10 pientä mokaa, jotka muuttivat historian kulun

Unohtuneet avaimet, vaimon syntymäpäivät ja kielellinen väärinymmärrys. Useita kertoja pienet – ja silminnähden mitättömät – erehdykset ovat muuttaneet historian kulkua.

1. Puuttuvat avaimet upottivat Titanicin

Juuri ennen Titanicin ensi purjehdusta huhtikuussa 1912 aluksen toinen perämies päätettiin vaihtaa kokeneempaan. Kaikeksi epäonneksi entinen perämies unohti luovuttaa seuraajalleen laivan kiikarikaapin avaimet.

Muutama päivä lähtönsä jälkeen Titanic törmäsi jäävuoreen ja upposi. Aluksen tähystäjä jäi haverista henkiin ja vakuutti kuolemaansa asti, että hän olisi huomannut jäävuoren, jos hänellä vain olisi ollut kiikarit.

2. Virheellinen käännös ohjasi pommit Japaniin

Liittoutuneet laativat vuonna 1945 Potsdamin julistuksen, jossa vaadittiin Japanin ehdotonta antautumista toisen maailmansodan lopulla. Kun Japanin pääministeri Kantarō Suzuki tutustui vaatimukseen, hän käytti vastauksessaan sanaa “mokusatsu”. Käyttöyhteydessä sana tarkoitti sitä, että pääministeri oli lukenut liittoutuneiden julistuksen ja halusi aikaa pohtia sitä.

Sana saattoi myös merkitä “jättää halveksuvasti huomiotta” – ja juuri tämän käännöksen Suzukin reaktiosta Yhdysvaltojen presidentti Harry Truman sai.
10 päivää myöhemmin yhdysvaltalaiset pudottivat ydinpommin Hiroshimaan.

3. Sauva tappoi puolet Hannibalin joukoista

Vuonna 218 eaa. Karthagon 40 000 sotilaan armeija oli matkalla Alppien yli Roomaan. Sotilaat pelkäsivät isojen vuorten ylittämistä ja etenkin lumivyöryjä.
Vakuuttaessaan joukoilleen, ettei lumivyöryjä ei ollut odotettavissa, Hannibal iski vaellussauvansa lujasti maahan.

Hieman sen jälkeen alkoi kuulua jyrinää, kun lumi ja jää vyöryivät karthagolaisten niskaan. Hannibalin sauva oli saanut aikaan lumivyöryn, jossa kuoli 18 000 sotilasta ja 2 000 hevosta.

4. Aikaero pelasti Castron

Vuonna 1961 Yhdysvallat käynnisti hankkeen, jonka oli määrä syrjäyttää Fidel Castro Kuuban vallankahvasta. Suunnitelman mukaan joukon CIA:n kouluttamia entisiä kuubalaisia piti nousta Kuuban maaperälle Yhdysvaltojen pommittajien antaessa ilmatukea.

Kun värvätyt kuubalaiset nousivat maihin Sikojenlahdella ja hyökkäsivät Castron sotilaiden kimppuun, ilmatukea ei kuitenkaan kuulunut: yhdysvaltalaiset eivät olleet ottaneet huomioon aikaeroa, ja maihinnousu alkoi tuntia aikaisemmin kuin he olivat suunnitelleet.

5. Syntymäpäiväjuhla antoi liittoutuneille tilaisuuden

Saksan kenraali Erwin Rommel vastasi vuonna 1944 Saksan miehittämän Euroopan puolustamisesta liittoutuneita vastaan. Vaikka suunnitellusta maihinnoususta liikkui huhuja, Rommel päätti pitää kesäkuun alussa 1944 viikonlopun vapaana ja matkustaa Ranskasta Saksaan juhliakseen vaimonsa syntymäpäivää.

Juuri kun kenraali oli poissa ja juhlimassa, liittoutuneet nousivat maihin Normandiassa ja käynnistyi sodan viimeinen vaihe, joka johti Saksan häviöön.

