”Joulupukki, miksi ryöstit pankin?”

Muut pysäköivät Buickin sivukadulle, missä pankin henkilökunnan sisäänkäynti sijaitsi, ja Ratliff käveli jalkakäytävää pääkadulle kohti First National -pankkia.

”Hei, joulupukki!” kuului hihkaisu, kun yksi lähellä olevista lapsista havaitsi pukin ja halusi tervehtiä tätä.

Ratliff oli tarkoituksella valinnut ryöstöpäiväksi 23. joulukuuta 1927. Joulun alla pankissa oli runsaasti rahaa, koska ihmiset tarvitsivat käteistä jouluostoksiinsa. Häntä alkoi kuitenkin pian ärsyttää saamansa ylenpalttinen huomio.

”Hauskaa joulua”, Ratliff mutisi kiukkuisena muuntaen ääntään matalammaksi. Eräs tyttö epäili pukin aitoutta.

”Sinä et ole oikea joulupukki”, tyttö tokaisi, ennen kuin Ratliff ehti pankin ovelle ja avasi sen.

Nainen karkasi ja hälytti poliisin

PERJANTAI 23. JOULUKUUTA 1927 noin kello 12. Pankkivirkailija Alex Spears oli täydessä työn touhussa First National Bankin tiskin takana, kun ovesta asteli sisään erikoinen asiakas.

Aamupäivä oli ollut kiireinen. Kaupungin ja lähiseudun asukkaat tarvitsivat käteistä jouluostoksiinsa, ja vielä keski­päivän aikaan Alex Spearsin ja hänen kollegansa Jewell Poen tiskien takana oli yhä jonoa.

”Hei, joulupukki”, Spears tervehti iloisesti, kun konttoriin astui punapukuinen mies. Virkailija kiinnitti huomionsa vain joulupukkiin eikä huomannut kolmen muun miehen tuloa pankkisaliin. Vasta kun juuri sisään tulleet vetivät pistoolinsa esiin, Spears tajusi, että jotain oli vialla.

”Käpälät ylös! Olen tosissani, ihmiset!” huusi yksi pankki­rosvoista osoittaen pyssyllään virkailija Jewell Poeta.

Toinen roisto suuntasi revolverinsa kohti Alex Spearsia, joka tajusi kauhuissaan, että pankkikonttoriin astui juuri äiti kuusivuotiaan tyttärensä kanssa.

”Ne ampuvat joulupukin! Ne aikovat ampua hänet”, huusi tyttö, joka ei tajunnut, että meneillään oli pankkiryöstö.

Äiti kuitenkin tajusi. ”Nopeasti kulta, nopeasti!” hän kehotti työntäen tytärtään edessään kohti pankin takahuonetta. Nainen oli huomannut, että heidän takanaan oleva ryöstäjä esti pääsyn pääovelle, ja yritti päästä takahuoneeseen henkilökunnan ovelle.

”Takaisin, rouva”, Alex Spears kuuli naisen lähellä olevan ryöstäjän sanovan, mutta tämä jatkoi matkaa.

Pankkivirkailija pelkäsi pahinta, kun toinen rosvoista karjui: ”Ammu! Ammu nyt helkkarissa!”

”En voi – voin osua”, asetta pitävä ryöstäjä sanoi epäröiden tähdäten edelleen äitiä ja tytärtä, jotka ehtivät sillä aikaa paeta takahuoneeseen ja ulos henkilökunnan ovesta.

”Ne ryöstävät pankin!” äiti huusi sivukadulla.

Joulupukki sai liikettä niveliinsä ja käski Jewell Poen avaamaan pankin kassakaapin. ”Tottele häntä”, Alex Spears sanoi kollegalleen.

Joulupukki veti esiin säkin, jossa luki ”Idaho Potatoes”, ja Poe alkoi täyttää sitä seteleillä, sekeillä ja arvopapereilla.

Alex Spears seurasi tapahtumia tiskinsä takaa. Hän oli työskennellyt konttorissa kymmenen vuotta ja oli huolissaan ensisijaisesti asiakkaiden turvallisuudesta.

”Toivon, että noissa on varmistin päällä”, hän totesi rauhallisesti silmäillen asetta. Joulupukki-Ratliff ei ollut kuulevinaan, sillä hänen perunasäkkinsä oli täyttymässä eikä aikaa ollut hukattavissa.

