Aarteenetsijä pääsi aiemmin tuntemattoman kelttiasutuksen jäljille
Walesista löytyneet kelttiläisten taisteluvaunujen osat viittaavat yhteen Britteinsaarten suurimmista muinaisesta kelttiasutuksesta.

Hevosen valjaissa oli koristeellisia pronssiosia. Metalli on vihertynyt vuosien saatossa, mutta koristekuviot ovat vielä selvästi nähtävissä.
Walesilainen aarteenetsijä osui arkeologiseen kultasuoneen metallinilmaisimensa kanssa, kun hän löysi pellolta vanhojen kelttiläisten taisteluvaunujen jäännökset. Löytö on ensimmäinen todiste siitä, että Walesissa harjoitettiin sotavaunuhautauksia.
Hautaustapa, jota tiedetään käytetyn Britteinsaarten kelttialueilta, oli varattu heimopäälliköille. Mukaan hautaan pantiin yleensä myös kaksi hevosta sekä arvoesineitä, joten haudat ovat nykyään arkeologeille varsinaisia aarreaittoja.
Ystävät olivat väärässä
”Ensin löysin kelttiläisen hevosvaljaiden soljen. Ystäväni olivat sitä mieltä, että pellolla ei olisi mitään arvokkaampaa, mutta palasin takaisin seuraavana päivänä ja löysin paljonkin muuta”, kertoi löydön tehnyt Mike Smith paikallisille tiedotusvälineille.
Vain 20 senttimetriä maan alta paljastui useita koristeellisia pronssiesineitä, mutta Smithin metallinilmaisin osoitti, että syvemmällä oli jokin kolme metriä pitkä metalliesine.
Smith ilmoitti löydöistään arkeologeille, ja jo viikon kuluttua nämä olivat kaivaneet esiin yli 35 esinettä. Ne olivat peräisin sotavaunuista, joiden arvellaan olevan noin 2 000 vuotta vanhat.
Napsauta numeroita ja tutustu Britannian kelttien sotavaunuhautaukseen**.**