Arkeologi Andrea Zeeb-Lanz pystyy 17 vuoden tutkimusten perusteella liiankin hyvin kuvittelemaan, mitä kammottavaa Lounais-Saksassa sijaitsevassa Herxheimissa tapahtui noin 7 000 vuotta sitten.
”Verta on täytynyt olla paljon – veressä ovat olleet luut ja myös paikalla olijat”, selittää Zeeb-Lanz, joka on vuodesta 2003 johtanut Saksan arvoituksellisimman ja kiistellyimmän kivikautisen kohteen kaivauksia.
Zeeb-Lanz on tutkinut enemmän luita kuin moni arkeologi ehtii uransa aikana nähdä.
Tähän mennessä Herxheimista on nimittäin kaivettu esiin jo lähes 80 000 luunkappaletta.
”Olen varma siitä, että verilöyly teki suuren vaikutuksen rituaaliin osallistuneisiin ihmisiin – niin katsojiin kuin rituaalin suorittajiinkin”, Zeeb-Lanz kertoo HISTORIA-lehdelle.
”Verta on täytynyt olla paljon – veressä ovat olleet luut ja myös paikalla olijat.” Andrea Zeeb-Lanz, kaivausten johtaja
Zeeb-Lanz on sitä mieltä, että Herxheimissa on surmattu raa’asti ja paloiteltu järjestelmällisesti jopa tuhat miestä, naista ja lasta.
Herxheimistä on löydetty useiden kaivausvuosien aikana tuhansia ihmisluita.
Vuosien huolellisten tutkimusten jälkeen tutkijoiden on nyt onnistunut selvittää, keitä tekijät ja uhrit olivat.
Hiljattain julkaistut tutkimustulokset paljastavat Herxheimin synkästä esihistoriasta yllättäviä seikkoja.
Keramiikka viittasi viljelykulttuuriin
Kun kaivaukset vuonna 1996 alkoivat Herxheimissa Rheinland-Phalzin osavaltiossa, mikään ei viitannut karmeaan verilöylyyn.
Kunta aikoi perustaa uuden teollisuusalueen, ja koska asukkaat olivat aiemmin ilmoittaneet löytäneensä paikalta ihmisen luita, paikka päätettiin ennen rakennustöitä tutkia arkeologisesti.
Kaivannon tutkitut osat on merkitty keltaisella.
Maan alla piili verinen salaisuus
Kun arkeologit löysivät Herxheimista ensimmäiset luut, he eivät tajunneet alueen olevan niin suuri, että sitä kaivettaisiin vielä 24 vuoden päästä.
Kaivaukset aloitettiin Herxheimissa vuonna 1996, kun paikalle oli määrä tulla teollisuusalue.
Arkeologit löysivät heti kaksi vierekkäistä kaivantoa, jotka muodostivat puoliympyrän, ja useiden asumusten jäännökset.
Kaivannoissa oli useissa kohdassa maasiltoja, joita pitkin jopa neljä metriä syvät kuopat oli ollut mahdollisuus ylittää rituaalin aikanakin.
Sisempää kaivantoa oli 350 metriä ja uloimpaa vain 234 metriä, koska ylityspaikkoja oli niin pitkälti.
Puoliympyrän pohjoisosassa ei ole tehty kaivauksia, mutta kaivantojen olemassaolo on saatu selville magneettikentän vaihteluja rekisteröivällä magnetometrilla.
Kun kaivinkone oli kuorinut pintamaan, näkyviin tuli vanhoja kaivantoja, ja niiden pohjasta paljastui pian runsaasti luita, joita löydettiin myöhemmissä kaivauksissa tuhansia.
”Silloin selvisi, että alue oli hyvin poikkeuksellinen ja ainutlaatuinen”, Andrea Zeeb-Lanz kertoo.
Tutkimuksissa havaittiin melko pian kaksi rinnakkaista muutaman metrin päässä toisistaan kulkevaa kaivantoa, jotka muodostivat puoliympyrän. Kaivantojen läheisyydestä löytyi merkkejä asuinrakennuksista.
Kaivannoilla oli pituutta 584 ja syvyyttä jopa neljä metriä.
Luiden lisäksi niissä oli suuria määriä ruukunsirpaleita, joista oli pääteltävissä, miltä ajalta luukerrokset olivat peräisin.
