Our website does not support Internet Explorer.

To get the best experience on our website and of our content, please use a more modern browser like Edge, Chrome, Safari or similar.

Leikkikalukeksinnöt päätyivät pukinkonttiin

Kaikki tietävät, että joulupukin pajassa lukuisat tontut ahkeroivat lahjojen parissa. Pitkäjalkaisia Barbie-nukkeja, portaita laskeutuvaa vieteriä tai lasten höyrykonetta ei kuitenkaan olisi olemassa ilman nerokkaita ja sinnikkäitä keksijöitä.

Bridgeman

Saksalaisnalle valloitti maailman

Stuttgartin taideteollisen oppilaitoksen 20-vuotias opiskelija Rickhard Steiff pääsi tätinsä Margarete Steiffin lelupajaan harjoittelijaksi.

Opintoihin kuuluvia piirroksia Richard teki mielellään Stuttgartin eläintarhassa, ja tarhan karhut päätyivät usein malleiksi. Rickhard suunnitteli piirrostensa pohjalta lelukarhun vuonna 1902.

Prototyyppi sai nimen Steiff Bär 55 PB. 55 tarkoitti nallekarhun pituutta senttimetreissä, P viittasi plyysiin ja B sanaan beweglich, liikuteltava, joka viittasi nallen liikuteltaviin raajoihin.

Steiffin ensimmäinen nalle oli 55 senttimetrin pituinen.

© Smithsonian national Museum of Natural History

Kun nallekarhu esiteltiin Leipzigin suurilla leikkikalumessuilla vuonna 1903, harva kiinnitti siihen huomiota – vain yksi ostaja kiinnostui nallesta.

Yhdysvaltalainen asiakas osti kuitenkin Steiffiltä kaikki esillä olleet sata nallea. Hän palasi seuraavana päivänä ja tilasi saman tien kolmetuhatta lisää.

Seuraavana vuonna Steiff myi St. Louisin maailmannäyttelyssä 12 000 nallea ja sai kultamitalin.

Pehmonalle sai lempinimen Teddy Yhdysvaltojen tuolloisen presidentin Theodore Rooseveltin mukaan.

Matchbox-autot saivat mittansa tulitikkuaskista.

© Bridgeman Images

Askin kokoiset autot

Leikkikalujen prototyyppien suunnittelija Jack Odell oli yksi brittiläisen leluvalmistaja Lesneyn omistajista.

Eräänä päivänä vuonna 1953 Odellin tytär kertoi koulusta palattuaan, että kotoa pitäisi löytyä jokin esine luokassa pidettävää esitelmää varten. Ainoa vaatimus, oli, että esineen piti mahtua tulitikkurasiaan.

Koska kotoa ei löytynyt mitään kiinnostavaa, Jack meni tehtaalle tutkimaan, löytyisikö sieltä jotakin tarkoitukseen sopivaa esinettä.

Hän löysikin pienen tiejyrän mallin, joka mahtui täydellisesti tulitikkuaskiin. Hän maalasi jyrän rumpuosan punaiseksi ja muut osat vihreiksi.

Tyttären esitelmä onnistui, mutta vielä merkittävämpää on, että pikku tiejyrä sai Jack Odellin älynystyrät liikkeelle: näin syntyivät tulitikkurasian kokoiset Matchbox-autot.

Sittemmin lukemattomat pikkutarkat Matchbox-autot ovat ilahduttaneet leikkijöitä ja keräilijöitä kaikkialla maailmassa.

Meccanot loppuivat aina kesken lupaavan projektin.

© Collection Gregoire/Bridgeman Images & Xavier ROSSI/Getty Images

Luovaa askartelua pikku insinööreille

Rakennussarjoilla on jo 400 vuoden historia, mutta vasta Lego, Brio ja Meccano osasivat luoda tuotteita, jotka räjäyttivät lelumarkkinat.

Frank Hornby halusi tarjota kehittäviä harrastuksia kahdelle pojalleen. Hän teki pellinpaloista rakennussarjan, jonka osat liitettiin toisiinsa pienillä ruuveilla.

