Alamon linnoitusta oli puolustamassa myös Villin lännen legenda David Crockett. 

© Getty Images

Alamon verilöyly koitui Texasin pelastukseksi

Vuonna 1836 tuhannet meksikolaissotilaat hyökkäsivät Fort Alamoon Texasissa. 200 texasilaista johtajanaan muun muassa lännensankari Davy Crockett oli linnoittautunut sinne ja yritti pitää pintansa Meksikon suurta armeijaa vastaan.

torstai 13. kesäkuuta 2019 teksti HISTORIE

Yksinäinen ratsastaja laukkasi Alamon linnoituksen portista ulos 5. maaliskuuta 1836 vähän iltayhdeksän jälkeen. 

Hevosella ei ollut edes satulaa, sillä ratsastaja halusi päästä livahtamaan pimeydessä vaanivilta meksikolaisilta ratsuväen sotilailta mahdollisimman kevyesti ja nopeasti. ­

Hevonen hyppäsi ojan yli ja jatkoi täyttä laukkaa eteenpäin ratsastajan vilkuillessa hermostuksissaan sivuilleen.

Mies toivoi pääsevänsä 150 kilo­metrin päässä pohjoisessa sijaitsevaan pieneen Goliadin kaupunkiin taivutellakseen siellä olevat neljäsataa texasilaiskapinallista tulemaan Alamon avuksi. Muuten linnoituksessa piiri­tettyinä olevat vajaat kaksisataa kapinallista olisivat mennyttä. 

Voit lukea koko tarinan Alamon verilöylystä seuraavasta HISTORIA-lehden numerosta

Meksikolaisia oli kymmenkertainen määrä texasilaisiin verrattuna. Kapinalliset pakenivat lopulta Alamon kirkkoon. 

© Bridgeman Images

Diktaattori johti armeijaa itse

Meksikoa diktaattorin elkein hallinnut kenraali Antonio López de Santa Anna johti henkilökohtaisesti ­armeijaansa, ja hän oli nostanut punaisen lipun, joka merkitsi, että vankeja ei otettaisi.

Ratsastaja sävähti, kun musketin­laukaukset kajahtivat ilmassa, mutta hän ­onnistui livahtamaan Santa Annan ratsuväeltä yön ­pimeyteen. 

Alamon kapinalliset ­saivat uutta uskoa lähettinsä päästyä matkaan ja kävivät toiveikkaina nuk­kumaan – tietämät­töminä siitä, että meksikolaissotilaat valmistelivat hyök­käystä linnoitukseen vielä samana yönä. 

Voit lukea käänteentekevän Alamon taistelun tapahtumista päivä päivältä ja tunti tunnilta uudesta HISTORIA-lehdestä. 

Kesän kunniaksi olemme lisäksi koonneet erittäin hyvän tarjouksen, joka takaa sinulle tuntikausiksi hyvää luettavaa lomalla. 

Kuulostaako hyvältä?

Tilaa nyt ja valitse bonuslahjasi!

Kun tilaat HISTORIA-lehden, saat aina tilaajalahjan kaupan päälle. Tällä hetkellä yksi suosituimmista tilaajalahjoistamme ovat langattomat nappikuulokkeet. 

Kun tilaat lehden nyt, saat:

  • 3 numeroa HISTORIAa, Pohjolan parasta historialehteä
  • 4 digitaalista erikoisnumeroa toisesta maailmansodasta suoraan sähköpostiisi
  • Langattomat vastamelunappikuulokkeet 
  • Pääsyn digitaaliseen arkistoomme, jossa voit lukea HISTORIA-lehden 12:ta viimeistä numeroa

Ehkä sinua kiinnostaa...