”Nyt lähdetään nyt!” Ratliff huusi. Samassa kajahti laukaus, ja pankin ikkunaan ilmestyi luodinreikä. Kun Spears katsoi pää­kadulle, hän näki siellä useita tuttuja kasvoja. Virkailija tajusi, että ryöstö päättyisi verisesti.

Ryöstäjät pakenivat luotisateessa

PERJANTAI noin kello 12.05: Marshall Ratliff ryöstäjätovereineen näki poliisien ja aseistautuneiden kaupunkilaisten kerääntyvän kadulle.

”Nyt joka ainoa kaupungin mies seisoo tuolla ulkona!” Ratliff karjui äkäisesti takahuoneen ovella.

Ratliff hätisteli asiakkaita ja pankkivirkailijoita takahuoneeseen, sillä sen seinät tarjosivat paremman suojan kuin pankkisali suurine ikkunoineen. Muut rosvot hakeutuivat tiskien taakse ja vastasivat ulkoa tulevaan tuleen.

”Mistä helvetistä ne oikein tulivat!?” Helms huusi keskellä luotisadetta, joka pirstoi pankin ikkunaruudut.

”Se on se saakutin palkkio!” Ratliff karjui viitaten 5 000 dollarin summaan, jonka Texasin pankit olivat luvanneet kenelle tahansa, joka tappaisi pankkiryöstäjän.

Rikolliset pääsivät yksimielisyyteen siitä, että parhaiten he voisivat päästä pankista elävänä ulos, jos he käyttäisivät asiakkaita kilpinä. Helms, Hill ja Davis vetäytyivät siksi yksitellen takahuoneeseen antaen toisilleen suojatulta.

Alex Spears tajusi, mitä oli tulossa, ja yritti paeta ovesta sivu­kujalle, mutta yksi rosvoista huomasi sen ja ampui. Spears kaatui maahan luodin hipaistua häntä leukaan.

Seuraavaksi Ratliff tarttui naispuoliseen pankkivirkailijaan ja kietoi käsivartensa ristiin tämän ympärille. Hänellä oli pistooli kummassakin kädessään.

”Nouskaa ylös! Liikettä! Kun ne näkevät teidät, niiden on pakko lopettaa ampuminen ”, Ratliff sanoi muille säikähtäneille asiakkaille ja pankin työntekijöille, jotka määrättiin kävelemään ulos ovesta kohti sivukadulle pysäköityä rosvojen Buickia.

Kun ensimmäiset panttivangit pääsivät ulos ovesta, he ryntäsivät kirkuen pakoon. Rosvot käyttivät sekaannusta hyväkseen ja säntäsivät kohti pakoautoa luotien ujeltaessa ilmassa.

Kaaok­sessa Ratliffin panttivanki pääsi pakenemaan, ja rosvo jäi suojattomaksi. Hän tunsi yhtäkkiä luodin iskeytyvan leukaansa ja sitten toiseen jalkaansa, ennen kuin hän ehti heittäytyä takaistuimelle.

Kaksi tyttöä – 12-vuotias Laverne ja 10-vuotias Emma May, jotka olivat olleet nostamassa pankissa säästöjään joululahjoja varten – ei ehtinyt pakoon, vaan ryöstäjät kiskoivat heidät mukaansa Buickiin.

Ratliff käsitti, että he olivat osuneet useisiin kaupunkilaisiin ja poliiseihin dramaattisen laukaustenvaihdon aikana. Uhrien joukossa oli muun muassa Ciscon seriffi Bit Bedford, jonka Ratliff tunsi erinomaisesti.

Myös joukon uusin tulokas, Davis, joka ei ollut ottanut panttivankia kilvekseen, oli saanut pahan osuman haulikosta. Hän pyörtyi kivusta takaistuimelle, kun Hill yritti kuumeisesti käynnistää auton moottoria.

Ratliff näki, että Davis teki kuolemaa. Ja jos Hill ei pian saisi Buickia käyntiin, heillä kolmella muullakin olisi edessään sama kohtalo.

Spears hoksasi tytöt

PERJANTAI noin kello 12.15: Haavoittunut pankkivirkailija Spears juoksi ulos pankista osallistuakseen pankki­rosvojen vangitsemiseen.