Sarja sopi kuin nakutettu brittiläisessä teollisuusympäristössä kasvaville lapsille, joista moni päätyi aikuisena rakentamaan nostureita ja rautateitä.

Lelusarjaa luodessaan Hornby oivalsi ideansa potentiaalin, ja hän patentoi keksintönsä.

Rakennussarjassa oli kuitenkin yhä puutteita, mutta Hornbylla ei ollut riittävästi aikaa keksinnön kehittämiseen, sillä ansiotyö lihan tuontiliikkeen kirjanpitäjänä vaati osansa.

Onneksi hänen esimiehensä oivalsi lelusarjan mahdollisuudet, ja Hornby sai vapautuksen työstään sekä verstaan käyttöönsä. Tästä hyvästä esimies pääsi uuden yrityksen osakkaaksi.

Rakennussarja oli ensin nimeltään Mechanics Made Easy, ja se tuli markkinoille vuonna 1902. Rakennussarjassa oli metallitankoja ja -levyjä sekä pyöriä ja hammaspyöriä.

Kaikissa oli reiät, jotta ne voi ruuvata kiinni toisiinsa. Vuonna 1907 kauppa kävi niin kiivaana, että alihankkijat eivät pysyneet perässä.

Frank Hornby ansaitsi leluilla miljoonia ja siirtyi politiikkaan.

© Collection Gregoire/Bridgeman Images & Xavier ROSSI/Getty Images

Frank Hornby ryhtyi itsenäiseksi lelunvalmistajaksi, ja samalla rakennussarja nimettiin uudelleen: siitä tuli Meccano.

Hornbystä tuli miljonääri, ja vuonna 1931 hän päätti hakeutua politiikkaan. Ura Britannian alahuoneessa kesti kuitenkin vain yhden vaalikauden verran.

Rakennussarjat kehittivät ajattelua

Leikeillä on tutkitusti merkittävä vaikutus lapsen kehitykseen. Leikki kehittää sosiaalisia taitoja ja motoriikkaa. Rakennussarjat saavat mielikuvituksen liikkeelle ja vaativat samanaikaisesti myös kurinalaista keskittymistä.

  • Hugh Plat (1594)

    Englantilainen kirjailija kuvaili ensimmäisenä rakennuspalikoita.

  • Revell (1952)

    rakensi valmiita malleja, mutta asiakkaat halusivat koota ne itse.

  • Brio (1958)

    Puujunia valmistava yritys loi nopeasti laajan valikoiman.

  • LEGO (1958)

    Menestys seurasi, kun puiset palikat vaihtuivat muovisiin.

© M&N/Imageselect & Hans Hillewaert

Ylimainostetut meriapinat

Yhdysvaltalaisella keksijällä ja mainosalan ammattilaisella Harold Braunhutilla on leluteollisuudessa oma erityinen paikkansa: hän ideoi muun muassa niin sanotut röntgenlasit, joiden käyttäjän väitettiin voivan nähdä kanssaihmisten vaatteiden läpi.

Braunhutin kuningasidea oli esitellä maailmalle vuonna 1957 meriapinoiksi kutsutut suolakatkaravut (Sea Monkeys, lat. Artemia).

Hän painatti suosittuihin sarjakuvalehtiin värikkäitä mainoksia, joissa luvattiin ”elävä sirkus joka kotiin”.

Meriapinat saivat valtaisan suosion, koska Braunhut vetosi ovelasti suoraan lapsiin, jotta nämä pyytäisivät vanhempiaan ostamaan uuden muotilemmikin.

Kolmiosainen ohje:

  1. Sea Monkey -paketissa oli läpinäkyvä muovikuppi ja kaksi jauhetta sisältävää kirjekuorta. Lasten piti täyttää kuppi vedellä ja tyhjentää ensimmäisen kuoren sisältämä ”puhdistusjauhe” veteen.
  2. 24 tunnin kuluttua toinen kuori, joka sisälsi meriapinan munia, tyhjennettiin vesikuppiin...
  3. ...ja voi ihmettä: kuppi täyttyi eloisilla pikku olennoilla.

