Shutterstock
Kuva jouluaaton koristellusta joulukuusesta

Miksi joulua juhlitaan vääränä päivänä?

Pohjoismaissa Jeesuksen syntymää juhlitaan kodeissa päivää aiemmin kuin monissa muissa maissa. Miksi sitten vietämme joulua jo 24. joulukuuta? Vastauksen saat täältä.

Historiallisia lähteitä voi usein tulkita monilla tavoilla. Lisäksi eri maiden välillä on ollut eroja siinä, milloin uuden päivän on katsottu alkaneen.

Nämä seikat ovat vaikuttaneet siihen, miksi Pohjolassa joulunvietto kodeissa keskittyy joulukuun 24. päivään, kun taas monissa muissa maissa joulua juhlitaan 25. joulukuuta.

Pohjoismaat juhlivat joulua eräänä päivänä liian aikaisin

Kirkkoisät päättivät noin vuonna 300, että Jeesus syntyi 25. joulukuuta. Esimerkiksi Pohjoismaissa joulun tärkein päivä kodeissa on kuitenkin jouluaatto 24. joulukuuta, jolloin muun muassa lahjat jaetaan.

Yhden teorian mukaan tapa juontuu ajoilta ennen mekaanisen kellon keksimistä.

Maalaus lapsista kurkistamassa joulukuusta ennen jouluaattoa

Sekä lapset että aikuiset odottavat jouluaattoa 24. joulukuuta. Päivä vietetään yleensä perheen kesken, ja silloin syödään hyvin, jaetaan lahjoja ja vain nautitaan yhdessäolosta.

© Bridgeman

Uusi päivä alkoi auringonlaskusta eikä keskiyöstä, kuten nykyään. Keskiaikaisessa skandinaavisessa Hávámal-runossa lukee muun muassa, että ”illasta päivä alkaa”.

Skandinaviassa käytäntö oli vallalla pitkään, ja joulua juhlittiin joulupäivän aattona 24. joulukuuta.

Milloin Jeesus syntyi?

Muuallakaan kristikunnassa Jeesuksen syntymää ei juhlita varmasti oikeana päivänä – tarkkaa syntymäpäivää kun ei tiedetä.

Jotkut muun muassa Raamatun kirjoituksia analysoineet historioitsijat ovat päätelleet, että Jeesus syntyi keväällä – todennäköisesti maaliskuussa.

Toiset taas ovat jRaamatussa mainittujen historiallisten tapahtumien ja henkilöiden perusteella arvioineet, että Jeesus syntyi kuusi vuotta aiemmin kuin yleisen käsityksen mukaan.

Ehkäpä ei sitten olekaan niin kovin tärkeää, juhlimmeko joulua 24. vai 25. joulukuuta.

Joulu on perinteitä täynnä – lue lisää suuresta jouluteemastamme.