Arkeologian suuret mysteerit

Megaliittien arkeologiset arvoitukset

Noin 3000–2300 eaa. | Mihin maailman tunnetuinta kivimuodostelmaa on käytetty?

5 000 vuotta sitten tuulenpieksämällä tasangolla Wiltshiressä Etelä-Englannissa tehtiin 110 metrin levyinen kaivanto. Todennäköisesti alueella asunut muinainen kansa kaivoi ojan puisilla työkaluilla ja eläinten luilla. Sen jälkeen he pystyttivät kaivantoon puisia paaluja kehän muotoon. Paikka tunnetaan nykyään nimellä Stonehenge Kaivannon sisältä ja ympäriltä on löydetty 5 000 poltetun ruumiin jäänteet.

Stonegenge Riverside -projektissa työskentelevän professori Mike Parker Pearsonin mukaan löytö viittaa siihen, että alueen asukkaat ovat alkujaan käyttäneet Stonehengeä hautausmaana. Puupaalut korvattiin myöhemmin, hiiliajoituksen mukaan noin vuonna 2600 eaa., 82 suurella doleriittikivellä.

Samassa yhteydessä kun kivipaadet pystytettiin kaivantoihin, Stonehengen pohjoista suuaukkoa laajennettiin. Aukko on suunnattu niin, että auringonnousun ensi säteet lankeavat sen läpi kesäpäivän seisauksen ja auringonlaskun viime säteet talvipäivän seisauksen aikana.

Tutkijat olivat pitkään yksimielisiä siitä, että kivet on tuotu Stohehengeen 250 kilometrin päästä Walesista Preseli Hillsin kukkuloilta. Kivet olisi hakattu louhintapaikalla ja rahdattu Wiltshireen maitse ja jokea pitkin teloilla ja lautoilla.

Uskomuksen mukaan Preseli Hillsin pyhät lähteet ovat antaneet kiville parantavia ominaisuuksia.

Arkeologit Tim Darvill ja Geoff Wainwright uskovatkin Stonehengen olleen pyhiinvaelluspaikka ja temppeli, jonne sairaat on viety parannettaviksi.

Tutkijat perustelevat teoriaansa Stonehengen ympäristöstä löydetyillä lukuisilla luiden jäänteillä. Luissa on jälkiä sairauksista ja murtumista, ja hampaiden jäännöksistä on voitu päätellä luiden olevan peräisin monilta eri heimoilta.

Kaikkein uusimmat teoriat väittävät, että tonnien painoisia kivipaasia ei ole suinkaan raahattu paikalle 250 kilometrin päästä, vaan että ne ovat kulkeutuneet Stonehengen läheisyyteen jääkaudella liikkuvan jään mukana.

Stonehenge rakennettiin vaiheittain, ja viimeiset 30 kiveä tuotiin sinne noin 4 400 vuotta sitten.

Nämä jopa 50 tonnin painoiset hiekkakivipaadet ovat peräisin Marlborough'n alueelta 40 kilometriä Stonehengestä. Stonehengen tunnusmerkiksi muodostuneet kivet asetettiin puoliympyrän muotoon pareittain, ja kahden kiven päälle asetettiin lappelleen yksi kivi.

Bibliofilian suurin arkeologinen arvoitus

Ikä tuntematon | Mikä on salaperäisen kirjan tarina?

Vuonna 1912 puolalais-amerikkalainen antikvariaatinpitäjä Wilfrid Voynich sai käsiinsä varsin omituisen kirjan. Värikkäästi kuvitettu 240-sivuinen teos sisältää tunnistamatonta kirjoitusta.

Maailman parhaat salakirjoitusasiantuntijat ovat yrittäneet vuosikausia selvittää kirjoituksen saloja siinä onnistumatta.

Tutkimuksissa on varmistunut, että teksti on ”oikeaa” kirjoitusta ja sisältää kielille ominaisia rakenteita.

Kirjan kuvissa esiintyvistä vaatteista, rakennuksista ja kampauksista jotkut tutkijat ovat päätelleet, että käsikirjoitus on peräisin Euroopasta 1450–1520-luvulta.

Jotkut ovat esittäneet sen tekijäksi itse Leonardo da Vinciä (1452–1519). Tekijäksi on arveltu myös fransiskaanimunkki Roger Baconia (1214–1294), kun taas skeptisimmät uskovat koko kirjan olevan Wilfrid Voynichin taidokas huijaus.

