Miksi joulupäivä on 25. joulukuuta?

Monissa maissa jouluaatto 24. päivä on joulun kohokohta. Joulupäiväksi vakiintui 25. päivä ajanlaskumme ensimmäisillä vuosisadoilla. Minkä vuoksi?

Ajanlaskumme alun ensimmäisillä vuosisadoilla kristinuskoa tunnustavat joutuivat usein vainon kohteeksi.

Kun sitten Konstantinus ensimmäisenä kristittynä keisarina teki kristinuskosta Rooman valtionuskonnon, jouduttiin pohtimaan monenlaisia asioita. Ei esimerkiksi tiedetty, minä päivänä Jeesus oli syntynyt.

Joulun ajankohtaa siirrettiin

Arveltiin, että arkkienkeli oli ilmoittanut Marialle tämän olevan raskaana päivänä, joka olisi nykyisen ajanlaskun mukaan 23. maaliskuuta.

Jos tähän lisätään yhdeksän kuukauden raskausaika, päädytään joulukuun 23. päivään, joka samalla oli talvipäivänseisaus, vuoden lyhin päivä.

Päivämäärään liittyi se ongelma, että se oli roomalaisten vanhan pakanallisen Saturnalia-juhlan päätöspäivä, jota suuri osa väestöstä vietti riehakkain menoin.

Konstantinus ei halunnut loukata sitä väestönosaa, joka vietti Saturnaliaa, eikä toisaalta myöskään halunnut liittää uutta uskontoa pakanallisiin rituaaleihin.

Todennäköisesti sen vuoksi Jeesuksen syntymäpäivä sijoitettiin paria päivää myöhemmäksi.

Konstantinus vietti ensimmäisen kerran joulua 25. joulukuuta vuonna 336, ja kun hän seuraavana vuonna kuoli, päätösvalta asiassa siirtyi Rooman uudelle paaville Julius I:lle. Pari vuotta myöhemmin paavi ilmoitti, että päivämäärä oli oikea.

Miksi 24. joulukuuta?

Joulua alettiin viettää jo 24. joulukuuta 1800-luvulla, jolloin joulukuusi koristettiin ja kynttilät sytytettiin Jeesuksen syntymäpäivää edeltävänä iltana.

Kun kuvaan tulivat mukaan joululahjat ja uskonnollinen sisältö vähitellen menetti merkitystään, jouluaattoillan vietosta tuli monissa maissa joulun kohokohta.

Joissakin maissa, esimerkiksi Britanniassa, pidetään kuitenkin edelleen kiinni 25. päivästä ja avataan lahjat vasta joulupäivän aamuna.

Joulu on perinteitä täynnä – lue lisää suuresta jouluteemastamme.