Vuonna 1878 ruotsalainen arkeologi Hjalmar Stolpe löysi suuren, hyvin säilyneen hautakammion Birkan viikinkikaupungista. Kolmen metrin syvyydessä oli miehen luuranko, joka oli puettuna hienoihin silkkivaatteisiin.
Vainajan ympäriltä löytyi myös runsaita hautalahjoja, muun muassa miekka ja taistelukirves. Haudassa olevien aseiden perusteella arkeologi päätteli, että kyseessä oli viikinkisoturin hauta.
Hjalmar Stolpe kertoi Ruotsin kuninkaalliselle tiedeakatemialle laatimassaan raportissa, johon oli liitetty yksityiskohtainen piirros haudasta ja sen sisällöstä, että hän oli löytänyt ”hyvin säilyneet miehen luuragon jäännökset”.
Birkan löytöä pidettiin aikanaan jymyuutisena, ja Stolpe nousi tutkimuksillaan kuuluisuuteen. Hän oli kuitenkin tehnyt päätelmissään erään ratkaisevan virheen. Mahtava viikinkisoturi ei ollut nimittäin suinkaan mies vaan nainen.
Tutkijoiden epäilykset heräsivät ensi kerran jo 1970-luvulla. Ruotsalaiset arkeologit arvelivat silmämääräisesti lantion koon ja luuston rakenteen perusteella, että haudassa ollut henkilö oli mitä todennäköisimmin naispuolinen.
Hjalmar Stolpe piirsi tarkan kuvauksen viikinkiajalla aseiden kanssa haudatusta henkilöstä.
Naisen kallossa oli taisteluvamma
Vuonna 2013 ruotsalainen arkeologi Charlotte Hedenstierna-Jonson sai luvan ottaa dna-näytteet luurangon hampaista ja olkaluusta. Tutkimuksissa löytyi X-kromosomeja muttei Y-kromosomia, mikä varmisti lopullisesti, että vainaja oli nainen.
Tutkimuksen tulokset julkistettiin vuonna 2017, ja ne ovat osaltaan kyseenalaistaneet tutkijoiden tähänastiset käsitykset naisten roolista viikinkiajalla.
Samaa historian päivitystä tukee myös Pohjois-Norjassa Solørissä tehty hautalöytö. Kyseessä oli niin ikään naispuolisen viikingin hauta, josta löytyi myös nuolia, keihäs ja kirves. Tietokonekerroskuvauksessa naisen kallosta paljastui todenäköisesti taistelussa tullut halkeama.
”Kyseessä on tyypillinen taisteluvamma, ei teloituksen tai murhayrityksen jälki, sillä siinä tapauksessa uhria ei olisi tapettu iskemällä tätä otsaan”, tanskalainen arkeologi Charlotta Lindblom on todennut CT-kuvien perusteella.
Lindblomin mukaan löydöt osoittavat, että viikinkiajan yhteiskunnassa sukupuoliroolit eivät olleet niin tiukkoja kuin tähän asti on uskottu ja myös naiset osallistuivat taisteluihin ja ryöstöretkille.
Kuningas Nabunaid rakennutti Babylonian Urin temppelin vanhan sivilisaation raunioille, jotka hän kuvaili yksityiskohtaisesti – maailman ensimmäisenä arkeologina.
Arkeologialla on 2 500 vuoden historia
Historian tutkimus on kirjaimellisesti ikivanhaa. Jo 500-luvulla eaa. Babylonian kuningas Nabunaid tutki ja dokumentoi valtakuntansa mennyttä loistoa.
Ensimmäiset tiedetyt arkeologiset kaivaukset tehtiin noin 2 500 vuotta sitten, jolloin Babylonian kuningas Nabunaid ryhtyi tutkimaan valtakuntansa vanhoja rakennuksia ja patsaita ja loi näin perustan arkeologialle.
