Pallokaupassa pyörii miljoonia
Joulupallot keksittiin Kaakkois-Saksassa sijaitsevassa Lauschan kaupungissa, joka on 1600-luvulta asti ollut tunnettu muun muassa lasisilmiä valmistaneista lasitehtaistaan.
Vuonna 1597 yhdessä kaupungin tehtaista alettiin tuottaa yksinkertaisia lasipalloja. Niiden kysyntä kasvoi tosin vasta, kun yhdysvaltalainen kauppaketjun perustaja Frank Woolworth vieraili Lauschassa.
Hänet suostuteltiin ostamaan erä palloja, vaikka hän pelkäsikin asiakkaidensa pitävän niitä tylsinä. Toisin kuitenkin kävi: ensimmäinen kauppoihin tullut erä myytiin loppuun jo ensimmäisenä päivänä.
Vuoden 1890 tienolla Woolworth myi palloja vuosittain jo 25 miljoonalla dollarilla.
Ukrainassa seitti kuuluu joulupuuhun
Ukrainassa joulukuuset koristellaan usein hämähäkinseitin näköisillä koristeilla. Tavan kerrotaan juontuvan ihmeestä, jonka eräs perhe koki jouluaamuna kauan aikaa sitten:
Köyhällä leskellä ja hänen lapsillaan ei ollut ollut vuosiin varaa joulukuuseen. Eräänä kesäpäivänä perheen kodiksi kutsuman röttelön lattialle tipahti käpy.
Kävystä kasvoi mahtava puu, ja lapset olivat onnellisia, kun heillä oli vihdoin tiedossa oikea joulupuu. Kun joulu vihdoin oli käsillä, perheellä ei ollutkaan rahaa koristella kuusta, ja lapset kävivät pettyneinä nukkumaan.
Kun he heräsivät seuraavana aamuna, heitä odotti ihmeellinen näky: puu oli kietoutunut hämähäkinseittiin, joka aamuauringon ensi säteissä hohti kuin puhdas kulta tai hopea.
Tarinan mukaan leskeltä lapsineen ei koskaan enää puuttunut mitään. Seitin lisäksi kuusen oksille ripustetaan usein myös hämähäkkikoristeita, pavutški, eli pikku hämähäkkejä.
Kataloniassa vilahtaa paljas takapuoli
Jouluseimet ovat suosittuja joulukoristeita etenkin katolisissa maissa. Kataloniassa Espanjassa seimiasetelmaan sisältyy erikoinen piirre: Jeesus-lapsen ympärille kerääntyneiden hahmojen joukossa kyyhöttää mies muhkean itse tuottamansa tortun yllä.
El Caganer (suomeksi ”kakkaaja”) ilmaantui osaksi seimiasetelmaa 1600-luvun lopulla, ja sillä on vankka asema Katalonian joulukoristelussa.
Ei tiedetä varmasti, mistä perinne juontuu, mutta yhden teorian mukaan El Caganerin tehtävä on tuoda hyvin juhlalliseen ja hengelliseen asetelmaan ripaus maallisuutta ja muistuttaa ihmisten tasa-arvoisuudesta.
Lapset ja lapsenmieliset kilpailevat siitä, kuka ensimmäisenä löytää El Caganerin seimiasetelmasta.
Hahmon suosio kasvoi etenkin 1900-luvulla, ja vuonna 1940 Kataloniassa alettiin tehdä El Caganerista monenlaisia versioita, jotka esittävät nunnia, paholaisia, historiallisia henkilöitä, kuninkaallisia ja poliitikkoja.
Jouluhalko kakkii lahjat
Katalonian lapset saavat joulun alla pieniä lahjoja, jotka tarinan mukaan ovat peräisin Tió de Nadalin (”joulusedän”) peräpäästä.
8.–24. joulukuuta lapset syöttävät jouluhalkoa ja käärivät sen lämpimään peittoon.
Joulupäivänä lapset hakkaavat halkoa kepillä laulaen laulua, joka alkaa sanoilla ”Kakkaa, halko!”
Thomas Edison keksi jouluvalot
Joulukuusen koristeleminen kynttilöillä oli tapana jo 1600-luvulla, mutta elävä tuli ja kuiva puu olivat vaarallinen yhdistelmä ja joulunaikaan syttyi helposti tulipaloja.
Ongelma ratkesi vuonna 1880, kun yhdysvaltalainen keksijä Thomas Edison patentoi hehkulampun. Jo saman vuoden jouluna hän ripusti valoketjun Menlo Parkissa New Jerseyssä sijaitsevaan laboratorioonsa.
