Neandertalit: Lähes idiooteista tulikin tasaveroinen menneisyyden naapurilaji

Pieni neandertalilaisperhe, johon kuuluivat noin 40-vuotiaat mies ja nainen sekä heidän teini-ikäinen lapsensa, istui noin 40 000 vuotta sitten pienessä kalkkikiviluolassa Neanderthalin laaksossa, joka sijaitsee lähellä nykyistä Düsseldorfin kaupunkia Saksassa.

Tuli valaisi luolaa, jossa mies kiemurteli tuskissaan. Häntä piinasi aggressiivinen luusairaus, ja oli vain ajan kysymys, milloin hän jättäisi tämän maailman.

Mies ei ollut ainoa epätoivoinen lajinsa edustaja. Dramaattinen ilmastonmuutos oli viimeisten vuosikymmenten aikana hävittänyt neandertaleja.

Laajat metsät, joissa neandertalien saaliseläimet elivät, olivat muuttuneet aroiksi, joten saalista oli miltei mahdotonta löytää.

Monet neandertalit olivat jo menehtyneet sisäsiittoisuuden aiheuttamiin tauteihin sekä kilpailevien ihmislajien levittämiin uusiin tauteihin.

Neandertalinihmiset olivat nomadinen kansa, joka oli jatkuvasti liikkeellä, mutta saksalaisesta kalkkikiviluolasta tuli neandertaliperheen viimeinen leposija.

Noin 10 000 vuotta myöhemmin neandertalit olivat lajina kadonneet maapallolta vuosituhansia kestäneen valta-asemansa jälkeen. Ihmisen evoluutiossa jäljellä oli enää Homo sapiens eli suomeksi ajatteleva ihminen.

Saksalaisessa kalkkikiviluolassa ollut neandertalilaisperhe kuului viimeisiin maapallolla eläneisiin neandertalilaisiin, ja ironisesti siitä tuli ensimmäinen tunnettu sukupuuttoon kuolleen ihmislajin löydös.

Kaivosmiehet törmäsivät vuonna 1856 neandertalilaisperheen luihin Neanderin laaksossa sijaitsevassa kalkkikiviluolassa nimeltä Kleine Feldhofer Grotte.

Työmiehet heittivät luut jätteisiin, mutta kaivoksen omistaja kiinnostui fossiilisista jäännöksistä, joihin kuului myös kallo. Hän oli vakuuttunut siitä, että luut olivat peräisin luolakarhusta.

Seuraavana vuonna paikallinen koulunopettaja Johann Carl Fuhlrott ja Bonnin yliopiston anatomian professori Hermann Schaaffhausen tutkivat luut.

Nämä kaksi miestä tajusivat heti, että kyseessä oli sensaatiomainen löytö: luut olivat todennäköisesti peräisin alkukantaisesta esihistoriallisesta ihmisestä.

Irlantilainen geologi William King antoi aiemmin tuntemattomalle ihmislajille nimen Homo neanderthalensis vuonna 1864. Neandertalinihminen on nimetty Neanderin laakson mukaan, josta laji löydettiin.

Tuohon aikaan jo pelkkä ajatus siitä, että olemassa olisi useita eri ihmislajeja, oli monille tutkijoille absurdi ja provosoiva ajatus.

Neandertalit tunnustettiin vihdoin anatomisesti määritellyksi ja sukupuuttoon kuolleeksi ihmislajiksi, mutta vasta, kun kaksi aikuista neandertalilaista löydettiin Betche-aux-Rotchesin luolasta Belgian Spyn kaupungin läheltä vuonna 1886.

Neandertalilaisten löytämistä seuranneina vuosikymmeninä lajia pidettiin puuttuvana lenkkinä oman Homo sapiens -lajimme ja apinoiden välillä. Alkukantaisella luolamiehellä oli vain vähän älyä, ja otus murisi ja metsästi eläimiä nuijallaan.

Nykyään tutkijat tietävät enemmän, eikä neandertalilaisia pelkistetä vain idioottimaiseksi lisäykseksi ihmislajeihin.

Koko sukumme eli ihmissuku Homo on saanut alkunsa Afrikassa. Viimeisin yhteinen esi-isämme, jonka jaamme simpanssien kanssa, eli siellä 6–7 miljoonaa vuotta sitten.