Kun Alex Spears näki, että kaikki ryöstäjät olivat autossa, hän uskalsi lähestyä poliisia, joka makasi haavoittuneena kujalla. Spearsin leuasta valui verta, mutta hän ei ollut loukkaantunut pahasti.

Hän poimi poliisin pistoolin maasta ja kohotti sen kohti Buickia. Spears oli juuri painamassa liipasimesta, kun hän näki Emma Mayn pään pistävän näkyviin takaikkunasta.

Pankkivirkailija heitti aseen kädestään ja juoksi kujan suulle huitoen käsillään. Ampuminen oli lopetettava!

Rosvot jättivät Davisin matkasta

PERJANTAI noin kello 12.16: Ryöstäjät olivat saaneet auton käyntiin ja ajoivat pois kaupungista, kun Hill ilmoitti tankin olevan lähes tyhjä.

Ratliff ei ollut uskoa korviaan. Eikö kukaan muka ollut tarkistanut bensiinimittaria!? Hän hyppäsi joulupukin tamineissaan ulos Buickista Ciscon laitamilla ja viittoili tuliterän Oldsmobilen kuljettajan pysähtymään.

”Ulos autosta!” rosvo komensi auton kuljettajan ja matkustajien ällistykseksi. Nämä olivat niin typertyneitä, että ymmärsivät lähteä pakoon vasta, kun he näkivät aseistautuneiden miesten saartavan auton.

Ratliff ja Helms siirsivät aseet ja ryöstösaaliin Oldsmobileen ja raahasivat sinne myös Davisin ja tytöt. Sitten lähelle pysähtyi autoja, joista avattiin tuli kohti ryöstäjiä.

”Nyt mennään”, Ratliff huusi, mutta Hill ei ollut saanut auton omistajalta avainta, eikä hän saanut moottoria käyntiin, kun hän yritti käynnistää sitä johdoista.

”Piru vieköön!” Ratliff räjähti ja ryntäsi autosta laukoen pistooleitaan kohti ampujia. Luotien ujeltaessa korvissa Ratliff, Helms ja Hill juoksivat takaisin Buickiin kiskoen tyttöjä mukanaan.

Luoti iskeytyi Hillin vasempaan käteen niin, että hän kiepsahti ympäri, mutta hän onnistui silti pääsemaan autolle.

”Entä Davis?” kysyi yksi ryöstäjistä, kun kaikki Helmsin lankoa lukuun ottamatta olivat Buickissa. Ratliff tokaisi:

”Jätetään hänet. Hän on käytännössä jo kuollut.”

Seuraajat tekivät yllättävän löydön

PERJANTAI noin kello 12.20: Ryöstäjät pääsivät livahtamaan takaa-ajajilta, kun Helms heitti autojen eteen tielle roistojen mukaansa ottamia nauloja. Poliisi ja Spears tutkivat Oldsmobilen.

Takaa-ajoon lähteneet Ciscon asukkaat kerääntyivät Oldsmobilen ympärille, ja poliisi yritti pitää yllä järjestystä.

Takapenkillä lojui yksi ryöstäjä henkihieverissään, ja tultuaan hetkeksi tajuihinsa hän kertoi nimensä olevan Louis Davis ja olevansa kotoisin Wichita Fallsista. Hän väitti kuitenkin, ettei tiennyt, keitä muut ryöstäjät olivat.

Poliisit löysivät autosta piilosta kaksi pistoolia ja kolme patruunavyötä. Tärkein löytö oli kuitenkin takapenkillä lojunut säkki, jossa luki ”Idaho Potatoes”.

Alex Spears, joka myös oli saapunut autolle, tutki perunasäkin sisällön ja havaitsi koko ryöstösaaliin olevan tallella! Arvopapereita oli noin 150 000 dollarin arvosta, mutta niitä ryöstäjät eivät olisi edes kyenneet muuttamaan rahaksi.

Lisäksi pankkivirkailija onki säkistä 12 200 dollaria käteistä eli summan, jolla ryöstäjät olisivat voineet ostaa kymmenen upouutta Buickia.

”Luulenpa, etteivät he edes ehtineet nähdä niitä [rahoja] vilaukseltakaan”, Alex Spears totesi tyytyväisenä.

