Pallokaupassa pyörii miljoonia
Joulupallot keksittiin Kaakkois-Saksassa sijaitsevassa Lauschan kaupungissa, joka on 1600-luvulta asti ollut tunnettu muun muassa lasisilmiä valmistaneista lasitehtaistaan.
Vuonna 1597 yhdessä kaupungin tehtaista alettiin tuottaa yksinkertaisia lasipalloja. Niiden kysyntä kasvoi tosin vasta, kun yhdysvaltalainen kauppaketjun perustaja Frank Woolworth vieraili Lauschassa.
Suomessakin tuotetaan vuosittain noin miljoona kuusenpalloa.
Hänet suostuteltiin ostamaan erä palloja, vaikka hän pelkäsikin asiakkaidensa pitävän niitä tylsinä. Toisin kuitenkin kävi: ensimmäinen kauppoihin tullut erä myytiin loppuun jo ensimmäisenä päivänä.
Vuoden 1890 tienolla Woolworth myi palloja vuosittain jo 25 miljoonalla dollarilla.
Kuva Martti Lutherista viettämässä joulua koristellun kuusen ääressä on 1800-luvulta.
Koristeltu puu levisi koko maailmaan
Joulupuun historia on pitkä ja kiistelty. Yhden teorian mukaan ensimmäinen joulukuusi koristeltiin Baltiassa, mistä tapa levisi vähitellen Eurooppaan.
1510
Ensimmäinen puu Riiassa
Latvian pääkaupungin Riian toria koristi vuonna 1510 historian ensimmäinen joulukuusi.
Virolaisen perimätiedon mukaan Tallinnan kauppiaat olivat tosin pystyttäneet kaupunkiinsa joulupuun jo vuotta aiemmin.
1536
Luther toi kuusen sisälle
Sitkeän tarinan mukaan reformaation isä Martin Luther kantoi jouluna 1536 kuusen sisälle ja koristeli sen.
Vaikka länsisaksalaisissa lähteissä mainitaan joulukuusi jo 1500-luvulla, tarina Lutherista ei pidä paikkansa. Se juontaa juurensa 1800-luvun lastenkirjan kuvituksesta.
1774
Idea levisi Saksasta
Joulukuusi levisi 1700-luvun aikana koko Saksaan. Monet pitivät tapaa pakanallisena, mutta mielipiteet muuttuivat, kun kirjailija Johann Wolfgang von Goethe kuvasi joulukuusta vuonna 1774 tunnetuimmassa teoksessaan Nuoren Wertherin kärsimykset.
1829
Kuusen tulo Suomeen
Tapa juhlistaa joulua koristelemalla kuusi levisi Suomeen jo 1800-luvun alussa.
Ensimmäiset kuuset, joita oli kahdeksan, pystytettiin tiettävästi paroni Klinckowströmin joulujuhlaan vuonna 1829.
Muut kuin säätyläiset omaksuivat tavan vasta sata vuotta myöhemmin.
1850
Rapakon yli
Britannian kuningashuone oli ihastunut joulukuusiin. Kun yhdysvaltalainen naistenlehti vuonna 1850 julkaisi reportaasin kuningatar Viktorian ja hänen puolisonsa prinssi Albertin joulunvietosta, joulukuusesta tuli suurta muotia New Yorkissa ja muissa Yhdysvaltojen suurkaupungeissa.
1900
Joulu saapui Japaniin
Japanin avattua viimein ovensa ulkomaailmalle keisarikuntaan saapui yhdysvaltalaisia lähetyssaarnaajia 1860-luvulla.
He toivat mukanaan joulunvieton ja joulukuusen, jonka japanilaiset omaksuivat vuoden 1900 tienoilla.
Länsimaisten koristeiden lisäksi kuuseen ripustettiin origameja eli paperista taiteltuja koristeita.
1917
Neuvostoliitto kielsi kuusen
Venäjän aatelisto tutustui kuuseen 1840-luvulla. Vuoden 1917 vallankumouksen jälkeen uudet vallanpitäjät hankkiutuivat eroon kaikesta, millä oli tekemistä uskonnon kanssa – ja siten myös joulusta ja kuusesta.
Joulun vietto korvattiin Komsomolin, kommunistisen nuorisojärjestön, juhlapäivällä. Kansa ei innostunut uudesta juhlasta, ja vuonna 1928 Josif Stalin lakkautti senkin vieton.
