Historia Vuosikirja 2022: Historia herää eloon

Uusi Historia Vuosikirja taustoittaa vuoden merkittävimpiä käänteitä ja niiden dramaattisia taustoja. Vuosikirja esittelee uutisten taustat kuukausi kuukaudelta ja antaa tapahtumille uusia näkökulmia. Historia Vuosikirja on historiankerrontaa parhaimmillaan.

Tutustu vuoden 2022 suurimpien uutisten taustoihin

Ukrainan sota on muuttanut maailmankuvaa.

Uusi rautaesirippu uhkaa laskeutua jakamaan Euroopan, ja Euroopan maat valmistautuvat nyt skenaarioihin, joiden ei vuosikymmeniin olisi uskonut voivan toteutua.

Tänä vuonna Historia Vuosikirja sisältää suuren 24-sivuisen Ukraina-teeman, jossa käsitellään maata ja sen suhdetta suureen itänaapuriinsa.

Vuotta 2022 leimasivat monet merkittävät tapahtumat, jotka epäilemättä jäävät historiaan.

Vuosikirjan tutkittujen ja mukaansatempaavien kertomusten avulla saat käsityksen historiallisista draamoista ja henkilöistä, jotka ovat muokanneet nykymaailmaa – ja tutustut myös merkittäviin henkilöihin tapahtumien taustalla.

Lue muun muassa, miksi Suomi ja Ruotsi haluavat liittyä Natoon Vladimir Putinin näihin kahteen Pohjoismaahan kohdistaman uhkaavan retoriikan vuoksi, ja tutustu vuoteen 1939, jolloin suomalaiset yllättivät lähes koko maailman ja pysäyttävät Stalinin hyökkäyksen Suomeen.

Voit lukea myös siitä, miten Will Smith löi Chris Rockia kesken Oscar-gaalan ja sai aikaan huhuja pitkästä konfliktista näiden kahden koomisen lahjakkuuden välillä.

Hollywood on ollut aiemminkin riitojen pesäke – lue, miten näyttelijät Bette Davis ja Joan Crawford yrittivät vuosikymmenien ajan sabotoida toisiaan.

Historia Vuosikirja 2022 taustoittaa tätä ja monia muita vuoden merkittävimpiä käänteitä.

Lähde matkalle vuoteen 2022 Historia Vuosikirjan avulla

Jos historia kiinnostaa, ilahdut Historia Vuosikirjasta 2022.

Se palauttaa mieleesi vuoden historialliset uutiset, vie aikamatkalle ja vahvistaa yleissivistystä osoittamalla vuoden 2022 tapahtumien yhteyden historiaan.

Tiesitkö esimerkiksi, että entisen pääministerin Shinzo Aben ampumisen kaltaiset tapaukset ovat Japanissa erittäin harvinaisia, ja että lähes kaikkia aseita hallitsee japanilainen yakuza-mafia, jossa oli sen huippuvuosina 1980-luvulla enemmän jäseniä kuin armeijassa oli miehiä?

Entä tiesitko sen, että kuivuuden paljastama suuri espanjalainen muinaismuistomerkki, joka kätkeytyi aikaisemmin vesistön pinnan alle, on vain yksi Euroopan 35 000 kivimonumentista, jotka uuden tutkimuksen mukaan levisivät Ranskan rannikolta Euroopan läpi ja aina Orkneysaarille saakka?

Esimakua vuoden 2022 vuosikirjasta

Historia Vuosikirja 2022 sisältää muutakin kuin mukaansatempaavia kertomuksia ja uskomattomia tarinoita.

Kirja on myös täynnä tarkkoja aikajanoja, alkuperäisvalokuvia, lisätietoa tarjoavia tietolaatikoita, 3D-grafiikkaa ja yksityiskohtaisia karttoja:

Yksityiskohtaiset kartat

Muodosta yleiskuva kirjan yksityiskohtaisten karttojen avulla. Neuvostoliitto jakaa alueita neuvostotasavalloille ja pitää ne tiukasti komennossaan Moskovasta käsin.

Tarkat aikajanat

Kronologinen yleiskatsaus historian tärkeimmistä tapahtumista. Lue Ranskan vuoden 1775 väkivaltaisista mielenosoituksista, jotka johtivat Ranskan vallankumoukseen.

Ainutlaatuiset valokuvat

Kirjassa on aitoja valokuvia historian käännekohdista. Katso muun muassa ainutlaatuisia kuvia natsien ja kommunistien taistelusta Harkovasta vuosina 1941–1943.

3D-grafiikka

Vuosikirjassa on todentuntuisia 3D-kuvituksia. Tutustu maailman tähän mennessä suurimpaan avaruusteleskooppi Hubbleen.

Kaikesta tästä ja paljosta muusta voit lukea Historia Vuosikirjasta 2022 hintaan 6,50 € + postituskulut. Yhteensä 11,40 €!

Historia Vuosikirja 2022 vie sinut historian syvyyksiin – sekä nykyisyydessä että menneisyydessä. Lupaamme, että luvassa on koskettava, shokeeraava ja ajatuksia herättävä matka.

P.S. Historia Vuosikirjan tilaukseen ei liity sitoutumista – voit perua tilauksen milloin tahansa.