäysjoukkoja vastaan.
Kolikot oli pakattu tiiviisti yhteen
Kolikot olivat tiiviisti pakattuina suureen, noin 60 senttiä korkeaan ja metrin levyiseen kuoppaan. Ne oli haudattu sashi-nippuina, joka oli japanilaisten ja kiinalaisten näppärä tapa koota kolikoita. Koska kolikoiden keskellä oli reikä, ne voitiin helposti sitoa yhteen olkinarulla, jotta ne olisivat tiukasti kiinni. Kuhunkin sashiin mahtui sata kolikkoa, ja kussakin nipussa oli jopa kymmenen sashia.
Arkeologit löysivät yhteensä 1060 nippua, ja he arvioivat, että vaikuttavassa löydössä on yli satatuhatta kolikkoa. Arkeologit löysivät myös jälkiä riisinlehdistä tehdyistä matoista, joihin kolikot oli ilmeisesti kääritty. Matot ovat sittemmin tuhoutuneet. Haudatut kolikot kun ovat olleet maanalaisessa rahasäiliössä.
Error in rendering text item widget:
Arkeologit ovat tutkineet tähän mennessä perusteellisesti 334 kolikkoa. Se paljasti hämmästyttävän suuren vaihtelun, sillä yhteensä 44 eri kolikkotyyppiä on jo löydetty. Kolikot olivat peräisin eri [Kiinan dynastioista](https://historienet.dk/civilisationer/det-gamle-kina/8-dynastier-skabte-kinas-storhed-2 {"target":"_blank"}), kuten läntisestä Han-dynastiasta (202 eaa. – 9 jaa.) ja eteläisestä Song-dynastiasta (1127–1279 jaa.).
Monet Kiinasta peräisin olevat kolikot ovat vahva todiste näiden kahden maan välisestä laajasta kaupankäynnistä erityisesti vuosina 600–1500 jaa.
Kaivauspaikka on lähellä aluetta, jonka arkeologit tietävät olleen [keskiajalla](https://historianet.fi/yhteiskunta/keskiaika {"target":"_blank”}) täynnä vaikutusvaltaisten japanilaisten ylellisiä koteja.
Mongolit yrittivät valloittaa Japanin
Kolikot on saatettu haudata varotoimenpiteenä lähestyvän sodan varalta. Asiantuntijat uskovat, että ne piilotettiin Japanin myrskyisän Kamakura-kauden (1185–1333) aikana.
Samurait nousivat hallitsemaan maata sen jälkeen, kun kenraali Minamoto Yoritomo otti vallan vuonna 1185 maan ensimmäisenä shogunina eli ylimpänä sotapäällikkönä. Eri klaanijohtajat alkoivat kuitenkin rakentaa valtakeskuksia omien samuraidensa kanssa, ja ryhmittymien välillä oli paljon jännitteitä ja taisteluita.
Vuosina 1274 ja 1281 Kublai Khanin johtamat valtavat mongolien hyökkäysjoukot yrittivät myös alistaa maan valtaansa. Molemmat hyökkäysjoukot koostuivat tuhansista mongolien, kiinalaisten ja korealaisten sotureista, mutta ne pysähtyivät taifuuneihin, jotka tuhosivat hyökkääjien laivat.
Rikkaalla japanilaisella saattoi siis olla useita syitä siihen, miksi hän tunsi tarvetta kätkeä kolikkoaarteensa.
Nyt suurta aarretta ja muita kylästä löytyneitä kolikoita voi käydä katsomassa naapurikaupungissa Maebashissa siihen saakka, kunnes tutkijat perehtyvät kolikoihin tarkemmin.