Ruukut olivat olleet alaosastaan pyöreitä, ja ne oli koristeltu yksinkertaisilla nauhaornamenteilla, mikä todisti niiden edustavan nauhakeraamista kulttuuria (saksaksi Linienbandkeramischekultur, LBK).
Kaivauksissa löytyneiden saviruukkujen koristelun perusteella tekijät edustivat nauhakeraamista kulttuuria.
Kulttuuri vaikutti Euroopassa noin vuosina 5500 eaa. – 4900 eaa.
”LBK-kulttuurin edustajat asettuivat ensimmäisenä Euroopassa pysyvästi aloilleen viljelemään maata.
LBK-kulttuurin juuret olivat Lähi-idässä, mistä Unkariin vaeltaneet ihmisyhteisöt ryhtyivät valmistamaan kulttuurille tunnusomaista keramiikkaa ja tietyntyyppisiä kivikirveitä”, Zeeb-Lanz kertoo.
Maanviljely omaksuttiin Euroopassa vain kahdessasadassa vuodessa sen pohjoisosia lukuun ottamatta.
Eroa etelän ja pohjoisen välillä selittää, se, että nauhakeraamisessa kulttuurissa suosittiin hyvin hedelmällisiä lössimaita, joita Pohjois-Euroopassa on niukalti.
Nauhakeramiikan tekijät ovat monin paikoin jättäneet jälkeensä merkkejä pienistä ja suurista asutuskeskittymistä, keramiikkaa ja kivityökaluja, mutta muualla ei ole tehty sellaisia löytöjä kuin Herxheimissa, mistä löydettyjen luiden analyyseissa on paljastunut kammottavia yksityiskohtia.
Lihakset ja jänteet irrotettiin luista
Kaivantoja tutkittaessa löydettiin käsittämättömiä määriä ihmisluita. Niitä oli noin 75 500 kappaletta.
Kaivannoista löytyi 7 000 vuotta vanhoja luita ja ruukun sirpaleita.
Kalloja
Kaivannoissa oli valtavia määriä ihmisten luita. Monin paikoin oli myös kallojen kalottikasoja.
Rikottuja ruukkuja
Kaivantoon oli luiden joukkoon heitetty saviruukkuja, jotka olivat rikkoutuneet tai rikottu.
Juhla-aterian rippeet
Kaivantojen pohjalta löytyi ihmisten luiden lisäksi ilmeisesti seremonian yhteydessä juhla-aterialla nautittujen nautojen luita.
Kun luita tutkittiin lähemmin, niistä löytyi jälkiä, jotka kertoivat, että lihakset ja jänteet oli leikattu niistä irti piiveitsellä.
Sitten puhdistetut luut oli murskattu järjestelmällisesti todennäköisesti kivellä hakkaamalla. Murtumapintojen ulkonäkö kertoo, että luut oli rikottu tuoreena.
Raajojen ja vartalon luiden palasien lisäksi kaivannoissa oli satoja kalloja – tai pikemminkin niiden osia.
Muiden luiden tavoin myös kallot oli puhdistettu pehmytkudoksista terävällä työkalulla.
Sen jälkeen kasvojen luut oli hakattu irti niin, että jäljelle jäi vain kalotti eli kallon lakiosa.
Kalotit olivat ainoita osia, joita ei ollut murskattu, ja ne oli yleensä asetettu kaivantoon laki alaspäin niin, että ne näyttivät maljoilta.
Tähän mennessä kaivauksissa on löydetty viitisensataa kallon kalottia.
Muiden luulöytöjen sekä sen perusteella, että osa kaivannoista on vielä tutkimatta, on ilmeistä, että Herxheimiin on haudattu ainakin tuhannen ihmisen luut.
Andrea Zeeb-Lanzin mukaan joukossa on sekä miesten ja naisten että lasten luita.
Suurin osa vainajista on ollut teini-ikäisiä tai 20–30-vuotiaita nuoria aikuisia.
Nuorten yksilöiden suuri määrä osoittaa, että kyse ei ole luonnollisesti kuolleista vainajista, koska kivikauden kalmistoista löydetään harvemmin näiden ikäryhmien edustajien luita.
Nauhakeraamiselta ajalta on löydetty ilmeisesti heimojen välienselvittelyjen seurauksena syntyneitä pienempiä joukkohautoja.
Herxheimin luissa ei taas ollut kylkiluihin juuttuneita nuolenkärkiä eikä nuijan iskun murskaamia kalloja, jotka olisivat voineet viitata siihen suuntaan, että luut olisivat taisteluissa surmattujen.