Rikollisten oli pakko jatkaa jalan

PERJANTAI noin kello 12.30: Buick pääsi bensiinin rippeillä hädin tuskin Ciscon etelä­puolelle, ja rosvot kääntyivät pienelle sivutielle.

”Hm, meidän täytyy varmaan jatkaa tästä jalan”, Ratliff pohti, kun Buick sammui kuoppaiselle soratielle, jota hädin tuskin erotti pensaiden ja puiden oksien alta. Joukon johtaja riisui verisen irtopartansa ja katsoi panttivangiksi otettuja tyttöjä.

”Menkää lattialle. Peittäkää silmänne käsillänne, älkääkä kurkkiko. Jos kurkitte, ammun teidät”, Ratliff uhkasi.

Miehet keräsivät aseet ja ammukset ja kävelivät metsään. Joukon mieliala oli matalalla: saalis oli poissa, heillä ei ollut autoa ja sekä Ratliff että Hill olivat haavoittuneet.

Ratliffia huolestutti myös se, että hän oli nähnyt seriffi Bedfordin haavoittuvan. Hän oli ehkä jopa itse ampunut tätä. Jos he nyt olivat poliisimurhaajia, viranomaiset jahtaisivat heitä takaa kuin villieläimiä.

”Emme voi tehdä muuta kuin mennä piiloon ja toivoa parasta”, Ratliff totesi miesten rämpiessä risukossa takaisin kohti Ciscoa, jonka laitamilta he toivoivat löytävänsä auton. Takaa-ajajat olivat kuitenkin aivan heidän kintereillään.

KARTTA – Ryöstäjien kuumeinen pako:

Apulaisseriffi löysi auton

PERJANTAI noin kello 13.30: Apulaisseriffi Cy Bradford ja muut takaa-ajajat saapuivat Buickin ja tyttöjen luo.

Apulaisseriffi Cy Bradfordilla oli päässään tavanomaiseen tapaan leveä cow­boyhattu, kun hän tarkasteli aluetta, josta tummansininen pako­auto oli löydetty. Bradford löysi autosta ruokatarvikkeita, vesiastian ja naulapakkauksia, mikä kertoi, että ryöstö oli suunniteltu huolellisesti.

Onneksi ryöstäjien oli nyt pakko edetä jalan eikä heillä luultavasti ollut enää ruokaakaan. ”Meidän kannattaa levittäytytyä maastoon viuhkan muotoon”, ehdotti Cy Bradford, jolla oli nyt komennettavanaan yli sata poliisia ja kiukkuista kaupunkilaista.

Pian apulaisseriffi kuuli metsästä huudon, kun yksi ryhmistä oli löytänyt joulupukin asun ja verisen takin. Bradfordille kerrottiin myös jotain muuta tärkeää: 12-vuotias Laverne uskoi tunnistaneensa yhden ryöstäjistä.

”Kenet? Joulupukin?” kysyi yksi apulaisseriffin apulaisista. ”Kyllä. Luulen, että se oli Marshall Ratliff.”

Ryöstäjät lähtivät Davisin sisaren luo

LAUANTAI noin kello 19: Edellisen yön aikana ryöstäjät olivat rämpineet Ciscon laitamille ja varastaneet avo-Fordin, jossa ei ollut edes kokoontaitettavaa kattoa. He viettivät yön autossa.

”Meidän on pakko saada ruokaa”, Helms sanoi työntäessään autoa pois piilosta puiden alta syrjäisellä soratiellä. Koko päivänä ohitse ei ollut mennyt yhtään ajoneuvoa.

32-vuotias perheenisä, joka oli ikänsä tehtaillut rikoksia, oli vilustunut vietettyään kylmän yön metsässä, ja hänen mahansa kurisi vuorokauden syömättömyyden vuoksi. Hän ehdotti, että joukko ajelisi pikkuteitä Moraniin, missä Doris Englin asui. Englin oli Davisin sisar ja Helmsin käly.

Sunnuntaina 25. joulukuuta kello 2 yöllä Helms pysäköi auton Englinin talon lähelle. Hän hiipi varovasti ovelle varmistautuakseen, ettei poliisi väijynyt jossain piilossa.

