Shutterstock
Liekkejä

Milloin ensimmäinen nuotio sytytettiin?

Tutkijat ovat pitkään kiistelleet siitä, milloin ihmiset oppivat tulenteon taidon. Uudentyyppinen tekoäly voi auttaa pääsemään lähemmäksi oikeaa vastausta.

Tutkijat ovat pohtineet vuosikymmeniä, milloin tarkalleen ihminen alkoi käyttää tulta. Arkeologiset todisteet ovat vähäisiä ja epävarmoja. Tähän asti yksi selvimmistä todisteista on peräisin noin 300 000 vuoden takaa marokkolaisesta luolasta, josta arkeologit ovat löytäneet palanutta piikiveä sekä ihmiskallojen jäännöksiä.

Ranskalaisen paleoantropologin Jean-Jacques Hublinin mukaan kivet ovat varhaisen Homo sapiensin keihäänkärkiä.

Toinen, kiistellympi löytö tehtiin Etelä-Afrikasta vuonna 2012, kun yhdysvaltalaiset tutkijat Bostonin yliopistosta analysoivat erään luolan pohjaa ja löysivät mikroskooppisia jälkiä palaneista eläinten luista sekä kasvien tuhkaa.

Löytö viittaa siihen, että Homo erectus -ihminen on ehkä valmistanut luolassa ruokaa jo noin miljoona vuotta sitten.

VIDEO: Tuli loi ihmisen

Jälkiä tulesta uudella tekniikalla

On kuitenkin mahdollista, että ihminen on kesyttänyt tulen vieläkin aiemmin. Siitä on antanut viitteitä israelilaisten tutkijoiden kesäkuussa 2022 julkaisema keinoäly, joka pystyy tunnistamaan näkymättömiä jälkiä ihmisten tekemästä tulesta.

Tutkijat kouluttivat tekoälyä lämmittämällä ensin piikiveä ja antamalla sitten algoritmin tunnistaa hienoiset muutokset kivessä UV-valossa.

Sitten tekoäly pantiin analysoimaan arkeologiselta alueelta löytyneitä muinaisia piityökaluja, ja se osoitti, että useita kiviä oli kuumennettu noin 400 asteeseen. Tämän jälkeen on pystytty perinteisillä menetelmillä varmistamaan, että kiviä on poltettu jopa yli miljoona vuotta sitten – ja polttaja on ehkä ollut varhainen ihmislaji.

Tutkijat toivovat nyt, että keinoälyn avulla voidaan löytää uusia todisteita varhaisten ihmisten tulenkäytöstä ja näin hankkia lisää tietoa siitä, milloin ihmiset oppivat tulenteon taidon.