Kuningas teki perusteellista työtä. Hän tutki tuhoutuneita temppeleitä ja palatseja koko valtakuntansa alueella ja etsi kirjoituksia, joista kävisi ilmi niitä rakennuttaneet hallitsijat. Kuningas kirjasi nuolenpääkirjoituksella ylös hallitsijoiden nimet sekä tuhoutumisen syyn, joka saattoi olla esimerkiksi sota tai taistelu.
Arkeologia ei ollut hänelle pelkkä harrastus. Nabunaidin hallitsijakaudella mahtava Persian valtakunta uhkasi Babyloniaa, ja kuningas hyödynsi tietämystään muinaisista ajoista vahvistaakseen omaa mainettaan.
Nabunaid käytti kaiverruksissa itsestään nimityksiä ”Maailman neljän kulman kuningas” sekä ”Maailmankaikkeuden kuningas”, joita olivat aiemmin käyttäneet häntä huomattavasti vahvemmat hallitsijat. Näin hän liitti itsensä muinaisten suuruuden aikojen jatkumoon.
Kivikauden naiset saattoivat metsästää
Tutkijat ovat myös tarkistaneet oletuksia kivikauden sukupuolirooleista.
Yhdysvaltalainen arkeologi Dean Snow on analysoinut kädenjälkiä lähes 12 000 vuotta vanhoissa kalliomaalauksissa ja arvioinut niiden perusteella, että valtaosa metsästystä kuvaavista kalliomaalauksista on naisten tekemiä.
Hänen tutkimustensa mukaan taiteilijoiden kädet ovat normaalia miehen kättä pienempiä ja nimettömät ja etusormet ovat 75 prosentissa tapauksista yhtä pitkiä, mikä on naisille tyypillistä.
Havainnot kumoavat oletuksen siitä, että luolamaalauksia ovat tehneet miehet, jotka myös hoitaneet niissä kuvatun metsästyksen. Naisilla on luultavasti ollutkin oletettua aktiivisempi rooli yhteisöissä, paitsi maalausten tekemisessä myös esimerkiksi metsästyksessä.
Näkemystä tukee vuonna 2018 yhdysvaltalaisen arkeologi Randall Haasin Andeilta tekemä löytö – 9 000 vuotta vanha naisen hauta, joka oli varustettu runsailla metsästysvälineillä.
"30–50 prosenttia tuon ajan metsästäjistä on voinut olla naisia." Yhdysvaltalainen arkeologi Randall Haas
Haas onkin todennut tämän sekä vastaavien, eri puolilla Amerikan mannerta tekemiensä löytöjen perusteella, että tuon ajan metsästäjistä 30–50 prosenttia on voinut olla naisia.
Todisteita riittää
Historian uutta tulkintaa kritisoivien mielestä viitteet naisten roolista metsästäjinä ja sotureina eivät ole suinkaan yksiselitteisiä – esimerkiksi Birkan hautalöytö on ainoa alueen yli 50 haudasta, joka ei kuulu miespuoliselle vainajalle.
Luolamaalausten kädenjäljet eivät myöskään välttämättä ole naisten tekemiä, vaan ne ovat saattaneet olla nuorten miesten, joiden käden koko ja piirteet poikkeavat aikuisista miehistä.
Monet tutkijat näkevätkin, että nykypäivän arkeologit ovat lankeamassa samaan sudenkuoppaan kuin Hjalmar Stolpe lähes 150 vuotta sitten.
Nykypäivän arkeologit saattavat nimittäin toistaa menneisyyden virheitä soveltamalla nykypäivän tasa-arvo- ja sukupuolinormeja vanhoihin löytöihin, etenkin kun löydöistä ja tutkimuksista vedetyt johtopäätökset eivät suinkaan ole yksiselitteisiä.
Kenties ainoa lopputulema, josta voidaan olla yksimielisiä, on se, että monet uudet havainnot ja löydöt luovat entistä moniulotteisempaa ja vivahteikkaampaa kuvaa menneisyydestä. Ne muistuttavat siitä, miten monisyinen, rikas ja kiehtova ihmiskunnan historia onkaan, kun tutkimme esivanhempiamme sellaisina kuin he olivat – eikä heijastuksina siitä, keitä me olemme.