Virkapukuiset eivät kuitenkaan olleet selvästikään vielä ehtineet sinne. Puhuttuaan hetken Englinin kanssa Helms vihelsi merkiksi Ratliffille ja Hillille, että tie oli selvä.

”Louis on kuollut. Doris kertoi siitä minulle. Niin on myös poliisipäällikkö”, Helms selitti, ennen kuin miehet astuivat sisään pääovesta itkuisen Doris Englinin halattavaksi.

”Teille varmaan maistuisi syötävä”, Englin sopersi liikuttuneena ja kaivoi kaapeistaan esille kolme paistettua kananpoikaa ja kastiketta.

”Teidän ei luultavasti kannata viipyä täällä pitkään. Ne eivät ole käyneet täällä vielä, mutta tiedän, että ne ovat tulossa”, Englin sanoi.

Ryöstäjät tiesivät, että Doris Englin oli oikeassa. Huuhdottuaan kananpojat alas kupillisella kahvia he tunkivat kakkua taskuihinsa ja hyvästelivät Englinin.

Ryöstäjät jatkoivat matkaa, ja ennen aamun koittoa he etsivät autiolta seudulta piilopaikan puiden suojasta. Vatsat täynnä he nukahtivat nopeasti.

Takaa-ajo päättyi onnettomuuteen

SUNNUNTAI noin kello 23.55: Poliisi oli pystyttänyt yli 150 tiesulkua Ciscoa ympäröiville pääteille, ja alueella partioi 50 poliisiautoa etsien etsintäkuulutettua Fordia. Ryöstäjät päättivät ajaa etelämmäs. Helms ajoi.

Lämpötila oli pudonnut lähelle nollaa, ja Helmsiä kadutti, että he eivät olleet varastaneet umpiautoa. Ryöstäjät lähtivät liikkeelle haaveillen lämpimästä ja pehmeästä pedistä. Yhtäkkiä kaukana edessä näkyivät lähestyvän auton valot, mikä palautti ryöstäjät maan pinnalle.

”Takaa-ajajia! Tuossa isossa autossa tuolla – olen varma siitä!” Helms huusi ja pysäytti Fordin tienreunaan.

”Painukaa alas, yritetään näyttää siltä kuin autossa olisi vain kuljettaja”, Helms huusi kääntyessään ajamaan sammutetuin lyhdyin takaisin tulosuuntaan.

Ratliff kurkisti varovasti takapenkin reunan yli ja näki takana olevan auton lähestyvän vähitellen.

”Se näyttää isolta ja nopealta päätellen tavasta, jolla etulyhdyt on sijoiteltu. Yhtä varmasti kuin sonta haisee, se saa meidät kiinni, jos emme pääse pois tieltä”, Ratliff totesi.

Helms äkkäsi pikkutien ja kurvasi sille. Hän havaitsi liian myöhään, että tien sulki raskas metalliportti. Auto törmäsi porttiin ja kellahti ojaan. Takaa tullut auto, jossa istui kolme aseistautunutta miestä, pyyhälsi ohi näkemättä heitä.

”Piru vieköön, se oli lähellä!” Helms puuskahti, kun he olivat kömpineet autosta ja kävelivät kohti pikkutien päässä olevaa ­maatilaa. Perillä iäkäs mies avasi heille oven.

Ryöstäjät uskottelivat miehelle, että kolaroineessa autossa tien laidalla oli loukkaantunut nainen. Farmari kertoi, että hänellä oli auto mutta että hänen poikansa Carl oli ajamassa sillä.

Pojan oli kuitenkin määrä palata kotiin pian. Eipä aikaakaan, kun 22-vuotias Carl Wylie rullasi pihaan upouudella Dodgella. Hän ei ehtinyt edes sammuttaa moottoria, kun yksi ryöstäjistä osoitti aseella häntä naamaan: ”Me otamme auton nyt.”

Ennen kuin Carl Wylie edes ymmärsi, mitä oli tapahtumassa, hänen isänsä laukaisi kiväärin, jonka hän oli hakenut sisältä.

Helms, Ratliff ja Hill ryntäsivät autoon ja karjuivat: ”Aja! Kärry liikkeelle ja äkkiä!”

