Ennen kuin keskiajan Euroopan kristityt pääsivät joulunviettoon, heidän piti paastota 40 päivää.
Paasto alkoi yleensä marraskuun puolivälissä, ja sen aikana pidättäydyttiin alkoholista ja eläinperäisistä ruuista, kuten lihasta, munista ja maitotuotteista.
Paaston tarkoitus oli valmistautua jouluun hengellisesti, ja sitä seurasi 12 päivää kestänyt joulunaika, joka alkoi 25. joulukuuta ja päättyi loppiaisena 6. tammikuuta.
Joulu ei ollut keskiajalla vielä iloinen perhejuhla, vaan se oli sekoitus pakanallisia ja kristillisiä tapoja.
Esimerkiksi jouluaatto oli keskiajalla harras päivä, joka päättyi keskiyön messuun.
Varsinainen joulunvietto alkoi joulupäivänä, ja siihen kuuluivat hilpeät juomingit ja syömingit, riehakkaat leikit, tanssi ja jopa nujakat.
Pakanallisia piirteitä sisältänyt joulunvietto äityi välillä niin railakkaaksi, että katolisen kirkon oli 1100-luvulla rauhoitettava tilannetta säätämällä joulurauha.
Yksi kristilliseen joulunviettoon sulautunut pakanallinen perinne oli joulukanto. Monilla Euroopan alueilla tulisijaan tuotiin suuri kanto, jonka piti palaa koko joulun ajan.
Joulukantoperinne oli luultavasti esikristillinen jäänne pohjoiseurooppalaisesta luonnonpalvonnasta.