Tutkijoiden ihmetys vain kasvoi, kun vainajien luille tehtiin strontiumanalyysi, joka kertoi, mistä uhrit olivat kotoisin.
Uhrit hakattiin säpäleiksi
Herxheimin kaivannoista on löydetty lähes 80 000 ihmisluun palaa.
Niissä olevat jäljet kertovat, että vainajien luut puhdistettin ensin pehmytkudoksista, minkä jälkeen ne kaikki murskattiin saman kaavan mukaan.
Syytä järjestelmälliseen ruumiiden tuhoamiseen ei tiedetä.
Moni seikka viittaa kuitenkin siihen, että oli tärkeää, ettei vainajia enää voitu yksilöidä ja tunnistaa vaan niistä tuli yhtenäistä massaa.
Lihakset ja jänteet irrotettiin järjestelmällisesti kaikista luista. Selkeät viiltojäljet paljastavat, että työhön käytettiin piikivestä lohkottua terää, joka saattoi olla upotettu puukahvaan (kuvassa alhaalla moderni jäljitelmä).
Puhdistetut luut murskattiin pienemmiksi paloiksi raskaalla kivinuijalla. Luista on erotettu myös merkkejä siitä, että niitä on hakattu jonkinlaisen alkeellisen kivialasimen päällä.
Pää sai erityiskäsittelyn
Iho avattiin niskasta nenänvarteen ulottuvalla viillolla. Sen jälkeen iho ja ja hiukset revittiin irti kallosta.
Pää sai erityiskäsittelyn
Silmät ja kieli poistettiin ja kasvojen alaosan luut nakuteltiin irti suurin piirtein kulmakaaria myöten.
Pää sai erityiskäsittelyn
Jäljelle jäi kallon lakiosa eli kalotti, josta aivot koverrettiin pois. Kaloteista moni oli löydettäessä ylösalaisin. Yhden teorian mukaan niitä on ehkä käytetty maljoina.
Analyysin tulos yllätti
Herxheimin joukkohaudan arvoituksen selvittämiseksi arkeologit turvautuivat tuoreimpiin analyysimenetelmiin: strontium- ja dna-analyysiin.
Strontium on alkuaine, jonka isotooppeja eli atomipainoltaan erilaisia muotoja on kallioperässä eri määriä eri alueilla.
Kun kivi rapautuu, strontiumia vapautuu pohjaveteen, jota ihmiset ja eläimet juovat, ja sitoutuu osaksi ihmisen kudoksia.
Jokaisella alueella on siksi oma eräänlainen strontiumprofiili eli strontiumisotooppisuhde, joka toistuu myös siellä eläneiden ihmisten hampaissa ja muissa luissa.
Kun Herxheimin 83 vainajan hampaiden strontiumisotooppien suhde analysoitiin, tulos oli yllättävä: Suurin osa tutkituista yksilöistä ei ollut voinut syntyä tai kasvaa Herxheimissa.
Vielä yllättävämpää oli se, ettei profiili täsmännyt mihinkään muuhun aiemmin tutkittuun nauhakeraamiseen viljelijäyhteisöön.
”Korkeat strontiumarvot, joita löydettiin 90 prosentilla analysoiduista yksilöistä, osoittavat, että nämä yksilöt asuivat ja kasvoivat graniitti- tai gneissivuorilla, ja loput olivat kotoisin hiekkakivivuorilta”, Andrea Zeeb-Lanz selittää.
Uhrit olivat peräisin ainakin viideltä eri alueelta.
Zeeb-Lanzin mukaan lähimmät hiekkakivivuoret sijaitsevat 18 kilometrin päässä Herxheimista, kun taas graniitti- ja gneissivuoria tavataan noin 60 kilometrin päässä.
Uhrit saattoivat tietysti myös olla myös kauempana olevilta vuoristoseuduilta.
Pitkä etäisyys Herxheimiin ei kuitenkaan ollut ainoa outous.
”Iso ongelma oli se, ettemme ole löytäneet tältä ajalta asutusta vuorilta, sillä LBK-kansa asui aina laaksoissa ja tasangoilla”, Zeeb-Lanz selittää.
Dna-analyysi romutti teorian
Erikoiset strontiumtulokset saivat tutkijat epäilemään, että uhrit olisivat voineet olla paikallisia metsästäjä-keräilijöitä.
