Muinainen fidget spinner? Vanha lelu sai uuden nimen

Pientä saviesinettä esiteltiin museossa 85 vuotta muinaisesta Mesopotamiasta peräisin olevana leluna. Nyt tutkijat ovat muuttaneet mielensä arvioituaan esineen uudelleen.

Kuvassa leikkikalu, joka osoittautuikin vaarallisemmaksi esineeksi.

© Oriental Institute of the University of Chicago

Vuoden hittilelun – fidget spinnerin eli sormihyrrän – suosion vanavedessä tutkijat kiinnittivät huomionsa esineeseen, jota on 85 vuoden ajan pidetty muinaisena leluna.

Poltetusta savesta valmistettu esine muistuttaa ensi näkemältä spinneriä.

Käsitys lelusta muuttui

Virhe huomattiin, kun kuraattorit olivat laajentamassa Chicagon yliopiston itämaiden laitoksen Mesopotamia-osastoa, jossa kolmikulmainen saviesine on ollut esillä. Sitä on pidetty leluna, jossa on koristeena kolme eläimenpäätä.

Nyt on tultu kuitenkin siihen tulokseen, että kyseessä on ”taistelunuijan pää”.

Saviesine muuttui siis lelusta aseeksi, joka on peräisin ajalta 2000–1800 eaa.

Jumalten ase

Nuijan pääksi arveltu ase on valmistettu Eshunnan muinaiskaupungissa, joka sijaitsi nykyisen Irakin alueella.

Tuon ajan lyömäaseiden päitä ei yleensä ollut tehty savesta, sillä se oli liian haurasta, kun tarkoitus oli iskeä vihollisen pää hajalle.

Aseiden päät oli siksi yleensä tehty kivestä. Tutkijoiden mukaan tämä saviase on kuitenkin samanmuotoinen ja -näköinen kuin saman aikakauden kiviset nuijan päät.

Myös esineen löytöpaikka viittaa siihen, että kyseessä on ase. Se nimittäin löytyi temppelin alueelta, ja toisella vuosituhannella ennen ajanlaskumme alkua taistelunuijia pidettiin jumalten aseina, kirjoittaa Live Science.