Poika painoi kaasua ja ryöstäjät olivat taas liikkeellä uuden panttivangin kanssa. Helms käski poikaa: ”Aja kohti pohjoista niin kauan kuin sanomme.”

Pankkiryöstäjien oli pakko ylittää joki

TIISTAI noin kello 4.30: Ryöstäjät piiloutuivat vuorokaudeksi pensaikkoon Moranin kaupungin eteläpuolelle. Sitten he päättivät yrittää palata kotiin Wichita Fallsiin.

”Carl, kun palaat Ciscoon, älä kerro heille, missä olemme”, Ratliff sanoi, kun hän paiskasi kättä maatalon pojan kanssa hieman Ciscon pohjoispuolella. Ryöstäjät olivat varastaneet toisen Fordin ja päättivät päästää panttivankinsa menemään Dodgen kanssa.

”En edes tiedä, minne päin lähdette”, vakuutti Carl ennen kuin poistui isänsä autolla.

Helms käynnisti Fordin ja kolmikko suuntasi kohti pohjoista. Heidän suunnitelmanaan oli ylittää Brazosjoki South Bendin pikkukaupungin kohdalta noin sata kilometriä pohjoiseen Ciscosta.

He eivät olleet syöneet kahteen vuorokauteen muuta kuin vähän hedelmiä, ja haavoittunut Ratliff alkoi olla niin huonossa kunnossa, että hän ajoittain houri.

Kun aurinko alkoi pilkistää taivaanrannan takaa puoli yhdeksän aikaan aamulla, Helms havaitsi mielissään, että he olivat jo lähellä South Bendiä.

Yhtenäkään muuna päivänä he eivät olleet ajaneet yhtä pitkää matkaa, ja he päättivätkin jatkaa eteenpäin, vaikka oli jo valoisaa. He joutuivat katumaan päätöstään pian.

Cy Bradford antoi kiväärin laulaa

TIISTAI noin kello 9: Carl Wylie oli hälyttänyt poliisit, jotka nyt etsivät Fordia. Wylie arveli auton suuntaavan kohti Wichita Fallsia. Apulaisseriffi Cy Bradford odotti South Bendissä siltä varalta, että ryöstäjät yrittäisivät ylittää Brazosjoen siellä.

”Katsokaa!” huusi poliisi, joka näki Fordin lähestyvän kaukana tiellä aamuauringon valossa.

”Perään – siinä he ovat! Nyt saamme heidät!” huusi Jim Foster, South Bendin seriffi, ja Cy Bradford ja muut poliisit juoksivat autoilleen lähteäkseen ryöstäjien perään.

Ryöstäjät havaitsivat tilanteen ja käänsivät auton ympäri. Apulaisseriffi Cy Bradford tajusi, että ryöstäjien Ford säilytti etumatkansa vain niukin naukin.

Äkkiä auto kaarsi vasemmalle soratielle, joka päättyi metsään. Cy Brad­fordin auto oli lähes saanut auton kiinni, kun ryöstäjät juoksivat metsään. Yksi heistä onnahteli selvästi toisten jäljessä.

Apulaisseriffi oli ehtinyt ladata autossa kaksipiippuisen kiväärinsä ”Vanhan Betsyn”, ja hän nousi heti autosta ja ampui vaistomaisesti taimmaista ryöstäjää, joka liikkui hitaimmin. Cy Bradford oli kokenut ampuja, ja hänen tarkka laukauksensa sai pakenijan kaatumaan soralle.

Bradford osui myös kahteen muuhun ryöstäjään, mutta nämä pääsivät haavoistaan huolimatta metsään karkuun. Cy Bradford ja muut poliisit eivät lähteneet karkulaisten perään vaan jäivät maassa makaavan roiston luo.

”Hän taitaa olla vielä elossa. En tiedä, kuinka pitkään, mutta syke tuntuu”, Jim Foster tutki haavoittunutta.

Hieman myöhemmin paikalle saapui yksi Ciscon poliiseista, joka tunnisti haavoittuneen ryöstäjän:

”Se on Marshall Ratliff! Olette saaneet pääjehun kiinni. Hän esitti joulupukkia. Olen tuntenut hänet vuosia.”

Sillä aikaa, kun poliisi keskittyi Ratliffiin, Helms ja Hill pääsivät Brazosjoen rannalle. Heihin kumpaankin oli osunut hauleja, mutta haavat eivät olleet hengenvaarallisia.