Vasta vuonna 1991 Neuvostoliiton romahdettua joulusta tuli taas virallinen juhla.
2018
Joulukauppa kannattaa
Tanskasta on tullut joulukuusikaupan johtaja. Siellä tuotetaan vuosittain 11,5 miljoonaa joulukuusta, joista 10 miljoonaa menee vientiin.
Suomi taas loistaa koristeilla: Pohjoismaiden ainoan joulukoristevalmistajan Weisteen vuosivienti on liki neljä miljoonaa euroa.
Ukrainassa seitti kuuluu joulupuuhun
Ukrainassa joulukuuset koristellaan usein hämähäkinseitin näköisillä koristeilla. Tavan kerrotaan juontuvan ihmeestä, jonka eräs perhe koki jouluaamuna kauan aikaa sitten:
Köyhällä leskellä ja hänen lapsillaan ei ollut ollut vuosiin varaa joulukuuseen. Eräänä kesäpäivänä perheen kodiksi kutsuman röttelön lattialle tipahti käpy.
Kävystä kasvoi mahtava puu, ja lapset olivat onnellisia, kun heillä oli vihdoin tiedossa oikea joulupuu. Kun joulu vihdoin oli käsillä, perheellä ei ollutkaan rahaa koristella kuusta, ja lapset kävivät pettyneinä nukkumaan.
Osa ukrainalaisista jouluihmeestä kertovista saduista kerrotaan hämähäkkien näkökulmasta.
Kun he heräsivät seuraavana aamuna, heitä odotti ihmeellinen näky: puu oli kietoutunut hämähäkinseittiin, joka aamuauringon ensi säteissä hohti kuin puhdas kulta tai hopea.
Tarinan mukaan leskeltä lapsineen ei koskaan enää puuttunut mitään. Seitin lisäksi kuusen oksille ripustetaan usein myös hämähäkkikoristeita, pavutški, eli pikku hämähäkkejä.
Kataloniassa vilahtaa paljas takapuoli
Jouluseimet ovat suosittuja joulukoristeita etenkin katolisissa maissa. Kataloniassa Espanjassa seimiasetelmaan sisältyy erikoinen piirre: Jeesus-lapsen ympärille kerääntyneiden hahmojen joukossa kyyhöttää mies muhkean itse tuottamansa tortun yllä.
El Caganer (suomeksi ”kakkaaja”) ilmaantui osaksi seimiasetelmaa 1600-luvun lopulla, ja sillä on vankka asema Katalonian joulukoristelussa.
Vuonna 2010 barcelonalaiseen kauppakeskukseen pystytettiin kuusi metriä korkea ”kakkija”.
Ei tiedetä varmasti, mistä perinne juontuu, mutta yhden teorian mukaan El Caganerin tehtävä on tuoda hyvin juhlalliseen ja hengelliseen asetelmaan ripaus maallisuutta ja muistuttaa ihmisten tasa-arvoisuudesta.
Lapset ja lapsenmieliset kilpailevat siitä, kuka ensimmäisenä löytää El Caganerin seimiasetelmasta.
Hahmon suosio kasvoi etenkin 1900-luvulla, ja vuonna 1940 Kataloniassa alettiin tehdä El Caganerista monenlaisia versioita, jotka esittävät nunnia, paholaisia, historiallisia henkilöitä, kuninkaallisia ja poliitikkoja.
Jouluhalko kakkii lahjat
Katalonian lapset saavat joulun alla pieniä lahjoja, jotka tarinan mukaan ovat peräisin Tió de Nadalin (”joulusedän”) peräpäästä.
8.–24. joulukuuta lapset syöttävät jouluhalkoa ja käärivät sen lämpimään peittoon.
Joulupäivänä lapset hakkaavat halkoa kepillä laulaen laulua, joka alkaa sanoilla ”Kakkaa, halko!”
Viikinkien ”jól” oli suuri vuotuisjuhla, jossa ylistettiin jumalia ja juhlittiin edessä koittavaa valoisaa aikaa.
Koristeet ovat ikivanha juttu
Talvipäivänseisaus eli se päivä vuodesta, jolloin aurinko näyttäytyy alimmillaan taivaalla, on joulukuun 21. päivän tienoilla. Ilmiö on pantu merkille tuhansia vuosia eri kulttuureissa, joissa sitä on juhlistettu muun muassa kasvikoristeilla.