6. Painovirhe teki huoraamisesta velvollisuuden

Yksinkertaisella painovirheellä oli merkittäviä seurauksia vuonna 1631, kun kirjanpainajat Robert Barker ja Martin Lucas saivat tehtäväkseen painaa Raamatun virallisen englantilaisen käännöksen. Heiltä jäi kymmenestä käskystä vahingossa pois yksi älä-sana niin, että kristityt yllättäen saivat kirkon luvan tehdä huorin.

Kun Englannin kuningas Kaarle I huomasi virheen, hän tuomitsi kirjanpainajat maksamaan sakkoina vuoden tulot ja lakkautti heidän painolupansa. Kaikki jo painetut Raamatut poltettiin.

7. Väärinkäsitys puheessa kaatoi Berliinin muurin

Vuonna 1989 itäsaksalainen Günter Schabowski piti lehdistötilaisuudessa puheen, jossa hän esitteli lehdistölle muutoksia matkustussäännöissä Itä- ja Länsi-Saksan välillä. Schabowski ilmaisi itseään niin mutkikkaasti ja kömpelösti, että paikalla olevat toimittajat luulivat hänen sanovan, että Berliinin muurin ylityskielto oli kumottu.

Kun eräs toimittaja kysyi sitten Schabowskilta, milloin uudet määräykset astuivat voimaan, tämä vastasi: ”Välittömästi.”
Hieman tiedon julkistamisen jälkeen kymmenettuhannet saksalaiset suuntasivat rajalle, jossa rajavartijat eivät uskaltaneet muuta kuin päästää heidät yli. Raja oli auennut.

8. Avoin portti merkitsi Konstantinopolin tuhoa

Vuonna 1453 Itä-Rooman pääkaupunkia Konstantinopolia alkoi piirittää 200 000 ottomaanisotilasta. Kaupungin paksut muurit olivat pystyneet vastustamaan vihollisten hyökkäyksiä yli tuhat vuotta, eivätkä kahden kuukauden piirityksen jälkeen ottomaanitkaan olisi ehkä muuten päässeet kaupunkiin, jos yksi sotilaista ei olisi keksinyt, että yksi kaupungin porteista oli lukitsematta.

Pian vihollisjoukot vyöryivät kaupunkiin ja sen puolustus joutui antamaan periksi.

9. Irtonainen mutteri romutti Neuvostoliiton Kuu-unelman

Neuvostoliitto ja Yhdysvallat kävivät 1960-luvulla ankaraa kilpailua siitä, kumpi lähettää ensimmäisenä ihmisen Kuuhun. Neuvostoliiton valtti oli kantoraketti Nositel-1, joka oli määrä laukaista kesällä 1969 toiselle koelennolleen. 20 sekuntia ennen koetta irtonainen mutteri kuitenkin imeytyi polttoainepumppuun. Nositel-1:n ja Neuvostoliiton unelmat tuhoutuivat, kun raketti räjähti.

10. Väärinymmärrys synnytti Marsiin elämää

Italialainen tähtitieteilijä Giovanni Schiaparelli käytti vuonna 1877 Marsin pintaa peittäviä syviä uomia kuvaillessaan italian canali-sanaa. Vuonna 1895 yhdysvaltalainen tähtitieteen harrastaja Percival Lowell julkaisi kirjan, jossa hän väitti Marsin olevan asuttu. Perusteena hän mainitsi muun muassa Schiaparellin canali-havainnon. Lowell tosin oli kuvitellut sanan tarkoittavan kanavia, jotka tietysti miellettiin elollisten olioiden tekemiksi.

Lowellin väitteistä tuli niin suosittuja, että idea marsilaisista alkoi kyteä ihmisten mielissä.

BONUS: Pilkkuvirhe teki pinaatista superruokaa

Saksalainen kemisti mittasi vuonna 1870 eri vihannesten rautapitoisuuksia. Tuloksia muistiin merkitessään hän teki pilkkuvirheen, ja pinaatin rautapitoisuudeksi tuli 35 mg per 100 grammaa, vaikka se oikeasti oli 3,5 mg.
Vaikka tutkijat ovat yrittäneet korjata virheen useasti, ihmiset uskovat edelleen sitkeästi, että pinaatti on erityisen rautapitoista ja terveellistä.