Neandertalilaiset huolehtivat heikommistaan

Muutenkin huonokuntoisen neandertalinihmisen kuulovamma vahvisti tutkijoiden käsitystä siitä, että neandertalilaiset pitivät huolta heikoista lajitovereistaan.

Neandertalilaiset olivat ihmislaji, joka eli Euroopassa ja Aasiassa noin 140 000–30 000 vuotta sitten.

© ”Neandertalilaisperhe luolansa edessä”, Charles R. Knight, 1920. Public Domain.

Shanidar 1:ksi tai Nandyksi kutsutulta neandertalinihmiseltä puuttui toinen käsi, hänen toinen silmänsä oli sokea ja hän ontui – eikä siinä kaikki.

Shanidar 1:n kallo ja muut jäännökset löydettiin Pohjois-Irakista vuonna 1957. Uusissa tutkimuksissa on nyt ilmennyt, että hän oli kuulovammainen tai mahdollisesti jopa täysin kuuro.

Washington Universityn tutkijoiden raportti tutkimuksesta julkaistiin Plos One -tiedejulkaisussa.

Shanidar 1 eli vanhaksi

Huolimatta lukuisista vammoistaan noin 52 000 vuotta sitten elänyt Shanidar 1 saavutti kunnioitettavan 40–50 vuoden iän.

Ilmeisesti Shanidar 1 eli niin vanhaksi siksi, että hänen yhteisönsä muut jäsenet pitivät hänestä huolta. Tutkijat ovat esittäneet teorian jo aiemmin, mutta havainto Shanidar 1:n kuulovammasta vahvistaa teorian.

Lajitoverit pitivät huolta

”Kuuroutensa vuoksi hän olisi voinut olla helppo saalis seudun petoeläimille, minkä vuoksi hän oli riippuvainen muusta yhteisöstä selviytyäkseen”, kertoi tutkija Erik Trinkaus Science Dailylle.

Tutkimusraportin mukaan Shanidar 1:n riippuvaisuus lajitovereistaan osoittaa, että hän on saanut yhteisöltään merkittävää ”sosiaalista tukea”.