Tulos oli pettymys

Valitettavasti kupin sisältämä plankton ei muistuttanut lainkaan värikkäiden mainosten ”meriapinoita”, vaan vedessä lillui mikroskooppisen pieniä suolakatkarapuja.

Braunhut oli saanut selville, että kyseisen planktonravun munat kestivät kuivaamisen, joten niitä pystyi myös postittamaan.

Kirjekuoretkaan eivät sisältäneet ihan sitä mitä sanottiin: ensimmäisessä oli rapujen munia, toisessa väriainetta, joka teki suolaravut näkyviksi.

  • © M&N/Imageselect & Hans Hillewaert

    Suolarapu voi kasvaa 10 millin pituiseksi.

Voi ei, taas iski lisävero! Nyrkkeilyn maailmanmestari Muhammad Ali kiipelissä.

© Steve Schapiro/Getty Images

Johdatus kapitalismin perusteisiin

Tutkittuaan yhteiskunnan mekanismeja yhdysvaltalainen Elizabeth Magie kehitti vuonna 1903 lautapelin nimeltä The Landlord's Game osoittaakseen ihmisille konkreettisesti, kuinka varallisuus kasaantui Yhdysvalloissa harvoille.

”Toivon pelin opettavan kaikille, että köyhät köyhtyvät, koska Carnegiella ja Rockefellerilla on rahaa yli oman tarpeen”, Magie sanoi.

Elizabeth Magien luomus tuo mieleen nykyisinkin suositun Monopoly-pelin, eikä ihme, sillä veljekset Charles ja George Parker ostivat vuonna 1935 Landlordin patenttioikeudet ja kehittivät Magien peliä edelleen.

Ajan hengen hyvin aavistanut Parker Brothers toi markkinoille myös Cluedon (1944) ja Riskin (1957) kaltaisia suosikkeja. Myös Trivial Pursuit siirtyi sen hallintaan vuonna 1988.

Berliinissä esillä oleva maalaus esittää jojolla leikkivää nuorukaista.

© Schloss Charlottenburg

Kreikkalainen lelu on yhä suosittu

Saviruukun kyljessä oleva maalaus vuodelta 440 eaa. osoittaa, että jo antiikin Kreikassa leikittiin jojolla.

Leikkikalun alkuperäistä kreikankielistä nimeä ei tiedetä, mutta kyseessä on ilmeisesti nykyään jojoksi kutsuttu lelu, jossa on kaksi tapilla yhdistettyä pyöreää levyä, ja tappiin on kiinnitetty noin metrin pituinen narunpätkä.

Lelu on välillä unohtunut ja keksitty uudelleen, mutta nimitys yoyo otettiin käyttöön 1920-luvulla, kun yhdysvaltalaisyrittäjä Donald Franklin Duncan patentoi nimen.

Vuonna 1965 tuli voimaan oikeuden päätös, jonka mukaan nimi on yleistynyt niin, että sitä ei voi rajoittaa patentein.

Duncania ehkä olisi lohduttanut tieto, että hänen syntymäpäivänään 6. kesäkuuta vietetään kansainvälistä jojon päivää.

Mainoskuvassa valtavan näköinen kone oli oikeasti vain 30 senttiä korkea.

© BTMM Eric

Voimaa ja vihellystä

Joulun 2019 lahjatoivelistalla komeili kauko-ohjattava drooni, mutta sata vuotta sitten pilttien haaveissa häämötti ihka oikea höyrykone.

Saksalainen Theodor Märklin avasi vuonna 1859 pienen lelutehtaan, joka erikoistui nukkekotien keittiöiden varustamiseen.

Pikkuisten liesien ja kattiloiden valmistus kehitti tekijöiden taitoa työstää metallista pieniä yksityiskohtia, mikä osaltaan teki Märklinistä johtavan leluhöyrykoneiden ja pienoisvetureiden valmistajan.

Höyrykone ilmestyi yrityksen tuoteluetteloon vuonna 1909. Laitteen toimintamekanismi oli täsmälleen sama kuin voimalaitosten ja tehtaitten jättiläismäisissä koneissa.

Polttoaineena käytetty etanolikapseli kuumensi kattilassa olevan veden, ja paineen kasvaessa syntyi höyryä, joka sai vetopyörän liikkeelle.