Egyptiläisille tunnelman loivat palmunlehvät
Muinaiset egyptiläiset koristelivat kotinsa talvipäivänseisauksen aikaan palmunoksilla. Vihreät oksat symboloivat auringonjumala Amon-Rata, joka oli yksi egyptiläisten pääjumalista.
Palmunoksien tehtävä oli muistuttaa auringon elämää tuottavista voimista: se toi pelloille sadon ja ihmisille hyvinvointia.
Roomalaiset rakastivat seppeleitä ja marjoja
Joka vuosi 17.–23. joulukuuta antiikin roomalaiset juhlivat Saturnusta, sadonkorjuun, hyvinvoinnin ja yltäkylläisyyden jumalaa.
Tulevan vuoden hedelmällisyyden varmistamiseksi koteihin kannettiin tuoreita oksia. Lehdistä ja oksista tehtyä köynnöksiä ripustettiin myös ikkunoihin ja oviin.
Salit koristeltiin orjanlaakerin punaisilla marjoilla ja oksilla.
Viikingit keksivät joulun
Viikingit juhlivat talvipäivänseisausta päiväkausia mässäillen lihalla ja väkevällä simalla. Juhlakausi tunnettiin nimellä ”jól”, mistä joulu-nimitys juontuu.
Osa historioitsijoista arvelee, että juhlamenoihin kuului ison pyörän sytyttäminen tuleen auringon kutsumiseksi takaisin. Tästä tavasta ovat peräisin ehkä myöhemmin joulukoristeina suosituksi tulleet joulukranssit.
Thomas Edison keksi jouluvalot
Joulukuusen koristeleminen kynttilöillä oli tapana jo 1600-luvulla, mutta elävä tuli ja kuiva puu olivat vaarallinen yhdistelmä ja joulunaikaan syttyi helposti tulipaloja.
Ongelma ratkesi vuonna 1880, kun yhdysvaltalainen keksijä Thomas Edison patentoi hehkulampun. Jo saman vuoden jouluna hän ripusti valoketjun Menlo Parkissa New Jerseyssä sijaitsevaan laboratorioonsa.
Edison oli ensimmäinen, joka keksi käyttää joulukoristeena valoja.
Kaksi vuotta myöhemmin Edisonin liikekumppani Edward Johnson sai idean: hän kietoi valoketjun pyörivällä alustalla seisovaan joulukuuseen.
”[Puu] oli kirkkaasti valaistu 80 lampulla, joita oli yhtä monta sinistä, valkoista ja punaista. Kauniimpaa näkyä ei juuri voi kuvitella”, kirjoitti Detroitissa Post and Tribune.
Jouluvalot yleistyivät vasta 1930-luvulla, koska ne olivat kalliita ja sähköliittymä oli vain harvalla.
Kuusi ei aina ole puuta
Joulukuuset yleistyivät 1800-luvulla, mutta etenkin Saksassa puusta oli pulaa, kun metsiä oli hakattu runsaasti rakentamisen ja teollisuuden tarpeisiin.
Saksalaiset rakensivatkin ”kuusia” vihreiksi värjätyistä hanhenhöyhenistä ja rautalangasta.
Texasissa kuusia ei juuri näe, joten koristeet voidaan ripustaa katkukseen.
Höyhenpuista tuli suosittuja myös Yhdysvalloissa ja Britanniassa, ja toisinaan niitä valmistettiin myös esimerkiksi villisian harjaksista.
Toisen maailmansodan jälkeen alettiin valmistaa muovikuusia, ja tutkimusten mukaan niitä myydään jopa enemmän kuin aitoja.
Edwin Perzyn tehdas tuottaa yhä lumisadepalloja.
Lumisadepallo ihastutti maailmannäyttelyssä
Ensimmäiset lumisadepallot valmisti ranskalainen yritys Pariisin maailmannäyttelyyn vuonna 1878. Pallo oli tarkoitettu paperipainoksi, ja sen sisällä oli sateenvarjoa pitävä mieshahmo. Ei tiedetä, mistä pallon ”lumisade” tuolloin koostui.
Vuonna 1900 itävaltalainen Edwin Perzy patentoi lumisadepallon, jonka ”lumi” oli mannasuurimoja eli vehnänjyvän ytimestä tehtyjä rakeita.