Sitten ihmisen sukupuu alkoi haarautua useisiin ihmislajeihin, joihin kuului Homo heidelbergensis. Se eli 800 000–200 000 vuotta sitten, monet tutkijat pitävät lajia sekä meidän (Homo sapiens) että neandertalien suorana esi-isänä.

Neandertalien esi-isät lähtivät 500 000–400 000 vuotta sitten ihmiskunnan kehdosta Afrikasta ja matkasivat Eurooppaan ja Lähi-itään, ja he kehittyivät itsenäiseksi ihmislajiksi noin 200 000 vuotta sitten.

Neandertalinihmiset elivät Euraasiassa Pohjois-Walesista aina Kiinan rajoille ja etelään Arabian aavikoiden reunoille saakka jääkausien väliseltä Eem-kaudelta jääkauden ensimmäiseen osaan Veiksel-kauteen.

Neandertalilaiset sopeutuivat kylmempään ilmastoon, mikä näkyy selvästi heidän anatomiassaan.

Heidän luunsa olivat paksummat ja pyöreämmät kuin meidän, joten ruumiskin oli tuhdimpi ja kesti paremmin ankaran ilmaston.

Neandertalien nenät olivat myös meitä suuremmat, mikä sekin liittynee kylmyyteen. Suuri nenäontelo lämmittää hengitysilmaa, mistä on etua kylmissä oloissa.

Kylmempi ympäristö vaati enemmän energiaa, ja tutkijat arvioivat, että neandertalinihminen tarvitsi vähintään 3 500–5 000 kilokaloria päivässä. Se on yli kaksinkertainen määrä nykyisiin aikuisen suosituksiin verrattuna.

Kymmenen neandertalilaisen ryhmä kulutti viikoittain yhteensä 300 000 kaloria. Tämä tarkoittaa, että ryhmän olisi pitänyt tappaa kolme poroa joka viikko.

Neandertaleja pidettiin vuosikymmeniä haaskansyöjinä, koska heidän oletettiin olleen liian tyhmiä metsästämään. Monissa saaliseläinten luissa, joita tutkijat löysivät neandertalien jäännösten vierestä, oli sekä neandertalien raapimisjälkiä että petohampaiden purentajälkiä.

Yleinen teoria olikin, että petoeläimet olivat tappaneet saaliseläimet, ja sitten neandertalit söivät niiden jäännöksiä.

Luiden tarkempi tutkiminen vuonna 1980 osoitti kuitenkin, että raapimisjäljet olivat syntyneet ensin. Toisin sanoen neandertalit olivat tappaneet saaliin ja ottaneet osan lihasta, minkä jälkeen hyeenat tai muut raadonsyöjät olivat syöneet loput.

Neumark-Nord 2 -asutuksen kaivauksissa Saksassa löydettiin vuonna 2018 metsäkauriin luita, joissa oli selviä reikiä lonkkaluussa ja kaularangan nikamissa. Reiät johtuivat keihäistä, joita ei heitetty vaan kierrettiin saaliin sisään.

Neandertalinihmiset tappoivat eläimiä, kuten biisoneita, metsäkauriita ja metsäpeuroja, käyttämällä koordinoitua metsästysmenetelmää, jossa osa metsästäjistä ajoi eläinlauman kohti ryhmää rohkeita sotureita, jotka odottivat terävät keihäät tanassa ja iskivät ne eläimiin.

Arkeologiset todisteet 50 paikasta Euroopassa viittaavat siihen, että neandertalit söivät myös pienempiä saaliseläimiä, kuten kaneja, peltopyitä ja kilpikonnia. Lyhyesti sanottuna neandertalien monimutkaiset metsästystekniikat osoittavat, että he olivat paljon älykkäämpiä kuin ihmisapinat, jollaisiksi neandertaleja aluksi luultiin.

Itse asiassa neandertalien aivot olivat 15 prosenttia suuremmat kuin meidän.

Litteät otsat merkitsivät kuitenkin sitä, että otsalohkolle, joka liittyy läheisesti muistin ja kielen kaltaisiin monimutkaisiin ajatteluprosesseihin, oli vähemmän tilaa.

Neandertaleilla oli kuitenkin todennäköisesti jonkinlainen kieli, vaikkei se ollut läheskään yhtä kehittynyt kuin meillä.