Euroopassa oli vallalla pyyntikulttuuri nauhakeraamisen kulttuurin levitessä sinne, ja saattaa olla, että metsästäjä-keräilijöihin suhtauduttiin torjuvasti.
Silloin uhreilla olisi pitänyt olla erilainen perimä kuin nauhakeraamisen kulttuurin edustajilla.
Kun dna-analyysin tulokset saatiin, yllätys oli jälleen suuri: uhrien dna vastasi nauhakeraamiikan tekijöiden dna:ta. Ryhmillä oli siis yhteiset juuret.
Andrea Zeeb-Lanzin mukaan tämä voi viitata siihen, että LBK-kansan tullessa Keski-Eurooppaan osa luopui viljelystä, siirtyi vuorille ja alkoi elää metsästyksellä ja keräilyllä.
Tämä on voinut aiheuttaa vihollisuuksia perinteitä noudattavien ja niistä luopuneiden välillä.
Zeeb-Lanzin mukaan luiden joukosta löydetyt keramiikan sirpaleet vastasivat onneksi moneen kysymyksen. Keramiikka oli yleisesti korkeatasoista ja arvokasta.
Kun koristelua tutkittiin, havaittiin, että noin 25 prosenttia astioista oli peräisin nauhakeraamisista yhteisöistä Rheinland-Pfalzin ulkopuolelta.
Keramiikka oli peräisin punaisilta alueilta.
Sirpaleet paljastivat kotipaikat
Kun kaivannoista luiden joukosta löydettyjä keramiikan sirpaleita tutkittiin, havaittiin, että noin neljännes oli peräisin muualta kuin Herxheimista.
Koristelu ja savimassa osoittivat, että ne olivat jopa useiden satojen kilometrien päässä eläneiden nauhakeraamisten yhteisöjen tekemiä.
Arkeologit päättelivät, että osa surmaajista oli peräisin keramiikan alkuperäseuduilta ja että he olivat tuoneet astiat mukanaan Herxheimiin.
”LBK on Euroopan esihistorian parhaiten tutkittu kulttuuri, joten tiedetään, millaisia koristeluja missäkin käytettiin. Siksi voidaan sanoa, että keramiikka oli peräisin jopa 400 kilometrin päästä Herxheimista”, Zeeb-Lanz selittää.
Zeeb-Lanzin mukaan irvokkaaseen verilöylyyn oli ottanut osaa väkeä ainakin kahdeksasta nauhakeraamisesta yhteisöstä, jotka asuivat jopa useiden satojen kilometrien säteellä Herxheimista.
Vuoristolaiset vangittiin tapettaviksi
Andrea Zeeb-Lanz on yrittänyt löytöjen ja analyysien pohjalta rekonstruoida, mitä Herxheimissa tapahtui 7 000 vuotta sitten.
Luiden radiohiiliajoitus osoittaa, että ne on haudattu kaivantoihin vuosien 5050 eaa. ja 5030 eaa. välillä.
Kaivausten ja ajoitusten perusteella Herxheimissa tiedetään olleen useita nauhakeraamisen kulttuurin asuinrakennuksia jo noin 250 vuoden ajan.
”Kyse ei ollut silti koskaan isosta asutuksesta, pikemminkin pienestä kylästä”, Zeeb-Lanz toteaa ja sanoo uskovansa, että asukkaita Herxheimissa oli tuohon aikaan enintään sata.
Verilöylyn tapahtuessa vuoden 5050 eaa. tienoilla Herxheim oli kuitenkin lähes hylätty.
Tuolta ajalta alueelta tunnetaan vain muutamien rakennusten jäännökset.
”Koko yhteisö otettiin vangiksi ikään tai sukupuoleen katsomatta.” Andrea Zeeb-Lanz, kaivausten johtaja
Zeeb-Lanzin mukaan alue oli muuttunut rituaalipaikaksi, missä nuorakeraamiset yhteisöt läheltä ja kaukaa tapasivat toisensa lujittaakseen siteitään karmaisevassa seremoniassa.
Tutkijoiden todennäköisimmän teorian mukaan usea nuorakeraaminen yhteisö kokoontui Herxheimiin ennalta sovittuna ajankohtana ja toi mukanaan ihmisiä uhrattavaksi juhlallisuuksissa.