”Kuinka kauan laukauksista on?” Helms puuskutti, kun he pysähtyivät vetämään henkeä.

”En mitään hajua”, vastasi yhtä hengästynyt Hill.

Ryöstäjät teroittivat kuuloaan mutta heidän helpotuksekseen takaa-ajajia ei kuulunut. Helms tärisi. Kuume, nälkä ja ampumahaavat verottivat hänen voimiaan.

”En tunne hittojakaan tästä seudusta”, Helms ärhenteli.

”En minäkään. Pysytellään lähellä jokea, niin olemme varmasti piilossa”, Hill.

Ryöstäjät puskivat koko päivän joenrantaa yhä pidemmälle pensaikossa ja korkeassa ruohossa, ja yön laskeuduttua he vajosivat lopen uupuneina maahan. He olivat löytäneet hyvän piilopaikan, mutta pian alkoi sataa ja tuli entistä kylmempi.

”Seuraavan kerran voisimme ryöstää pankin kesällä”, Hill totesi pisteliäästi, ennen kuin miehet vaipuivat uneen.

Helms ja Hill pakoilivat vielä kaksi päivää

KESKIVIIKKOAAMU: Vietettyään yön metsässä Helms ja Hill päättivät yrittää joen ylitystä jalan.

Varhain keskiviikkoaamuna ryöstäjät kahlasivat Brazosjoen yli paikasta, missä vesi oli matalalla. Illalla he saapuivat maatilalle, jossa oli iso aitta. He pujahtivat latoon ja varas­tivat sieltä jyviä.

Metsässä he sytyttivät nuotion ja lämmit­tivät kylmiä ja kovia jyviä. Surkea ateria oli heidän ensimmäisensä kolmeen vuorokauteen.

Vielä koko torstain ryöstäjien onnistui vältellä takaa-ajajiaan, mutta perjantai-iltapäivänä heidän oli käydä köpelösti, kun heidät havaittiin lentokoneesta heidän ylittäessään aukeaa.

Helms ja Hill pääsivät hädin tuskin livahtamaan takaa-ajajien joukolta piiloutumalla Brazosjoen rannalta veden ylle pistävien isojen kivien suojaan.

Kuin ihmeen kaupalla kaksikko pääsi aikaisin perjantaiaamuna 30. joulukuuta Grahamin kaupunkiin hieman alle 20 kilometrin päähän South Bendistä.

Helms lähes roikkui Hillissä, kun miehet hiipivät kaupungin kujilla ja kaduilla.

Kumpikin oli lopen uupunut, kun poliisiauto pysähtyi muutaman metrin päähän heidän taakseen. Poliisimestari Jim Davis nousi autosta pistooli esillä.

”Okei, pysähtykää siihen, missä olette!” poliisimestari huusi ­hoipertelevalle kaksikolle. Helms kääntyi huojuen, mutta hänellä ei ollut voimia tarttua aseeseen. Hän vain seisoi, mutta Hill yritti paeta.

”Hän ei selviä. Hän on liian väsynyt. Älkää ampuko! Älkää tappako häntä!” Jim Davis huusi muille.

Muutaman metrin päässä Hill kaatui. Hän oli niin poikki, ettei hän kyennyt enää kävelemään.

”Kirottu hölmö”, puuskahti poliisimestari, kun hän auttoi ryöstäjän ylös ja napsautti tämän käsirautoihin.

Helms ja Hill saatiin näin kiinni lähes viikko sen jälkeen, kun he olivat ryöstäneet First National Bankin joulupukin kanssa. Texasin historian suurin ihmisjahti oli päättynyt.

JÄLKIKIRJOITUS

Louis Davis menehtyi hieman ryöstön jälkeen, mutta muut ryöstäjät jäivät henkiin. Helms tosin tuomittiin kuolemaan, sillä todistajien mukaan hän oli ammuskellut päättömästi.

Ratliffkin sai kuoleman­tuomion. Hill tuomittiin 99 vuodeksi vankeuteen, sillä silminnäkijän mukaan hän ei ollut ampunut tappaakseen. Palkkiota ryöstäjien kiinni saamisesta ei maksettu.