Oliko juoksuhaudoissa joulurauha?

Kerrotaan, että ensimmäisen maailmansodan aikana saksalaiset ja brittiläiset sotilaat solmivat jouluksi aselevon ja vaihtoivat keskenään lahjoja. Onko tarina totta?

Länsirintama, Ranska, joulukuu 1914. Saksalaiset sotilaat unohtivat hetkeksi sodan kauhut ja viettivät rauhaisaa joulua rintamalla Ranskassa.

”Kello kuusi ammunta lakkasi ja tuli aivan hiljaista”, kirjoitti tuntemattomaksi jäänyt brittisotilas The Times -lehdessä 1. tammikuuta 1915. Hän oli taistelemassa Ranskassa ensimmäisessä maailmansodassa ja kuvaili, miten sotatoimet saksalaisia vastaan yhtäkkiä taukosivat viikkoa ennen jouluaattoa.

”Istuimme nuotion äärellä koko illan, ja noin kello 23 eräs jalkaväen upseeri kertoi, että taistelut oli lopetettu ja että miehet tapasivat toisiaan juoksuhautojen välisellä alueella”, sotilas jatkoi kertomustaan. Mitään ei ollut sovittu ennalta, kun miehet juuri ennen sodan ensimmäistä joulua lopettivat ampumisen. Tapahtumat jäivät historiaan ”joulun aselepona”.

Saksalaiset ja britit vaihtoivat lahjoja

Sotilas kertoi, että osapuolet kokoontuivat seuraavana aamupäivänä rintamalinjojen väliselle ei-kenenkään-maalle. Saksalaiset sotilaat kopauttivat yhä kantapäät yhteen ja olivat äärimmäisen kohteliaita, mutta varsinaista keskustelua ei syntynyt, koska osapuolet eivät taitaneet toistensa kieltä.

Lopulta esiin astui saksalainen, joka oli asunut joitakin vuosia Yhdysvalloissa ja osasi siten myös englantia. Miehet antoivat toisilleen tupakkaa ja pieniä lahjoja, ja eräs saksalaissotilas antoi kuvansa brittisotilaalle ja pyysi tätä lähettämään kuvan saksalaisen Liverpoolissa asuvalle tädille.

”Useimmat saksalaiset ovat reippaita ja iloisia, ja tuntuu niin tyhmältä joutua taistelemaan heitä vastaan”, kirjoitti toinen brittisotilas The Times -lehden samassa numerossa.

Tämä ei vetele!

Joulupäivän loppuessa keskiyöllä ryhdyttiin jälleen sotimaan ja väkivalta palasi rintamalle. Kun Britannian pääesikunta kuuli, että useissakin paikoissa rintamalla oli "vietetty yhdessä joulua", siellä oltiin raivoissaan. Sotilaille lähetettiin ohjeet, joiden mukaan veljeily vihollisen kanssa oli ankarasti kielletty.

Kun rintamasotilaat yrittivät saada aikaan vastaavanlaista joulurauhaa vuonna 1915, se onnistui vain hyvin harvoissa tapauksissa.

Joulu on perinteitä täynnä – lue lisää suuresta jouluteemastamme.