Kaksi vuotta myöhemmin Edisonin liikekumppani Edward Johnson sai idean: hän kietoi valoketjun pyörivällä alustalla seisovaan joulukuuseen.
”[Puu] oli kirkkaasti valaistu 80 lampulla, joita oli yhtä monta sinistä, valkoista ja punaista. Kauniimpaa näkyä ei juuri voi kuvitella”, kirjoitti Detroitissa Post and Tribune.
Jouluvalot yleistyivät vasta 1930-luvulla, koska ne olivat kalliita ja sähköliittymä oli vain harvalla.
Kuusi ei aina ole puuta
Joulukuuset yleistyivät 1800-luvulla, mutta etenkin Saksassa puusta oli pulaa, kun metsiä oli hakattu runsaasti rakentamisen ja teollisuuden tarpeisiin.
Saksalaiset rakensivatkin ”kuusia” vihreiksi värjätyistä hanhenhöyhenistä ja rautalangasta.
Höyhenpuista tuli suosittuja myös Yhdysvalloissa ja Britanniassa, ja toisinaan niitä valmistettiin myös esimerkiksi villisian harjaksista.
Toisen maailmansodan jälkeen alettiin valmistaa muovikuusia, ja tutkimusten mukaan niitä myydään jopa enemmän kuin aitoja.
Hopeakuusi ruuhkautti liikenteen
- joulukuuta 1949 New Yorkin asukkaita kohtasi juhlava näky.
Manhattanilla sijaitsevan Rockefeller Centerin liikekompleksin edessä olevalla aukiolla tuikki mahtavin joulukuusi, minkä kukaan oli koskaan nähnyt: lähes 23 metriä korkeassa puussa, jonka oksat oli peitetty paksulla kerroksella hopeamaalia, loisti 7 500 eriväristä lamppua.
Rakennukselle johtavaa katua koristi lisäksi 576 valtavan kokoista pyörivää muovista lumihiutaletta.
Rockefeller Centerin joulukuusi oli ollut toistuva nähtävyys jo vuodesta 1931, mutta vuosi 1949 ylitti kaikki aiemmat.
Lehdissä kirjoitettiin, että kuusi jätti newyorkilaiset sanattomiksi ja että Manhattanilla liikenne pysähtyi. ”Autot seisoivat puskuri puskuria vasten koko 5. Avenuen mitalta. Katua ei päässyt ylittämään poikkikaduilta, ja niilläkin autot seisoivat”, The New York Times kuvaili tilannetta.
Poliisi joutui puuttumaan peliin saadakseen kaaoksen selvitettyä, mutta liikenne normalisoitui vasta illalla kello 22:n maissa.
Joulupukki oli kiusanhenki
Joulun aikaan Pohjoismaissa kodeissa tapaa usein olkikoristeita, kuten himmeleitä ja pukkeja. Pukkiperinne ei ole aina ollut jouluisen rauhallinen. Viikinkiaikana miehet pukeutuivat jól-juhlan aikana Thoria symboloiviksi pukeiksi.
Suomessakin tästä muistona on kekripukki- tai – lähinnä lasten harjoittama – nuuttipukkiperinne.
Vielä 1900-luvulla nuoret miehet kulkivat turkki nurin päin ja sarvet ja naamari päässään talosta taloon melskaten ja uhaten ilkitöillä.
Ainoa keino päästä heistä eroon oli tarjota heille ruokaa ja juomaa eli jouluoluen loput.
Sureva isä teki kultaenkelin
Etelä-Saksassa Nürnbergin kaupungissa yksi joulukoriste, messinkienkeli, on muita selvästi suositumpi.
Tarinan mukaan eräs nukentekijä joutui kolmikymmenvuotisen sodan aikana pakenemaan kodistaan tyttärensä kanssa nürnbergiläisen kuparisepän luo.
Tyttö kuoli pian tämän jälkeen sairauteen. Antaakseen surevalle isälle muuta ajattelemisen aihetta ja tekemistä seppä antoi tälle puuta ja rauschgoldia – paperinohuita messinkiarkkeja, jotka kimalsivat kuin kulta.
Eräänä päivänä nukentekijä oli tiessään, mutta verstaan pöydällä oli hänen kuollutta tytärtään elävästi muistuttava hohtavasta messingistä tehty enkeli.
Tarinasta tuli tunnettu, ja moni kaupunkilainen tilasi oman messinkienkelin. Hahmo on yhä hyvin suosittu.