Aldi-marketin takaa löytyi ”Britannian Tutankhamen”
Pienessä maakummussa Aldi-supermarketin takana piili 1 400 vuotta vanha hautakammio ylenpalttisine esineineen. Arkeologit riemuitsevat löydöstä.

Arkeologit ovat kaivaneet paikalla jo vuosia ja tutkineet löytöjä monilla huipputeknisillä laitteilla.
Brittiläiset arkeologit julkaisivat haltioissaan uutisen Englannin ehkä vaikuttavimmasta hautalöydöstä. Kammio on ajoitettu ajalle 575–605, ja se sisälsi paljon muualta maailmasta tuotuja esineitä.
Hautalahjoja eri puolilta maailmaa
Hauta löytyi vuonna 2003, mutta pieni kumpu Aldi-marketin takana olevalla nurmikaistaleella Prittlewellissä Essexin kreivikunnassa ei aluksi lupaillut liikoja. Lontoon arkeologisen museon (MOLA) tutkijat alkoivat kuitenkin tutkia sitä, ja vähitellen alkoi näyttää siltä, että he olivat avanneet anglosaksisen prinssin haudan.
Hautakammio oli vuosisatojen aikana romahtanut, ja suurin osa sen orgaanisista materiaaleista oli tuhoutunut. Paljon hautaesineitä oli kuitenkin säilynyt: huolellisesti aseteltuja kultakolikoita, lasiesineitä ja ilmeisesti Syyriasta tuotu juomakannu.
Lisäksi löytyi jäännökset lyyrasta, joka oli koristeltu almandiini-kivellä. Kivi on todennäköisesti peräisin Intiasta tai Sri Lankasta.
”Tämä on meidän vastineemme Tutankhamenin haudalle”, totesi MOLA:n tutkimusjohtaja Sophie Jackson.