Uhrit rituaaliin hankittiin viljelijöiden näkökulmasta ”rappeutuneista” eli viljelystä luopuneista vuoristoseutujen metsästäjä-keräilijäyhteisöistä.
”Näyttää siltä, että koko yhteisö otettiin vangiksi ikään tai sukupuoleen katsomatta”, Zeeb-Lanz selittää.
Vangit – miehet, naiset ja lapset – kuljetettiin Herxheimiin, missä verisen seremonian valmistelut olivat varmasti jo käynnissä.
Kaivantoja kaivettiin, rovioita sytytettiin ja ruokaa valmistettiin. Zeeb-Lanzin teorian mukaan vangit komennettiin jonoon, minkä jälkeen heitä alettiin tappaa.
”Luurangot ovat niin sirpaleina, että kuolintapaa on mahdotonta määrittää. Uhrit voi olla kuristettu, surmattu pistämällä sydämeen tai ehkä myrkytetty – ihmisen voi tappaa niin monella tavalla.
Varmuudella voidaan sanoa vain se, että uhreja ei surmattu iskemällä heitä päähän, sillä löydetyt noin 500 kalottia ovat kaikki ehjiä eli niissä ei ole kuolinhetkellä syntyneitä vammoja”, arkeologi selittää.
Nauhakeraamiselle kulttuurille ovat ominaisia savifiguurit, joille oli hahmoteltu vaatteet.
Kun uhrit oli surmattu, heidän kätensä, jalkansa ja päänsä hakattiin irti, minkä jälkeen selkäranka irrotettiin, jotta torso oli helpompi avata.
Seuraavaksi luista leikattiin ja kaavittiin irti kaikki pehmytkudokset, minkä jälkeen luut murskattiin.
Myös päät puhdistettiin, minkä jälkeen kallosta irrotettiin kasvojen ja kallon alaosan luut niin, että jäljelle jäi vain laki eli kalotti. Kaikki luut heitettiin lopuksi ennalta kaivettuun kaivantoon.
Verilöyly huipentui juhla-ateriaan
Kun uhrit oli tapettu – tai jo tappamisen aikana – osallistujat söivät ja juhlivat.
Aterioinnista on löydetty todisteita luukaivannoista.
Niistä on kaivettu esiin leipäviljan jauhamiseen käytettyjä jauhinkiviä ja nautakarjan, lampaiden, vuohien ja villieläinten luita.
Eläinten luissa on teurastamisesta ja paloittelusta tulleita viiltojälkiä, ja osassa on myös merkkejä tulesta eli ilmeisestä kypsentämisestä.
Kaivannoissa myös esiintyvät tuhka ja hiilet viittaavat siihen, että ruoka valmistettiin todennäköisesti avotulella lähistöllä.
Andrea Zeeb-Lanzin mukaan paikalle on tuotu ruokaa myös saviruukuissa, joita on löydetty kaivannosta rikottuina.
Eläinten luiden joukosta on tunnistettu ainakin 13 teurastetun ja syödyn koiran jäännökset, mikä on hyvin epätavallista:
”LBK-yhteisöt eivät yleensä syöneet koiria. Ne olivat lemmikkejä, ihmisten ystäviä, eikä ystäviä syöty!” Zeeb-Lanz selittää.
Hän on varma, että ateria on ollut osa tuntematonta uskonnollista rituaalia, joka on huipentunut ihmisuhreihin.
Juhlien päätteeksi kaikki mukana tuodut astiat on rikottu. Myös kivikirveet ja muut työkalut on murskattu.
Raskaita jauhinkiviä on ollut vaikea saada muuten hajalle, joten ne on ensin jouduttu kuumentamaan nuotiossa, jolloin kiviaines on muuttunut hauraaksi ja ne on on ollut helppo saada hajalle yhdellä iskulla.
Kaikki jäännökset on heitetty kaivantoon, joka on sitten heti peitetty.
Tämän jälkeen vain juhlaan osallistuneet ovat tienneet, mitä Herxheimiin kätkeytyi.
Kaivausten perusteella tiedetään, että nauhakeraamikot rakensivat isoja taloja puusta.
Raa’at viljelijät rakensivat jättitaloja
Nauhakeramiikkaa valmistanut väestö omaksui maanviljelyn ensimmäisenä Euroopassa.
Se suosi lössimaita ja rakensi taidokkaita isokokoisia taloja.
