Historialliset löydöt tehtiin teollisuusalueella Tielin kaupungissa, kerrotaan kaupungin Facebook-päivityksessä.
Löytöjen kuvaillaan olevan "ainutlaatuisia".
Kulttipaikan uskotaan olevan yli 4 000 vuotta vanha, ja siihen kuuluu muun muassa kumpu, josta löytyi noin 60 miehen, naisen ja lapsen jäännökset.
Halkaisijaltaan 20-metrinen kumpu on arkeologien mukaan ilmeisesti rakennettu linjaan auringon kanssa päiväntasauspäivinä, ilmenee kaupungin kotisivuilta.
Arkeologit uskovat, että se on toiminut aurinkokalenterina. Myös Britannian Stonehengen, johon Tielin pyhäkköä on verrattu, uskotaan toimineen aurinkokalenterina muinaisten egyptiläisten vastaavien rakennelmien tapaan.
Hollantilaiskaupungin Facebook-sivulla löytöä kuvaillaan "sensaatiomaiseksi":
Arkeologit löysivät kummusta myös hautalahjoja, kuten eläinten luurankoja, ihmisten kalloja sekä pronssisen keihäänkärjen ja muita arvoesineitä.
Työ on kestänyt vuosia
Varsinaiset kaivaukset Tielin kaupungissa noin 50 kilometriä Utrechtista kaakkoon suoritettiin jo vuosina 2016 ja 2017, mutta aineisto on saatu tutkittua vasta nyt.
Vaikuttavan aurinkokalenterina käytetyn hautakummun lisäksi tutkijat löysivät kaksi muuta hautakumpua.
Yhdestä kummusta löytyi hauta, josta kaivettiin esiin naisen jäännökset ja yksittäinen lasihelmi.
Helmi osoittautui olevan peräisin Mesopotamiasta, nykyisestä Irakista, ja sen löytyminen Tielistä on arkeologien mukaan merkittävää kahdestakin syystä.
Kyseessä on vanhin Alankomaista koskaan löytynyt lasihelmi, ja se kulkeutunut sinne yli 5 000 kilometrin päästä ja todistaa siten, että alueen ihmisillä on ollut yhteyksiä kaukaisiin maailmankolkkiin jo tuhansia vuosia sitten.
Arkeologeilta on kestänyt kuusi vuotta käydä läpi kaikki alueelta kaivauksissa löydetyt noin miljoonaa esinettä.