Koneen paineputket jäävät kuvassa kattilan taakse. Vetopyörällä voi pyörittää esimerkiksi dynamoa.

Holger Ellgaard/Shutterstock

Kattilan täyttöaukko

Holger Ellgaard/Shutterstock

Höyrypilli

Holger Ellgaard/Shutterstock

Höyrykattila

Holger Ellgaard/Shutterstock

Etanolikapseli

Holger Ellgaard/Shutterstock

Vetopyörä

Holger Ellgaard/Shutterstock

Laitteeseen kuuluvan leveän remmin avulla vetopyörän liike siirrettiin pienten, Märklinin valmistamien koneiden käyttövoimaksi.

Märklin aloitti kuuluisien pienoisjunien valmistuksen vuonna 1891. Aluksi ne olivat vieterikäyttöisiä, ja ensimmäinen sähköjuna tuli kauppoihin vuonna 1926.

© Shutterstock

Kuivumaton leikkisavi

William Harbutt opetti kuvaamataitoa Bathissa Etelä-Englannissa. Helpottaakseen oppilaidensa kuvanveistotehtäviä hän kehitti saven, joka ei kuivunut oppituntien välissä.

Muovailuvahassa ei itse asiassa ollut lainkaan savea, vaan se oli kipsin, parafiinin, kalkin, lanoliinin ja steariinihapon sekoitus.

Massa oli harmaata, mutta Harbutt alkoi värjätä sitä ja patentoi keksintönsä. Muovailuvaha on ollut suosittua jo vuodesta 1897 lähtien.

Lasten lisäksi se innostaa myös aikuisia: esimerkiksi Wallace ja Gromit -animaatioelokuvissa on käytetty muovailuvahaa.

Slinky vaikuttaa suorastaan ikiliikkujalta.

© Bettmann/Getty Images

Ihmevieteri portaissa

Löysähköstä vieteristä tehty Slinky osaa hypellä alas portaita omin voimin.

Slinkyn loi laivastoinsinööri Richard T. James vuonna 1943, mutta vasta vuonna 1945 hän pääsi esittelemään keksintöä isossa Gimbels-tavaratalossa Philadelphiassa.

Vieteristä tuli heti hitti, ja ensimmäinen 400 kappaleen erä meni kaupaksi puolessatoista tunnissa.

Slinky maksoi vain dollarin, joten useimmilla oli varaa hankkia itselleen hauska lelu. Kun sen asetti portaiden yläpäähän ja tönäisi hiukan, se pomppi alas painovoiman avulla. Slinkyjä on myyty noin 300 miljoonaa kappaletta.

100-luvulla Roomassa nukeilla oli liikkuvat raajat ja muodikkaat kampaukset.

© Wikimedia

Aluksi nukeilla lepyteltiin jumalia

Nuken historia on todennäköisesti yhtä pitkä kuin ihmiskunnankin. Arkeologit ovat löytäneet esimerkiksi savesta ja puusta tehtyjä nukkeja.

Vuosituhansien kuluessa nukeille alettiin tehdä liikkuvia raajoja ja hienoja kampauksia.

Aluksi nukeilla oli ilmeisesti uskonnollinen tehtävä, mutta antiikin aikaisista kirjoituksista käy ilmi, että roomalaistytöt pukivat nukkejensa ylle aikuisten muodin mukaisia kangasvaatteita.

Kun kreikkalaistyttö saavutti aikuisiän, hän uhrasi nukkensa jumalille. Nukkeja on löytynyt myös kreikkalaisista lasten haudoista.

Teollistuminen tarjosi uusia mahdollisuuksia valmistaa nukkeja. Saksalaisyritys Schildkröt toi vuonna 1896 markkinoille uuden selluloidimateriaalin, jonka saattoi värjätä ihon väriseksi.

Kiltti joulupukki etsi nukelle uuden kodin.

© Getty Images

Miljardi ihanaa pitkäsäärtä

Kun Ruth Handler katseli Barbara-tyttärensä paperinukkeleikkejä, hän kiinnitti huomiota siihen, että tärkeintä leikissä näytti olevan nukeille sopivien aikuismaisten vaatteiden suunnittelu.

