Brandenburger Torin kohdalla Berliinissä muuri oli kolme metriä paksu, ja paikalle kerääntyneet ihmiset kiipesivät sille 10. marraskuuta vastaisena yönä. He alkoivat hajottaa muuria juhliessaan 28 vuotta suljettuna olleen rajan aukeamista. 

30-vuotisjuhla: Berliinin muuri murtui puolivahingossa

Väärinkäsitykset, krapulapäivä Moskovassa ja Itä-Saksan neuvoton valtionpäämies: Berliinin muurin murtuminen 9. marraskuuta 1989 johtui monista sattumista, joiden piti olla kommunistisessa diktatuurissa mahdottomia.

torstai 19. syyskuuta 2019

Berliinissä riemuittiin marraskuun 9. päivän yönä 1989, kun tuhannet itäsaksalaiset kulkivat läpi muurista, joka oli 28 vuoden ajan estänyt heiltä pääsyn länteen. 

Muurin toisella puolella heitä odotti sankka joukko länsiberliiniläisiä, jotka tarjosivat tulijoille samppanjaa ja lämpimiä halauksia.

”Tänä yönä olemme maailman onnellisin kansa”, monet juhlijat iloitsivat. Heistä tuntui kuin he olisivat karistaneet raskaan taakan ja löytäneet vapauden. 

Seuraavassa HISTORIA-lehdessä teemana on Berliinin muurin murtuminen – hanki lehtesi täältä. 

Keskiyön aikaan 9. marraskuuta raja avattiin ja itäsaksalaiset pääsivät vapaasti Länsi-Berliiniin.

© Tom Stoddart Archive/Getty Images

Muurin avaaminen oli täysi yllätys

Kylmän sodan päätös oli nopea, ja se tuli yllätyksenä useimmille – myös Itä-Saksan kommunistiselle puolueelle SED:lle. Muurin murtumista edeltä­vinä kuukausina mikään ei ollut viitannut siihen, että DDR lakkaisi olemasta ilman taistelua. Päinvastoin.  

Itä-Saksassa oltiin 28 vuotta pyritty pitämään DDR kasassa, mutta muurin varjossa eläneet kansalaiset eivät pidätelleet ilonhuumaansa rajan avauduttua. 

Muurin murtumisen 30-vuotisjuhlan kunniaksi HISTORIA-lehti on paneutunut aiheeseen perin pohjin voidakseen kertoa KAIKEN käänteentekevästä tapahtumasta teemanumerossaan.

Teemanumeron aiheita mm.:

  • Tutustu kolmeen eri ihmiskohtaloon muurin varjossa.
  • Katso kuvat lähes täydellisestä diktatuurista – DDR:stä.
  • Lue DDR:n loppuun johtaneesta päivästä, jolloin kolme virkamiestä aiheutti muurin murtumisen vahingossa.
  • Tapaa valtion vihollinen numero 1: Wolfgang Welsch otti elämäntehtäväkseen horjuttaa DDR:ää.

Kuulostaako kiinnostavalta? 

Hanki omaksesi uusi kylmän sodan erikoisnumero 

HISTORIA-lehden uutena tilaajana saat myös uuden digitaalisen erikoisnumeromme ”Kylmää sotaa rautaesiripun varjossa” kaupan päälle.

Viemme sinut uudessa erikoisnumerossamme ajassa taaksepäin kylmän sodan alkuun, jolloin suurvaltojen välistä sotaa käytiin kylmähermoisten vakoojien, armottomien turvallisuuspalvelujen ja juonikkaiden sotastrategien avulla.

Niinpä voit odotellessasi kolmea HISTORIA-lehteäsi uppoutua niiden lukuisten ihmisten kohtaloihin, jotka joutuivat elämään Berliinin muurin varjossa.

Uutena tilaajana saat siis:

  • 3 numeroa HISTORIA-lehteä – joista ensimmäisessä teemana on Berliinin muurin murtuminen.

  • ”Kylmää sotaa rautaesiripun varjossa” – digitaalisen erikoisnumeron, jossa palataan maailmaa yli 40 vuotta vallassaan pitäneen kylmän sodan alkuun.

  • Pääsyn HISTORIA-lehden digitaaliseen arkistoon – voit lukea verkossa lehden 12:ta viimeksi ilmestynyttä numeroa.

  • Outpack-tuulitakin: Vedenpitävä pusakka, joka sopii kaikkiin vuodenaikoihin. 

Saat kaiken tämän 14,90 eurolla

Ehkä sinua kiinnostaa...