Tutkijoiden hämmästykseksi muumioilla oli eurooppalaisille tyypilllisiä piirteitä: vaalea tai punertava tukka tai parta, pitkä nenä ja syvällä olevat silmät.

Dna-testit vahvistivat, että muumiot olivat alkuperältään eurooppalaisia. Vainajien arvellaan mahdollisesti kuuluneen muinaiseen ratsastajakansaan, joka on vaeltanut Euroopasta itään.

Kirjoitus kulkee vasemmalta oikealle ja alhaalta ylös, ja joka toinen rivi on ylösalaisin.

Ensin luetaan siis alin rivi vasemmalta oikealle, minkä jälkeen puulaatta käännetään ylösalaisin ja luetaan toinen rivi.

Yksittäisiä laattoja on tulkittu mm. luetteloiksi esi-isistä tai saaren jumalten ylistykseksi. Samantyyppiset kuviot toistuvat saarella monissa kivissä, mutta niitä ei pidetä kirjoituksena.

Vaikuttavia ovat myös kaupunkien täsmällinen ruutuasemakaava ja tiilitalot, jotka kertovat kaupunkisuunnittelusta ja Induksen laakson asukkaiden teknisesta ja matemaattisesta osaamisesta.

Suurimmista kaupungeista Harappasta ja Mohenjo-Darosta on löydetty kylpylöitä, ja kaupunkien talot on liitetty tehokkaaseen viemärijärjestelmään.

Noin 3 800 vuotta sitten kulttuuri hävisi äkillisesti tuntemattomasta syystä.

Ilmastotutkimukset osoittavat, että Induksen laakson ilmasto kylmeni vuoden 1800 eaa. tienoilla merkittävästi, mikä on saattanut vähentää alueen elintärkeitä monsuunisateita.

Mahdollisesti myös voimakas maanjäristys on muuttanut alueen jokien virtausta ja kuivattanut tärkeän Sarasvatijoen.

Kivipatsaiden arvoitus

Noin 1250–1500. | Miksi Pääsiäissaaren kiviset ihmispatsaat pystyttiin?

3 600 kilometriä Chilen rannikolta sijaitsee tuliperäinen Pääsiäissaari. Siellä, yhdessä maailman eristyneimmistä paikoista, kohoaa satoja suuria ihmistä muistuttavia patsaita, niin sanottuja moaieja.

Valtavat kivipatsaat ovat tiettävästi Pääsiäissaaren ensimmäisten asukkaiden, polynesialaisten, pystyttämiä.

He saapuivat saarelle kanooteilla ja lautoilla noin 300–500 vuotta ajanlaskumme alun jälkeen ja louhivat seuraavien tuhannen vuoden aikana saaren tuliperäisestä kiviaineksesta lähes tuhat patsasta.

Työssä käytettiin basaltista valmistettuja talttoja, jotka purivat tehokkaasti pehmeään vulkaaniseen laavakiveen Rano Rarakun kivilouhimossa sammuneen Rano Kaun tulivuoren juurella. Yhden ainoan moain valmistaminen saattoi viedä 6–7 mieheltä jopa vuoden.

Suurin patsaista, jota kutsutaan nimellä Paro, on noin 12 metrin korkuinen ja painaa 82 tonnia. Valtaosa Pääsiäissaaren veistoksista on kuitenkin vain 3,5–6 metrin korkuisia.

Louhimosta patsaat kuljetettiin 25 kilometriä saaren poikki ja pystytettiin jalustoille rantaviivaa myötäillen selkä merelle päin. Erityisesti arkeologeja on askarruttanut painavien patsaiden kuljetus puuttomalla saarella, jossa ei myöskään ole elänyt kuormajuhdiksi sopivia eläimiä.

Siitepölyanalyysit ovat kuitenkin sittemmin paljastaneet, että saarella on ollut puita aina 1650-luvulle asti, joten patsaita on saatettu kuljettaa puusta valmistetuilla teloilla.

Yleisin teoria patsaiden merkityksestä on se, että ne symboloivat kuolleiden esi-isien henkiä, jotka jalustoiltaan vartioivat eläviä sukulaisiaan.

Useimmat patsaat kaadettiin tai tuhottiin saaren levottomuuksissa 1700-luvulla.