Hedelmällinen maaperä veti noin 5 500 vuotta sitten puoleensa nauhakeraamisen kulttuurin jäseniä Lähi-idästä Eurooppaan.
Lössi on hienojakoista kivennäismaata, jota oli kantautunut ilman mukana Pohjois-Euroopan arktisilta seuduilta Etelä-Belgiasta itään ulottuvalle alueelle.
Nauhakeramiikan tekijät suosivat lössiä, koska se oli hyvin ravinteikasta ja pidätti tehokkaasti vettä.
Lössi teki viljan, ohran ja palkokasvien viljelystä helppoa ja sai viljelijät asettumaan pysyvästi aloilleen.
Euroopasta on löydetty tuhansia nauhakeraamisen kulttuurin asumuksia.
Kaivaukset osoittavat, että nämä ensimmäiset peltoviljelijät olivat myös erittäin taitavia rakentajia.
”He olivat rakennustaitoisia ja pystyttivät valtavia taloja, joilla oli pituutta 20–50 metriä”, Andrea Zeeb-Lanz selittää.
Zeeb-Lanzin mukaan he osasivat myös kehrätä lankaa ja kutoa kankaita, mikä kuvastuu keramiikassa:
”Heillä oli uskonnollisia käsityksiä ja he uskoivat todennäköisesti kuoleman jälkeiseen elämään, koska he eivät vain haudanneet vainajiaan kauniisti vaan myös varustivat haudat keramiikalla, koruilla, kivikirveillä ja ruoalla.”
Teoria ihmissyönnistä kumottu
Useat tutkijat ovat ehdottaneet Herxheimin kaivausten ja tutkimusten aikana, että kyse olisi ollut jonkinlaisesta ylenpalttisesta ihmissyöntirituaalista.
Ihmissyönti olisi voinut selittää sen, miksi vainajilta on irrotettu lihat luista.
Teorian mukaan luut on murskattu, jotta on päästy käsiksi luuytimeen. Kannibalismiteoria selittäisi myös sen, miksi joissakin ihmisluissa on merkkejä tulesta: ne on paahdettu lihan kypsentämiseksi.
”Laskin kerran, kuinka paljon lihaa ja rasvaa vain sadasta ihmisestä saisi.” Andrea Zeeb-Lanz, kaivausten johtaja
Andrea Zeeb-Lanz ei pidä teoriaa ihmissyönnistä uskottavana. Hänen mukaansa uhreja on ensinnäkin ollut siihen liian paljon:
”Laskin kerran, kuinka paljon lihaa ja rasvaa vain sadasta ihmisestä saisi lapset mukaan luettuna.
Tulokseksi sain noin 3 000 kiloa lihaa ja 1 300 kiloa rasvaa”, sanoo Zeeb-Lanz. Hän toteaa, että Herxheimissa tapetuista saadun valtavan lihamäärän syöminen olisi merkinnyt, että kyseessä olisi ollut massatapahtuma:
”Siihen olisi vaadittu koko Euroopan LBK-väestö!”
Zeeb-Lanz ei siksi kannata aluksi vahvana pidettyä kannibalismiteoriaa.
Veriseremonia jumalien kunniaksi
Andrea Zeeb-Lanz uskoo, että ihmiset surmattiin pelkästään uskonnollisista syistä.
Nauhakeraamisia yhteisöjä on mahdollisesti uhannut tuntematon katastrofi tai kriisi, joka on saanut heidät tarjoamaan jumalille kalleinta mahdollista uhria eli ihmiselämää.
”Ehkä he uskoivat, että raskas uhri saisi jumalat myötämielisemmiksi tai että rituaali vahvistaisi yhteisöä. Sitä ei koskaan saada varmasti selville”, arkeologi myöntää.
Zeeb-Lanz muistuttaa, että rituaali on voinut toistua useiden vuosien aikana, jolloin uhreja on ollut kerralla vain joitakin satoja.
Toisaalta selvästi yhteen kuuluvia ruukunsirpaleita ja luunpaloja on löydetty kaivannoista, joilla on etäisyyttä enimmillään sata metriä.
”Se merkitsee, että luu- ja keramiikkalöydöt on heitetty kaivantoihin samaan aikaan ja niiden täytyy olla siksi peräisin samasta tapahtumasta”, selittää Zeeb-Lanz, joka ei siksi usko, että seremonioita oli kovin monia.
