Koru pystyttiin tunnistamaan hylystä kerättyjen uusien, erittäin tarkkojen ja yksityiskohtaisten kuvien ansiosta. Sukellusvene kuvasi Titanicin hylkyä yhteensä 200 tuntia kaikista mahdollisista kulmista.
Kuvista koottiin kolmiulotteinen rekonstruktio, joka näyttää hylyn kokonaisuudessaan.
”Titanic on katkennut kahteen osaan, ja keulan ja perän välillä on hylkytavaraa kahdeksan neliökilometrin laajuisella alueella, jota olemme nyt kartoittaneet yksityiskohtaisesti”, Magellanin toimitusjohtaja Richard Parkinson kertoo.
VIDEO: Katso Titanicin 3D-rekonstruktio:
Tekoäly jäljittää perijöitä
Hylkyjä koskevan lainsäädännön mukaan aluksesta tai sen ympäriltä meren pohjasta ei ole sallittua viedä pois esineitä.
Seuraavassa hankkeessaan Magellan aikoo kuitenkin perehtyä tarkasti luksusristeilijän matkustajien vanhoihin kuviin siinä toivossa, että uniikin korun omistaja voitaisiin tunnistaa.
Tarkkaa 3D-mallia ei kuitenkaan käytetä vain Titanicin kätkemien aarteiden etsimiseen, vaan skannauksen avulla voidaan saada lisää tietoa aluksen vuonna 1912 tapahtuneen haaksirikon syistä.
”Keräämämme datan avulla insinöörit voivat tutkia haaksirikon ja repeämisen mekaniikkaa, jolloin pääsemme entistä lähemmäs Titanicin katastrofin todellista historiaa”, Titanic-asiantuntija Parks Stephenson sanoo.
VIDEO: Näe ainutlaatuinen koru Titanicin hylyssä