Alkuperäisestä kartasta on säilynyt vain kolmannes. Siinä näkyy Etelä-Amerikan ja Itä-Afrikan rantaviivoja melko oikeassa mittakaavassa.

Osa tutkijoista uskoo, että kartan eteläisin osa kuvaa Antarktiksen rantaviivaa, joka oli sula vuonna 4 000 eaa.

Ihmetystä aiheuttaa, miten Piri Reis on osannut kuvata mannerta, jota tuolloin ei tiettävästi vielä tunnettu.

Roomalaisen historioitsija Pliniuksen mukaan legioona lähetettiin sotavankeina Pohjois-Afganistaniin.

Näyttää kuitenkin siltä, että sotilaat pääsivät karkuun ja pakenivat itään, jossa he olisivat asettuneet Pohjois-Kiinaan Gobin autiomaan lähelle ja perustaneet Li-jianin (Rooma kiinaksi) kaupungin.

Teoriaa vahvistavat ajan kiinalaislähteet, jotka kuvailevat Li-jianin asukkaita pitkiksi, vaaleahiuksisiksi ja sinisilmäisiksi.

Valtaosa palloista on kovaagranodioriittia, jota saadaan kivilouhokselta 25–30 kilometrin päästä kuulien löytöpaikalta.

Alunperin Costa Rican kuulat oli asetettu kolmion muotoon tai linjoihin, jotka osoittivat Maan magneettista pohjoisnapaa kohti. Siksi arkeologit ovatkin arvelleet niiden palvelleen tähtitiedettä.

Kuulien tekijästä tai käyttötarkoituksesta ei ole varmaa tietoa, mutta niiden täydellisen pyöreä muoto osoittaa, että ne on tehnyt matemaattisesti korkealle kehittynyt kansa.

Tutkijat uskovat, että kivien pystytyksen aloitti paikallinen kelttien sukuinen heimo, mutta niiden merkitystä ei tiedetä.

Kivet ovat saattaneet olla osa sukupolvia jatkunutta perinnettä, jossa perheet ovat pystyttäneet kiviä esi-isilleen.

Jotkut ovat päätelleet kivien linjoista, että niiden tarkoitus on havainnoida planeettojen liikkeitä.

Mielenkiintoisimpiin esityksiin kivien mahdollisestä käyttötarkoituksesta kuuluu ranskalaisinsinööri Pierre Méreaux'n vuonna 1985 esittämä teoria, jonka mukaan päällekkäin asetetut kivet ovat olleet Carnacin muinaisen väestön käyttämiä alkeellisia maanjäristysilmaisimia.

Arkeologi Carlos Hérnandez Meksikon kansalliselta historiantutkimuslaitokselta esittikin siksi viime vuonna epäilyksen, että pyramidin on rakentanut jokin tähän asti tuntematon kulttuuri.

Tutkimuksissa havaittiin, että jokin hapan neste, kuten etikka tai sitruunamehu, oli syövyttänyt rautatankoa.

Massachusettsin High Voltage Universityssä tehdyt tutkimukset osoittivat, että kun rautatangon sisältävä sylinteri täytetään esimerkiksi sitruunamehulla, saadaan paristo, joka tuottaa sähkövirtaa puolen voltin edestä.

On mahdoton sanoa, käyttivätkö parthialaiset ruukkua todella paristona vai onko se ollut esimerkiksi pelkkä papyrussäiliö.

Tuolloin alueella asui paracas- ja nazca-intiaaneja. Kuviot on tehty raaputtamalla pois maan punainen kivinen pintakerros ja paljastamalla näin alla oleva vaaleampi maakerros.

Maapallon kuivimpiin kuuluvassa ilmastossa kuviot ovat säilyneet hyvin aina tähän päivään asti.

Hyvin säilyneiden Nazca-linjojen tarkoitus on edelleen täysi arvoitus, mutta arveluja on toki esitetty runsaasti. Amerikkalainen historioitsija ja arkeologi David Johnson on muun muassa arvellut, että linjat on tehty osoittamaan maan alla kulkevia vesisuonia.

Yleisimmän teorian mukaan kuvioilla on uskonnollinen merkitys. Linjat ovat saattaneet toimia polkuina, jotka ovat johtaneet paracas- ja nazcakansojen uskonnollisille kulttipaikoille.

Niillä on saatettu myös yrittää lepyttää kuivuudesta kärsineen alueen jumalia.