Uhrien ruumiiden ja luiden järjestelmällinen tuhoaminen voi Zeeb-Lanzin mukaan johtua siitä, että ruumiit haluttiin jollain lailla muokata esineiksi, jotka eivät enää tuoneet mieleen ihmistä.
Ehkä samasta syystä tekijät irrottivat kalloista kasvojen luut eli juuri sen osan ihmistä, josta yksilö voidaan tunnistaa.
Uhrien kalloista muovattiin tässä yhteydessä aivan eri esine: malja.
Tuho kohdistettiin myös rituaalissa käytettyihin työkaluihin.
Kaikesta päätellen mitään ei piilotettu kaivantoihin alkuperäisessä muodossaan.
Kaivon pohjalta löytyi sotavankien ruhjottuja jäännöksiä.
Muuallakin murskattiin vainajien luita
Nuorakeraaminen kulttuuri ei ole suinkaan ihmisen historian ainoa kulttuuri, jossa tavattiin rikkoa ihmisluita.
Muun muassa eurooppalaiset siirtolaiset kuvailivat 1800-luvulla, miten Australian alkuperäisasukkaat irrottivat vainajilta lihat ja rikkoivat luut päästäkseen käsiksi luuytimeen.
Pehmytkudokset haudattiin, ja luut jäivät omaisille. Tapa oli kiinteä osa aboriginaalien hautausrituaaleja.
Vuonna 2019 strontiumanalyysit paljastivat, että Meksikossa kaivon pohjalta mayavaltakunnan kaupungin Uxulin läheltä löydetyt 1 400 vuotta vanhat luut kuuluivat vähintään 150 kilometrin päästä siepatuille sotavangeille.
Uhrit oli paloiteltu, minkä jälkeen heidän luunsa oli rikottu.
Löydön tehneen arkeologin Nicolaus Seefeldin mukaan menettelyllä oli korostettu mayojen valtaa ja voimaa.
Etelä-Amerikan intiaanit uhrasivat ihmisiä jumalille satoja vuosia.
Tulevaisuus voi tuoda vastauksia
Vaikka Andrea Zeeb-Lanz on osallistunut Euroopan esihistorian kammottavimpiin lukeutuvan tapahtuman tutkimiseen, se ei ole järkyttänyt häntä suuresti:
”Olen tavallaan tottunut ajatukseen siitä, että satoja ihmisiä tapettiin rituaalisesti ja paloiteltiin.
Näen sen erikoisena uskonnollisena ja rituaalisena tapahtumana enkä usko, että tekijät olivat mitään ’julmia villejä’.
Kun kyse on rituaaleista ja uskonnosta, ihmiset tekevät outoja asioita myös nykyisin”, toteaa arkeologi, jota on kylläkin yllättynyt uhrien suuresta määrästä:
”Nämä erikoiset rituaalit heijastavat mielestäni laajaa ja mutkikasta maailmankuvaa.
Se, että ihmisiä uhrattiin ja heidät pilkottiin kuoleman jälkeen, on vain osa suurempaa kokonaisuutta.”
Yksi kysymyksistä, joihin Zeeb-Lanz ei ole saanut vastausta, on se, miksi rituaalipaikaksi valikoitui juuri Herxheim.
”Maisema on tyypillinen LBK-asutukselle: pieni, hieman viettävä tasanko, lähellä kaksi pientä vesistöä sekä hyvää lössimaata.
Maantieteellisesti ja geologisesti vastaavia LBK-asutuksia on satoja, joten mistään ei käy ilmi, miksi juuri tämä paikka on valittu.”
Zeeb-Lanz on kuitenkin melko varma siitä, että Herxheim on erottunut joukosta jollain lailla: ”On hyvinkin mahdollista, että Herxheimin kaltaisia uhripaikkoja on muitakin.
Olen kuitenkin vakuuttunut siitä, että Herxheimissa suoritetut rituaalit olivat niin erityisiä, että niihin turvauduttiin harvoin.”
Herxheimissa voi piillä muitakin yllätyksiä, sillä kaivantoja ei ole tutkittu kokonaisuudessaan, vaan osa on vain kartoitettu geofysikaalisilla menetelmillä.
Uusiin kaivauksiin ryhdytään, kun käytössä on jonain päivänä sellaista uutta tekniikkaa ja uusia menetelmiä, joilla loputkin Herxheimin salaisuuksista saadaan varmasti selville.