Miksi keksittiin tekokuuset?

1800-luvulla alettiin valmistaa joulupuita hanhen ja joutsenen höyhenistä. Sittemmin höyhenet korvasi muovi. Miksi oikea kuusi on haluttu korvata tekopuulla?

Joulukuusen alkuperä on osin hämärän peitossa, mutta perinteestä on löydetty ensimmäiset kirjalliset maininnat 1400-luvulta Baltiasta ja vajaat sata vuotta myöhemmältä ajalta Pohjois-Saksasta.

Kuusipula Saksassa

Erityisesti saksalaisten keskuudessa joulupuun hankkimisesta tuli niin suosittu tapa, että siitä syntyi 1800-luvulla suoranainen ongelma. Tuohon aikaan ei kuusia kasvatettu erityisesti joulua varten, vaan joulupuuksi yksinkertaisesti katkaistiin suurten puiden latvoja. Puut jäivät eloon, mutta ne eivät enää kasvaneet korkeutta eikä niitä siksi voitu käyttää puuteollisuuden tarpeisiin. Tuloksena oli käyttökelvottomia metsäalueita ja puupula.

Höyhenkuusi pelasti metsät

Useissa Saksan valtioissa koetettiin rajoittaa joulupuiden hankintaa lainsäädännöllä. Yhteen talouteen ei esimerkiksi saanut hankkia enempää kuin yhden joulupuun. Se helpotti tilannetta jonkin verran, mutta vuoden 1845 vaiheilla keksittiin vaihtoehto, jonka oli määrä pelastaa Saksan metsät: höyhenistä tehty joulupuu.

Hanhi kuului Saksassa yleisiin ruokapöydän antimiin, ja sen höyhenet oli helppo pujottaa vahvaan teräslankaan. ”Oksat” asetettiin runkoon, ja kun koko komeus värjättiin vihreäksi, se muistutti erehdyttävästi aitoa kuusipuuta. Sitä paitsi samaa puuta saatettiin käyttää vuodesta toiseen.

Amerikan kuusia joutsenen höyhenistä

Myöhemmin 1800-luvulla saksalaiset siirtolaiset veivät höyhenpuun mukanaan Yhdysvaltoihin. Se saavutti suuren suosion erityisesti sen jälkeen, kun Sears Roebuck -tavaratalo esitteli sen myyntiluettelossaan vuonna 1913. Ja kuohuvalla 20-luvulla, kun höyhenet olivat suurta huutoa muutenkin, höyhenkuusista kehiteltiin eri versioita: niitä valmistettiin esimerkiksi strutsin ja joutsenen höyhenistä ja värjättiin eri värisiksi.

Höyhenkuusi jäi unohduksiin toisen maailmansodan aikana, ja rauhan palattua maailmaan tekninen kehitys johti siihen, että tekokuuset nykyään pääasiallisesti valmistetaan muovista.

Joulu on perinteitä täynnä – lue lisää suuresta jouluteemastamme.

Washingtonilaiskodin takan edustaa koristaa kokonaan alumiinista valmistettu joulupuu.