Myös pikkuaivot, joita käytetään pääasiassa liikkeiden koordinointiin, olivat pienemmät kuin meillä.

Muilta osin neandertalilaiset olivat kuitenkin älykkyydeltään nykyihmisen tasolla.

Viimeaikaiset löydöt ovat paljastaneet, että he tekivät vaatteita, kehittivät työkaluja ja ilmaisivat itseään taiteellisesti luolamaalauksilla ja vartalomaalauksilla sekä koristelivat itseään rannan simpukoista ja höyhenistä tehdyillä koruilla.

He elivät, työskentelivät, söivät ja nukkuivat yhdessä perheinä – jotka koostuivat luultavasti jopa kolmesta sukupolvesta – ja heidän tunne-elämänsä ja sosiaalinen älykkyytensä olivat kaikesta päätellen yhtä monivivahteisia ja pitkälle kehittyneitä kuin meillä.

Tutkijat eivät tiedä varmasti, miksi neandertalit katosivat maapallolta noin 30 000 vuotta sitten. On todennäköistä, että siihen vaikutti monia eri syitä, ja yhdessä ne syöksivät neandertalit perikatoon.

Vain muutamassa sadassa vuodessa ilmasto muuttui huomattavasti kylmemmäksi, mikä mullisti eläinten ja kasvien elämää rajusti. Neandertalit olivat luultavasti liian hitaita sopeutumaan uusiin olosuhteisiin osittain siksi, että Homo sapiens tunkeutui neandertalien metsästysalueille tehokkaampien työkalujensa - kuten sarvesta ja luusta tehtyjen jousien ja nuolien sekä ompeluneulojen - kanssa ja päihitti neandertalit.

Toinen johtolanka neandertalien lopun mysteeriin saatiin vuonna 2010, kun ruotsalainen tutkija Svante Pääbo kartoitti vuosikymmenien työn jälkeen ensimmäisenä maailmassa täydellisen neandertalilaisen genomin.

Samalta ajanjaksolta peräisin olevaan Homo sapiensin genomiin verratessa on selvää, että sisäsiittoisuus oli hyvin tyypillistä neandertaleille – luultavasti siksi, että he elivät pienemmissä ryhmissä kuin Homo sapiens.

Sisäsiittoisuus voi johtaa lukuisiin tauteihin ja heikentyneeseen immuunijärjestelmään, minkä vuoksi neandertalinihmiset olivat luultavasti erityisen alttiita monille uusille taudeille, joita Homo sapiens auttoi levittämään.

Svante Pääbon tekemä neandertalien genomin sekvensointi paljasti kuitenkin myös, että kyseinen ihmislaji elää meissä edelleen.

Homo sapiens lähti liikkeelle Afrikasta noin 120 000 vuotta sitten, jolloin se vaelsi Lähi-itään ja levittäytyi sitten ympäri maailmaa. Homo sapiens ja neandertalinihmiset jakoivat elinalueita useiden tuhansien vuosien ajan, ja Svante Pääbon geneettinen tutkimus osoitti, että nämä kaksi lajia paitsi elivät rinnakkain myös saivat lapsia yhdessä.

Tämä tarkoittaa sitä, että kaikki ihmiset – lukuun ottamatta niitä, joilla on Saharan eteläpuolinen syntyperä (Afrikan aavikoiden eteläpuolella) – kantavat noin yhdestä neljään prosenttia neandertalien DNA:ta.

Neandertalien perimän kartoitus on tuonut tutkijat lähemmäksi sen ihmislajin evoluution arvoituksen ratkaisemista, joka löytyi ensimmäisen kerran saksalaisesta kalkkikiviluolasta yli 150 vuotta sitten.

Museoissa eri puolilla maailmaa on vielä runsaasti palapelin palasia satojen yksilöiden luurankojen jäänteinä. Niiden DNA-analyysien avulla voidaan tulevaisuudessa piirtää entistäkin täydellisempi kuva neandertalinihmisestä.

Yksi maailman johtavista neandertalin tutkijoista, Rebecca Wragg Sykes, kirjoitti vuonna 2022 ilmestyneen kirjansa Neanderthal - Life, Death, Art and Love lopussa:

"Seuraavien kymmenen vuoden aikana huomaamme, että raollaan oleva ovi neandertalien monimutkaiseen historiaan ja biologiaan avautuu meille entistä enemmän."