Tyttöä siis kiinnosti aikuisten muoti! Huomio palautui uudelleen Ruth Handlerin mieleen perhelomalla Euroopassa, kun hän näki saksalaisen Lilli-nuken, joka ei näyttänytkään pikkutytöltä vaan elegantilta aikuiselta naiselta.

Oivallus iski kuin salama: Barbara ei selvästikään kaivannut paperinukkea vaan jotakin muuta.

Ruth Handler loi Lillistä kapealanteisemman version, jolla oli isot silmät, runsaampi tukka ja pitkät jalat. Barbie-nuken tuotanto saattoi alkaa.

Aviopari Ruth ja Eliot Handler omisti jo valmiiksi Mattel-nimisen taulunkehyksiä ja nukkekodin huonekaluja valmistavan tehtaan. Valikoimaa oli helppo muuttaa.

Ensimmäinen Barbie tuli kauppoihin maaliskuussa 1959, eikä nukkemaailma ollut enää entisensä. Jokainen kynnelle kykenevä tyttö halusi Barbien sekä kasan vaatteita ja muuta oheistavaraa.

Aito vuoden 1959 Barbie maksaa noin 25 000 dollaria.

© ZUMA Press, Inc./Imageselect

Kahden vuoden päästä joukkoon liittyi Barbien poikaystävä Ken. Auvoisa suhde kariutui vuonna 2006, kun Mattel kertoi lehdistötilaisuudessa parin ajautuneen erilleen.

Onneksi tehdas ilmoitti heidän solmineen sovinnon vuoden 2011 ystävänpäivän kunniaksi.

© Shutterstock

Värikynäklassikko

Nürnbergiläisen Johann Sebastian Staedtlerin oletettiin perheen vanhimpana poikana jatkavan lyijykyniä valmistavan perheyrityksen palveluksessa.

Nuori Staedtler meni naimisiin maalarin tyttären Magdalenan kanssa vuonna 1824, ja perheen kasvaessa hän ryhtyi kokeilemaan, voisiko tavallisen lyijykynän harmaan ytimen korvata jollakin muulla värillä.

Vuonna 1834 Staedtler sai aikaan ensimmäisen värikynän. Hän sekoitti punaista pigmenttiä sideaineeseen, kuivasi massan uunissa sekä puristi ja jauhoi sen monta kertaa, ennen kuin pusersi lopullisesti puristetun massan puukuoreen.

Ideasta innostuneena hän perusti oman tehtaan, ja yhdeksän vuoden kuluttua värejä oli jo sateenkaaren verran.

Värikynät kävivät kaupaksi, mutta isän lyijykynät eivät – ja Staedtler nuorempi lunasti isältään koneet pilkkahinnalla. Myös Staedtlerin lähin kilpailija, Faber-Castell, on lähtöisin Nürnbergistä.

Alun perin vaatimaton yritys perustettiin vuonna 1761, mutta siitä on sukeutunut toimistotarvikkeita valmistava kansainvälinen konserni, jonka palveluksessa on noin 8 000 henkeä.

Lue myös:

Kirjaudu sisään

Tarkista sähköpostiosoite
Salasana vaaditaan
Näytä Piilota

Oletko jo tilaaja? Oletko jo lehden tilaaja? Napsauta tästä

Uusi käyttäjä? Näin saat käyttöoikeuden!

Nollaa salasana

Syötä sähköpostiosoitteesi, niin saat ohjeet salasanasi nollaamiseksi.
Tarkista sähköpostiosoite

Tarkista sähköpostisi

Olemme lähettäneet sinulle sähköpostia osoitteeseen . Siinä on ohjeet, joiden avulla voit nollata salasanasi. Jos et ole saanut sähköpostia, tarkista, että se ei ole joutunut roskapostin joukkoon.

Anna uusi salasana.

Nyt sinun pitää antaa uusi salana. Salasanassa pitää olla vähintään 6 merkkiä. Kun olet luonut uuden sanasanan, sinua pyydetään kirjautumaan sisään palveluun.

Salasana vaaditaan
Näytä Piilota