Keski-Euroopan varhaisin taistelu käytiin Saksassa
Arkeologit ovat tutkineet luita ja aseita, jotka ovat antaneet uutta tietoa Keski-Euroopan ehkä varhaisimmasta taistelusta.

Tollensejoen varrella Pohjois-Saksassa kuoli noin sata miestä taistelussa. Arkeologit ovat löytäneet paikalta muun muassa kalloja ja luita, aseita, leikkuutyökaluja, nuppineuloja ja lippaan.
Saksalaisarkeologit uskovat ratkaisseensa Tollensejoen varrelta vuodesta 1996 lähtien löydettyjen kallojen ja luiden arvoituksen.
Luiden löytöpaikalta ei ole löytynyt merkkejä asutuksesta, vaan siellä käytiin Saksan kulttuuriperinnöstä vastaavan viranomaisen edustajan mukaan pronssikaudella todennäköisesti Alppien pohjoispuolisen Euroopan suurin taistelu.
Aseet pystyivät tekemään pahaa jälkeä
”Jos kaikki löydetyt esineet todella liittyvät samaan tapahtumaan, kyseessä on tuon ajan suurin Keski-Euroopassa käyty taistelu”, toteaa arkeologi Thomas Terberger Science-lehdessä.
Käsitys perustuu muun muassa puuaseisiin, joita joenpenkalta on löydetty luiden lisäksi. Terbergerin raportin mukaan tutkijat ovat varmoja, että löydetyt vasaran kaltaiset aseet ovat voineet aiheuttaa vakavia vammoja.
Kaivauspaikalta ei ole löydetty keramiikkaa, mikä myös viittaa siihen, että siellä ei ollut pysyvää asutusta.