Hopeakuusi ruuhkautti liikenteen
- joulukuuta 1949 New Yorkin asukkaita kohtasi juhlava näky.
Manhattanilla sijaitsevan Rockefeller Centerin liikekompleksin edessä olevalla aukiolla tuikki mahtavin joulukuusi, minkä kukaan oli koskaan nähnyt: lähes 23 metriä korkeassa puussa, jonka oksat oli peitetty paksulla kerroksella hopeamaalia, loisti 7 500 eriväristä lamppua.
Rakennukselle johtavaa katua koristi lisäksi 576 valtavan kokoista pyörivää muovista lumihiutaletta.
Rockefeller Centerin kuusen jokavuotinen valojen sytyttäminen näytetään myös tv:ssä.
Rockefeller Centerin joulukuusi oli ollut toistuva nähtävyys jo vuodesta 1931, mutta vuosi 1949 ylitti kaikki aiemmat.
Lehdissä kirjoitettiin, että kuusi jätti newyorkilaiset sanattomiksi ja että Manhattanilla liikenne pysähtyi. ”Autot seisoivat puskuri puskuria vasten koko 5. Avenuen mitalta. Katua ei päässyt ylittämään poikkikaduilta, ja niilläkin autot seisoivat”, The New York Times kuvaili tilannetta.
Poliisi joutui puuttumaan peliin saadakseen kaaoksen selvitettyä, mutta liikenne normalisoitui vasta illalla kello 22:n maissa.
Joulupukki oli kiusanhenki
Joulun aikaan Pohjoismaissa kodeissa tapaa usein olkikoristeita, kuten himmeleitä ja pukkeja. Pukkiperinne ei ole aina ollut jouluisen rauhallinen. Viikinkiaikana miehet pukeutuivat jól-juhlan aikana Thoria symboloiviksi pukeiksi.
Suomessakin tästä muistona on kekripukki- tai – lähinnä lasten harjoittama – nuuttipukkiperinne.
Ruotsiin Gävleen rakennetaan joka vuosi joulun alla iso olkipukki. Lähes joka vuosi joku onnistuu sytyttämään sen tuleen.
Vielä 1900-luvulla nuoret miehet kulkivat turkki nurin päin ja sarvet ja naamari päässään talosta taloon melskaten ja uhaten ilkitöillä.
Ainoa keino päästä heistä eroon oli tarjota heille ruokaa ja juomaa eli jouluoluen loput.
Joulukurkku on tekaistua perinnettä
Monissa yhdysvaltalaisperheissä joulukuuseen ripustetaan lasista tehty joulukurkku.
Tavan väitetään olevan vanhaa saksalaista perua, mutta todellisuus on paljon arkisempi: 1800-luvun lopulla oli tavallista tehdä vihanneksista ja hedelmistä lasisia koristeversioita.
Luultavasti joku uuttera yhdysvaltalainen myyntimies oli keksinyt tarinan vauhdittaakseen tuotteen myyntiä.
Joulukuussa 2016 tehdyssä kyselyssä vain seitsemän prosenttia vastanneista saksalaisista oli kuullut tästä ”saksalaisperinteestä”.
Sureva isä teki kultaenkelin
Etelä-Saksassa Nürnbergin kaupungissa yksi joulukoriste, messinkienkeli, on muita selvästi suositumpi.
Tarinan mukaan eräs nukentekijä joutui kolmikymmenvuotisen sodan aikana pakenemaan kodistaan tyttärensä kanssa nürnbergiläisen kuparisepän luo.
Nürnbergin lapset pukeutuvat usein vuotuisten joulumarkkinoiden aikaan rauschgold-enkeleiksi.
Tyttö kuoli pian tämän jälkeen sairauteen. Antaakseen surevalle isälle muuta ajattelemisen aihetta ja tekemistä seppä antoi tälle puuta ja rauschgoldia – paperinohuita messinkiarkkeja, jotka kimalsivat kuin kulta.
Eräänä päivänä nukentekijä oli tiessään, mutta verstaan pöydällä oli hänen kuollutta tytärtään elävästi muistuttava hohtavasta messingistä tehty enkeli.
Tarinasta tuli tunnettu, ja moni kaupunkilainen tilasi oman messinkienkelin. Hahmo on yhä hyvin suosittu.
